keskiviikko 5. helmikuuta 2014

Lapsoset maailmalle


Näitä pienempiä on taas valmistunut pienoinen porukka . Samantien lähtivät jo matkaan kohti suurta maailmaa. Hyvää matkaa vaan ja olkaahan kiltisti. Viekää iloa ja hyvää mieltä lapsille.


KyJy-tempaus loppui ja minä onnistuin voittamaan Thujan lahjoittaman käsityöpussukan.
Johan onkin kätevän mallinen pussukka. Sopivasti mahtuu virkkuu sisälle ja koko komeus tarvittaessa vaikka käsilaukkuun.  On jo ollut minulla käytössä ahkerasti, enää ei lankakerä pyöri lattialla kissankarvoissa.
Kovasti olen yrittänyt tutkia, missä järjestyksessä noita saumoja ommellaan , mutta ei vaan ohje aukene. Näitä voisi ommella useammankin, kun on keskeneräisiä töitäkin useampi.
Jos joku tietää linkin, missä tämmöisen tekemistä neuvotaan, niin vihjaiseppa minulle.


Tämä yksilö on niin siististi tehty, etten ikinä yltäisi samaan. Sisäpuolikin on niin kaunis, että välillä voi pitää vaikka näinkin päin. Thuja on selvästi käynyt kurkkimassa blogissani, koska tiesi laittaa kissakangasta pussukkaani =D
Thujalle oikein isot kiitokset ♥


Maija on nykyään niin kiinnostunut luonto-ohjelmista. Tätäkin Norjan luonnosta kertovaa ohjelmaa se jaksoi tuijottaa hievahtamatta koko puolituntisen ajan.
Ohjelmassa ei edes kuulunut linnun laulua, mutta sitäkin enemmän norjankielistä juttelua.  Eihän sitä tiedä, jos Maijan isä on vaikka norjalainen metsäkissa ja Maija kuunteli  "isänkieltä" =D

53 kommenttia:

  1. Ompas taas melkoinen katras!Tykkään!
    Mainio kissa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥
      Maijan sukunimi onkin Mainio, Maija Mainio Maitoparta ♥

      Poista
  2. Ihania ilontuottajia olet mailmalle laittanut:)
    Maijahan on mainio,kissa:))))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maija on paras näistä meidän "seuraneideistä" =)

      Poista
  3. Nuo tuovat iloa sekä lapsille että aikuisille! Maija on fiksu kissa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eniten iloa kai nämä tuottaa minulle, kun saan tehdä näitä ja saan vieläpä vähän rahaakin niistä =D

      Poista
  4. No taas on koukku vipattanut kuumana ja tehnyt nättiä jälkeä. Noi apinat ym. on niin ihastuttavia. Jotkut kissat on kyllä kovia katsoman telkkaria. Omppu katseli kerran karhunpentuja eikä voinut vastustaa kiusausta mennä katsomaan telkkarin takaa, että näkyykö niitä siellä. Kissat on maailman hauskimpia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monesti olen miettinyt, että mitähän nuo kissat OIKEESTI näkee telkkarista. Näkeekö ne saman kuin me, vai jotain liikkuvia valoja vain.

      Poista
  5. Suden synnytyslaitokselta lähtee maailmalle toinen toistaan iloisempia lapsosia. Maijaa kiinnostaa samat ohjelmat kuin meitäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten hyvä nimi, Suden Synnytyslaitos, hahahaa. Alankin käyttämään sitä =D

      Poista
  6. Kyllä sinä olet ahkera ja nopea. Niin vain koukkusi suihkinut upean katraan. Maija on tosi mainio.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei minua ahkeraksi voi kehua =D Kun pitää valita, siivoisko vai virkkaisko, niin virkkaus voittaa AINA =D

      Poista
  7. Ihana joukko taas valmiina. Tuovat varmasti iloa saajilleen =))
    Luontoohjelmista pidetään täälläkin =))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin menee kaikki luonto-ohjelmat talletukkseen, ettei vaan mitään jää näkemättä =) Niissä on minulle sopivaa jännitystä ja romantiikkaa ihan tarpeeksi =)

