tiistai 25. maaliskuuta 2014

2.päivä.......sisustusmuodissa mukana ☺


Tänään pitikin sitten poiketa oman kylän pienellä kirpparilla. Ihan sopivaan aikaan meninkin, sillä kirpparin pitäjä oli juuri poistelemassa vanhaksi menneitä tuotteita.

Ilmaiskorista huomasin heti tämän vanhan kankaan, joka on ilmeisesti palvellut aikaisemmin tuolinsuojuksena. Kaksikertaisesta kankaasta saan juuri sopivasti kaksi tyynynpäällistä ensi kesäksi. Tänä keväänä näyttää olevan keltainen ja turkoosi muotivärejä valkoisen rinnalla sisustuksessa, joten nythän minäkin olen kerrankin muodissa mukana ☺ Muutenhan minun sisustukseni on semmoista kirppari-mummola-hamsteri-tyyliä, mutta minä viihdyn juuri sellaisessa. ( Kodikasta, sanon minä ! )


Tämä oli jo laitettu sivuun ihan minua varten. Käsin-neulottu, ilmeisesti Virosta ostettu, SUURI neuleliivi.  Kysymys kuului, että huolisinko ilmaiseksi ☺ No eipä tarvinnut kahdesti miettiä, ihan varmasti huolin.
Tämä on juuri minun kokoiseni ja nyt kun neulon siihen tummanruskeasta langasta hihat, niin saan aivan mahtavan kauniin neuletakin itselleni. Tämä on takaa vielä kauniimpi kuin tästä edestä, siellä on enemmän punertavia sävyjä. Laitan sitten joskus kuvan, kunhan saan ne hihat tehtyä.
 Kylläpä minua taas onnisti ♥

Tuosta kankaasta minulla tuli heti mieleen Rynttyliisa. Hänellä on niin persoonallinen retrotyyli että nytpä haastankin hänet mukaan tähän juttuun ☺ 

16 kommenttia:

  1. ♥ vau, takistasi tulee varmasti hieno!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin hinta/laatu suhde tulee olemaan kohdillaan ☺

      Poista
  2. Hyviä löytöjä! Minäkin tykkään iloisen hälläväliä-kirppari tyylistä ; ) sisustuksessa ja elämässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi makuja on niin monenlaisia. Minä en viihtyisi ollenkaan semmoisessa valkoisessa siistissä kodissa, joita nykyään näkee niin paljon.

      Poista
  3. Kirppareissa on hienoa juuri se ettei etukäteen tiedä mitä sieltä löytyy!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirpparille voi tehdä aarteen etsintä retkiä ☺

      Poista
  4. Kauniin värinen kangas! Ja kiva kun löysit mieleisen villaliivin/takin ja vielä ilmaiseksi! Kirppari/mummola tyyli onkin paras :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirpparityyli on paras, ei tarvitse varoa vaikka vähän pöydänpinta naarmuuntuukin tai kissat raapii tuolinkylkeä. Saa elää ihan vapaasti ♥

      Poista
  5. Siinäpä kangas munkin makuun! Tosi kiva:)

    VastaaPoista
  6. Nämä olivat todella edullisia kirppariostoksia :)

    VastaaPoista
  7. Voi minkä onnenpotku osuikaan kohdallesi, tuo liivion UPEA, siitä saat komian takin. Mie oon niin ilonen siun puolesta, mahtavaa:))))

    VastaaPoista
  8. Välillä ihmettelen itsekkin, mistä näitä ihania kilttejä ihmisiä on alkanut ilmaantumaan minun elämääni. Kiitollisena olen kaiken vastaanottanut ja käyttöä keksin kyllä kaikelle. Eivät mene tuonne ulkokomeroon lojumaan ☺

    VastaaPoista
  9. Hieno liivi ja saat siitä todella upean takin.

    VastaaPoista