lauantai 5. huhtikuuta 2014

Lankaa ja politiikkaa


Vaikka hallitus nyt riepoo köyhimpiä, niin yksityisten ihmisten hyvyys kasvaa samaa tahtia näköjään.
Viikolla menin postissa käymään ja kyllä ihmettelin kun kysyttiin että täällä olis sulle pakettikin, otatko sen. Mukava yllätyspaketti olikin. ♥ Kikka Salosta oli muistanut minut nähdessään nämä puuvilla-langat ja laittoi minulle tulemaan. Voi kiitos, kiitos Kikka. Oikein ovat sopivia kettulangoiksi ja muitakin elukoita noista voisi tehdä.
Minua lämmittää erityisesti se, että minulle vieras ihminen muistaa ja ajattelee minua nähdessään sopivia lankoja. Tulee tunne, että en ole minäkään ihan näkymätön ja huomaamaton ihminen, vaan minuakin joku ajattelee. Yksin eläminen panee välillä päähän semmoisia ikäviä ajatuksia, siksi tämä niin lämmittikin mieltä. ♥



Mummotaulukin tuli valmiiksi ja minua niin huvittaa, sillä se on ihan selvästi minun itseni näköinen. Minulla on hermovika, mussutan suutani kummasti ja ihan selvästi tämäkin mummeli mussuttaa ☺☺☺
Osa maaleista on vielä märkiä ja kiiltelevät vielä terävästi kuvasta, mutta kyllä nekin tasottuu kuivuessaan ja sitten tämä on paremman näköinen.
Tämän aion säilyttää itselläni jälkipolvien kiusaksi.  Tapelkoon sitten aikanaan, kumpi sen joutuu ottamaan ☺

☺☺☺☺
Sitten sitä politiikkaa. Kuulun yleensä niihin nukkuviin, mutta nyt on nukkuvaa karhua potkaistu sen verran kovasti takamukseen, että minäkin heräsin Ruususen unestani. Julkisuuteen nostettiin kohu Suvivirren lopetuksesta, että sen varjossa voitaisiin salaa huonontaa kaikkien vähäosaisimpien elämää. Kärsimään joutuisivat eläkeläiset, lapsiperheet, työttömät ja opiskelijat. Näiltä kaikilta leikataan tuloja, vaikka tiukassa on ollut leipä tähänkin asti.
Nyt on facebookissa perustettu ryhmä, johon minäkin aion osallistua. Toivottavasti moni muukin. Minulta ainakin lähtee tyhjä leipäpussi kirjeen kanssa. Käyppä kurkkaamassa :
https://www.facebook.com/events/624773524273677/?ref_notif_type=plan_mall_activity&source=1

Hyvää viikonloppua kaikesta huolimatta, vaikka ulkona näyttääkin aika kolealta ja viimaiselta.

39 kommenttia:

  1. Ihania ihmisiä.. ja mahtava tuo taulu! Ärsyttää muakin nämä leikkaukset ja näen niin hyvin työssäni esim. vähäosaisten ahdingon..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina vaan tiukemmalle vedetään. Minun nuoruudessani oli kai vielä tiukempaa, mutta silloin oli kuitenkin aina töitä saatavilla.

      Poista
  2. neuloo mopsien kanssa5. huhtikuuta 2014 klo 12.56

    Tuttuhan sinä olet, vaikkemme olekaan tavanneet. Sinä annat iloa ja valoa blogisi kautta, saat usein pepeillä ja apinoilla ja jutuillasi tylsän päivän tuntumaan mukavammalta. Saamapuolella olen, minäkin.
    Taulu on hieno, raikkaat värit ja siitä näkyy tekemisen ilo.
    Kiva, kun langat kelpasivat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihmettelin, että mistä olit osoitteeni saanut, mutta nythän se selvisi kun tiedän blogisi =)
      Tuli tosiaan niin hyvä mieli, kun huomasin että minua oli muistettu. Täällä kun yksin köllöttelee kissojensa kanssa, niin välillä tuntuu ettei kukaan edes muista olemassaoloani. No, eipä ole tarkoitus valittaa ☺ Ihanalta se kuitenkin tuntui ja langoista on minulle paljon iloa ja HYÖTYÄ, kiitos oikein oikein paljon.