      Poista
  8. Olet sinä taitava tekijä! Niin ihastuttavia ovat nuo pepit ja apinat, niitä katsellessa tulee aina hyvälle tuulelle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Virkkaus onkin ainut, jonka hallitsen ja sen kyllä huomaa =D

      Poista
  9. Joskus oli Iltalehden nettisivuilla uutinen, jossa kerrottiin koiran katsoneen televisiosta kanaohjelmaa ja rynnänneen sen jälkeen pihalle, juosseen kilometrin matkan naapurin pihaan ja tappaneen siellä kaksi kanaa. Jutun mukaan koiran omistaja oli varma, että syy oli tv-ohjelmassa. Joku asiantuntija kommentoi ohjelmass, että vaikka koira olisikin kanaohjelmaa katsonut, olisi asia kadonnut mielestä kilometrin juoksumatkalla, eikä näin ollen pitänyt omistajan kertomusta tv:n katselusta uskottavana. Näin Ameriikoissa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi meillä on kanalat niin kaukana, ettei haittaa vaikka kissat katsookin telkkaria, hihihii =D

      Poista
  10. Onpa nätti kassi! Ja kissoja kankaassa, kappas vain. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuommoisen kassin teon kyllä opettelen vielä itsekkin. On se niin kätevä. Jos vaikka joskus saisi kaikille keskeneräisille töille oman kassinsa =)

      Poista
  11. Voi noita sun apinoita ja peppejä. Ne on vaan niin ihania. Maija on aivan selvästi norjalaista sukua, eihän kukaan lapsuuttaan unohda!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Naapuritalossa vierailee välillä Helsingistä norjalainen metsäkissa. Eihän sitä tiedä, jos vaikka Maijan äiti olisi joskus päässyt tutustelemaan tuon komean herran kanssa =D Käyneet yhdessä ahonlaitaa, ilman paitaa =D

      Poista
  12. Voi sinä olet saanut tuollaisen ihkun kässäpussin! Ja niin sopivin kuvioinkin. ;) Apinat ja Pepithän ovat aina ihania, niitä en lakkaa koskaan ihailemasta. Tuossa eteisen nojatuolissa ne minun omani istuvat ja ihastuttavat kaikkia meille tulijoita. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Löysin hyvän ohjeenkin tuommoiseen pussukkaan ja laitoin tuonne Idealootaan. Jos vaikka itsekkin tulis tehtyä noita.

      Poista
  13. Onnea matkaan sun lapsillesi. Sinäkin olet saanut kivannäköisen ja käytännöllisen käsityöpussukan. Minullakin on myös tuollainen. Jostain arpajaisista sellaisen voitin. Huomasin, että se on käytännöllinen pienten käsitöiden teossa. Käsityö kulkee mukavasti mukana,eikä lankakerä juokse missä sattuu..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla kulkee koko ajan virkkaus mukana laukussa ja siihen tämä on paras malli. Tosi kätevä esim. linja-autossa, ei tarvitse etsiä karannutta lankakerää penkkien alta =D

      Poista
  14. Ny mult meni koko teksti ja pussukat ja apinat ihan ohi ku tuol alakulmas vilkkuu joku kissa! Ja ny ku mä tein jotain ni se hävis. Mystinen juttu kertakaikkiaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä, säikyttelitkö sinä minun kattiani. Onneksi se uskalsi tulla takaisin. Tuo on yhtä arka kuin meidän Armas, säikkyy kaikkia vieraita ja nurkissa kurkkii vain =)

      Poista
  15. ♥ Mahtavan ihana katras! Onnea matkaan :) :)

    VastaaPoista
  16. ♥ Mahtavan ihana katras! Onnea matkaan :) :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Raskas reissu niillä onkin , yli viikon joutuvat pärjäämään pahvilaatkon pimeydessä =D

      Poista
  17. Mahtavan näköinen joukko jälleen.
    Olipas mukava piipahtaa ja lueskella juttujasi taas.
    Niistä tulee niin mukava olo ja hymyilyttää! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että kävit =) Minäkin menen katsomaan, olisiko sinulla jotain juttua tullut sinne blogiisi =)

      Poista
  18. Voi hitsi ku en muista missä tuon pussukan ohje oli:( Mä koetan kaivaa mun kätköjä jos se löytyis, mutt en lupaa mitään.

    VastaaPoista
  19. Netistähän niitä löytyy nimellä Knot Bag, mutt se mikä mulla oli oli kyll ihan suomeksi. Tässä nyt kuiteski yks linkki missä on aikas hyvät kuvat.
    http://www.astitchahalf.com/sewyouknow/2012/11/tutorial-25-sew-simple-reversable-knotbag/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nyt minulla on tiedossa jo kaksi eri tyyliä ommella tuommoinen. Jaksais vaan vielä kaivaa ompelukoneen esille =D Ompeleminen ei kyllä ole mitenkään mielipuuhaani.

      Poista
  20. Puollaposken blogilta tulin piipahtamaan , Nuo Apinat on ehania ! iiks ! Mukavaa viikonloppua sinulle!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulehan toistekin =) Mukava aina huomata joku uusi piipahtaja =)

      Poista
  21. Siinähän sitä taas lähti porukkaa kerrakseen matkaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olikin aika iso laatikollinen jonka vein postiin. Jostakinhan se on yritettävä kissanruokaraha repiä =D

      Poista
  22. Ihanaa kun sinä jaksat tehdä käsitöitä ♥
    Kukas kissa se tuolta nurkasta kurkkii, hauska :D
    Ja Maija kissa tietää mitkä on parhaat ohjelmat.
    Iloista helmikuuta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nurkassa on meidän Armaksen kaksoisolento, yhtä musta ja arka =D
      Eikös ole ihanaa, kun helmikuu alkoi näin keväisesti. Lumi sulaa ja linnut laulaa ♥

      Poista
  23. Voi että on söpöjä, kissa on kyllä vielä söpömpi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuin tilauksesta on pussukan teko-ohjeet Tilkkurepun blogissa, tässä osoite sinne: http://tilkkureppu.blogspot.fi/2014/02/kangaspussukka-kasityopussukka.html.
      Tätä mä olen itsekin kaivannut.

      Poista
    2. Juu, ehdottomasti lauma kissoja on söpömpi kuin lauma apinoita =)
      Kiitos linkistä, tämä on juuri se malli jota etsin. Laitoin vielä tuonne idealootaani talteen, ettei pääse enää hukkaantumaan .

      Poista
  24. Suloinen katras lähdössä maailmalle.
    Minullakin on tuollainen pussukka ja tosi hyväksi olen sen myös minä todennut.

    VastaaPoista
  25. Ihania!
    Hyvän mielen tonttu matkasi pallon toiselle puolen ja sai reissussa nimen "jinglebells". Nukkuu kainalossa. :o)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikein mukava kuulla, vai pääsi tonttu pitempään reissuun ♥

      Poista
  26. Tuollainen se on meidänkin katti.
    Yks päivä innostui miltei tunnin katselemaan kun sotilaat örvelsivät
    Sven Tuuvassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei meillä muut katit ole yhtä "kulttuurin nälkäisiä". Töllöttävät vaan ikkunasta pihan lintuja =D

      Poista
  27. Voi ihanuutta...synnärin vinkeät virkkuut, kässypussukka ja ohjelinkkikin kommenteissa sekä iki-ihanan Maija-Mainio =D =D
    Miten olikin niin positiivinen postaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Laitoin vielä toisenlaisen kässypussin teko ohjeen tuonne Idealootaani. Kyllä nyt pitäisi olla sopiva ohje jokaiselle =D

      Poista