      Poista
  3. Olen iloinen puolestasi kun sait noin paljon upeita lankoja.
    Tiukalle vedetään nyt meitä eläkeläisiäkin, jopa mieheni tilipussiinkin kajottiin enää ei makseta ylitöistä ja jäi 140 e. saamatta. Käskettiin ottaa vapaana, mutta tuuraajia ei saa palkata.
    Noustaan barrikaadeille ja tehdään kapina, on niin tehty ennenkin.
    Ai niin toi taulu on UPEA:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin on jo eläkepaperit vetämässä. Saas nähdä saako sieltä enää mitään, vai onko sekin vähä valunut jo herrojen pankkitileille. ☺

      Poista
  4. Hieno lähetys!
    Työni puolesta niiden kaikkein köyhimpien kanssa tapaan ja täytyy sanoa, että saisivat Arkadian mäen porukat kokeilla muutaman kuukauden elää minimillä. Siinä vois itku tulla useimmille!! Minusta tässä on selvä idea heillä olemassa; ajetaan kaikki köyhät kyykkyyn ja keskiluokasta köyhiä kanssa ja sitten jää nöyrät alamaiset ja ne, joilla on enemmän kuin tarviivat ja ne sitten porskuttaa ja sylkee alaspäin. Hyi hitto! Nyt tulin niin vihaiseksi, että täytyy vissiin lähteä pihalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omillani olen minäkin aikaisemmin toimeen tullut, mutta nyt viimeiset vuodet on sossun ovi käynyt aivan liian tutuksi. Toivottavasti vähän paranee, kun pääsen tässä eläkkeelle kohta.
      Polittiikasta en ymmärrä yhtään mitään, mutta nyt vaan kolahti jotain sentään meikäläisenkin tajuntaan. Köyhät kyykkyyn ja nappi otsaan sitten kun eivät jaksa kyykistellä enää, noin pääsisivät meistä nopeemmin eroon. =( Onneksi kohta on kesä, ei silloin jaksa murehtia ja metsästä löytyy marjoja ja sieniä. Minä en aio synkkyyteen vaipua ☺

      Poista
  5. Minäkin tulin hyvälle mielelle saamastasi lankapaketista! Ilahduin jo toisen kerran tänään jostain. :) (Se ensimmäinen ilonaiheeni näkyy Llankapirtissä.) Kiva on tuo taulusikin, Voivat lapsesi muuten tapella, kumpi sen saa eikä kumpi joutuu ottamaan. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinä olet ihana kun jaksat iloita toistenkin onnesta ♥ Kaikki eivät siihen pysty vaan ovat kateellisia pienimmästäkin. Hyvä sydän suo onnen toisillekin, semmoinen sinulla on ♥

      Poista
    2. Kiitos, Sude, niin ihanasti kehut minua. ♥ ♥ ♥ Monta vikaa ja puutetta minullakin on, mutta kateellinen en ole.

      Poista
  6. Niin ja piti sanomani myöskin, että onpa hieno susikuva bannerina!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmmm, ei ihan minun tyyliseni, mutta rakkaudella mummolle tehty, joten mummo tykkää ♥ ♥ ♥

      Poista
  7. Aivan ihana taulusta tuli. Tuo kukka päässä on kyllä se juttu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta on kiva laittaa tauluun aina joku pieni "juttu", kissa tai kukka tai jotain, joka huvittaa omaa silmääni. Kesällä voi mummotkin laittaa kukkia päähänsä, ei se ole ainoastaan nuorten oikeus ♥

      Poista
  8. Hui, täällähän oli koko susilauma vastassa :) Hieno lahja.
    Heti kun näin maalauksen, ajattelin, että taiteilijat usein maalaavat itsensä näköisiä ihmisiä :) Hieno lautaseinä takana ja hyvä sommittelu kaiken kukkuraksi.
    Olen niin samaa mieltä leikkauksista, aivan taatusti olisi muitakin säästökohteita kuin ottaa niiltä, joilla jo muutenkin on tiukkaa. Usein ihmettelen miksi nyt kun elintaso on korkeampi kuin koskaan ei ole enää varaa mihinkään. Ei terveydenhuoltoon, lapsilisiin, perustukiin tms. Missä ne kaikki rahat majailevat?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne rahat on siellä ulkolaisilla pankkitileillä turvassa, ei niihin meikäläinen pääse käsiksi =) Pitäköön rahansa, jos niistä onnellisiksi tulevat, mutta jättäisivät nyt edes vähän leipärahaa köyhemmillekin ☺
      Ei tästä kuvasta pitänyt omakuvaa tulla, mutta se vain alkoi elämään omaa elämäänsä. Niin voi käydä kun tekijä oikein innostuu ja minusta oli niin mukava tehdä tätä.☺ Se on tulevaisuuden kuvani muutaman vuoden päästä ☺

      Poista
  9. Niin herttainen kutojamummo taulussa. Viehättävä maalaus.
    Niin, esim. mitä näin pieni valtio tekee 200 kansanedustajalla. Sopisi leikkausten kohdistua tuurhuuksiin, eikä köyhien kurjistamiseen entisestään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei työtä tekemällä nykyään rikastu, mutta onhan tavallisella pulliaisellakin kaksi keinoa, aina voi lotota tai pyrkiä kansanedustajaksi.☺☺☺

      Poista
  10. Vastaukset
    1. Kiitos , tykkään tästä itsekkin. Tämän laitan ihan seinälleni, enkä kaappiin toisten seuraksi ☺

      Poista
  11. Onneksi olkoon lankapaketista! Olet kyllä huippuluokan taiteilija.
    Aika jännä juttu tuo politiikan juttu, saapahan postilaiset töitä :) Niillä kun on kuulemma kirjeet vähentyneet ja joutuvat "kilometritehtaalle". On tuo pakettien lähetys nykyisin niin kallista, jottei usein kannata näin pienituloisena lähetellä, ainakaan painavia paketteja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä ajattelinkin lähettää tyhjän alennuskoodilla varustetun leipäpussin. Muuhun ei ole varaa ☺

      Poista
  12. Ihania ketun värisiä lankoja olet saanut. Taulu on todella kaunis, niin aidon näköinen mummeli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tämmöiset yllätyspaketit vaan ilahduttaa niin mahdottomasti. Varsinkin kun ei itsellä ole varaa ostella uusia lankoja kaupasta.

      Poista
  13. Ihana mummo-taulu, aivan erinomainen seinälle. Muuten blogissani on arvonta sitten, näin ilmotusluontoisesti ajattelin kertomani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä, vaikka olisin minä sen varmaan muutenkin huomannut. Käyn kyllä aina lukemassa juttusi, vaikken aina kommentoisikaan =) Laitan vielä tuohon sivupalkkiin toisillekin vinkiksi.

      Poista
  14. Onhan se ärsyttävää kun leikataan ja leikataan, mutta minkä tekevät, rikkailta jos ottaisivat niin ei ne mihinkään riittäisi eli kai sitten on pakko kohtuuden vuoksi meitä kaikki rokottaa. Vaikka se kirpaisee, kun lapsilisääkin meinaavat höylätä, niin yritän positiivisesti ajatelle, että jospa sillä sitten vaikka kirja muksulle kouluun tulisi kun vähästäni annan. Mutta kyllä ottaa pattiin. Pitäisi osata vaan nyt yhteen hiileen puhaltaa, suomalaista jos me kaikki kaupassa suosittaisiin, niin kyllä sekin vähän meitä itseämme auttaisi.

    Mutta se niistä säästöistä, taulussa ei ole ainakaan yhtään säästelty... se on ihan mahtava.

    Kiva on lankapakettikin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minua ei yleensä politiikka kiinnosta, mutta jokuhan tässä nyt mättää, kun rikkaat rikastuu samalla kun köyhät käy entistä köyhemmiksi . Kyllä se suututtaa minua ainakin .

      Poista
  15. Mummo vaan parani. Kukka on piste i:n päälle.
    Politiikan suhteen minä varmaan nukahdin jossain vaiheessa tai minulta herrat pimitti tietoa. Tuntuu kuin vasta olisi ollut aika jolloin kansantalous ruletti tosi lujaa. Mistä tämä vapaaliidon jälkeinen äkillinen mahalasku oikein tuli.
    Muutoinkin tämä maailma näyttää olevan kaaoksessa. Onkohan auringonpilkuilla jotenkin vaikutusta. Tutkimuksen mukaan ne vaikuttavat jäniksiin, joten ne varmaan saavat aikaiseksi myös meidän ihmisten holtittomat örvellykset ja älyttömät päätökset.

    VastaaPoista
  16. Hyvän tuulisilla mummoilla kuuluu olla kukka päässä =D
    Minä en seuraa politiikkaa, mutta joskus joku asia ärsyttää. Hyvä vertaus tuo jänikset, niinhän me nykyään hypitään kuin jänikset keväthangilla , hihi.

    VastaaPoista
  17. Taulusi on juuri sellainen, että sitä ei kyllästy katselemaan. Mummon puserosta tulee kyllä niin oma mummo mieleen. Ja äitikin. Ennen oli tuollaisia kuoseja : )
    Niin ja totta puhut, yksin tulee kaikenlaista mieleen - tarpeetonta. Onnea langoista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi mulla on nuo karvakaverit, joille voi höpötellä ihan mitä vaan. Ei ne suutu koskaan mulle ♥

      Poista
  18. Minäkin iloitsen kanssasi lankapaketista! Ja Kikka ON hyvä ihminen - me lankakaupan biojäteastiat saatiin tänäänkin lounaaksi heidän viikonloppuruokansa jämät. Muina päivinä ostellaan niitä oranssilla hintalapuilla merkittyjä... Politiikkaa ei seurata - yritetään vaa selvitä iloisin mielin päivästä toiseen! Ja sun blogissa vierailu on aina päivän piristys!

    VastaaPoista
  19. Onpas sulla mukavia ylläreitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämmöiset yllärit tuo niin paljon iloa elämään ♥

      Poista
  20. Sitä oranssi ruokaa minäkin syön. =D Täällä maalla sitä vaan on vähemmän tarjolla ja ihan varmasti juuri se viimeinen myyntipäivä tai sitä seuraava =) Ei ne muutamassa päivässä mikskään mene =)
    En minäkään politiikkaa seuraa, minä olen oranssi ja se johtuu vain noista kaupan oransseista alennuslapuista =D

    VastaaPoista