lauantai 4. tammikuuta 2014

Arvontavoittoja ja käsitöitä


Minulla oli aivan uskomaton tuuri arvonnoissa nyt vuoden vaihteessa. Aivan kuin joulu olisi jatkunut monta päivää.
Nämä todella, todella kauniit pallovalot sain Katilta Willa Sukka blogista. Kyllä niitä on ihasteltu kaikkien meillä poikenneitten kanssa ja pitihän minun oikein pyytää naapuritkin niitä katsomaan . Tuskimpa minulla toista kertaa eläissäni on näin kauniita valoja.
Kati näki niin suuren vaivankin valojen eteen.  Ensin niitä ei ollutkaan enää saatavilla mistään, mutta sitten hän löysi ne Ruotsista Haaparannalta. Voi kiitos Kati, näitä vaalitaan nyt huolella.


Sitten tulikin toiselta Katilta Hipsulaisen Helmeilyt blogista paketti. Katin itse tekemät mummon-neliö-korviset. On näissä ollu näpräämistä ohuesta langasta. Nehän käy jo nimensäkin puolesta minulle kuin nakutettu, mummoihmiselle =) Punainen on lempivärini koruissa ja nämä piristää mukavasti harmaata pipoani ja kauluriani.  Kiitos Kati, tykkään näistä ♥
Vähän blingblingiä  minullekin, ei liikaa, mutta sopivasti.

Muuten, vaikka pipo ja tuubikauluri ei näykkään kuvassa kunnolla, niin kerrompa silti.  Ostin ne  kirpparilta, aivan käyttämättömät ja pipo sopi malliltaan minulle. Hinta sopi vielä paremmin, sillä ne maksoivat yhteensä 50 senttiä. Ihan älytöntä hinnoittelua, mutta minullehan se kyllä passasi =D


Liisa tuli mummoa katsomaan Loppiaisena ja käsityö mukana tietenkin. 10 vuotias heppamestari, valmistanut jo 30 tämmöistä keppiheppaa, kaikki omassa käytössä =) Omatekoisen kaavan Liisa piirtää joka kerta uuden ja mummokin otti oppia harjan tekemisestä. Siinä Liisalla on näppärä oma solmimiskeino.
Mummon tyttö selvästikkin.


Joulunpyhinä sain lopultakin valmiiksi isommallekin tytölle villasukat. Kun en tiennyt pituustoiveita, niin näitä nyt voi käyttää pitkinä tai lyhyinä. Varteen laitoin 13s puikolle ja nilkassa vähensin silmukan joka puikolta. Lankana 7-veikan raitalanka.


Aika töpön näköiset näin varsi kurtussa. Tein varteen ensin 8 kerrosta 2o 2n, sitten 5 kerrosta nurin , 5 oikein j.n.e.. Hyvin näyttää menevän kurttuun.


Eikä sitten joulunakaan päässyt apinoista eroon. Poika halusi viedä tuttavaperheeseensä syntyneille kaksosille apinat ja täytyihän minun tehdä pari vaihtoehtoa, mistä saa valita.
Täytyykin välillä laskea montako on tullut valmiiksi jo. Se 400. arvotaan sitten taas =)

37 kommenttia:

  1. Tosi hieno heppa! Kesällä saaressa likoilla oli heppoja mukana ja niillä ravasivat saaren ympäri ja karsinoita tekivät yms. Kiva kun osaavat vielä leikkiä, vaikk noi heppaleikit on kyll aika todellisia.
    Ja hienot on sun uudet valotkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liisan perheellä on oikeakin hevonen, mutta kotona sisällä pitää vielä olla oikein lauma näitä keppihevosia. Se on näköjään muotilelu tytöillä nykyään.

      Poista
  2. Voi ei, ihana Liisa on oppinut hyvät taidot ♥
    Ja tietty, upeita käsitöitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän mummo parhaansa yrittää, että käsityöinnostus jatkuis suvussa ja onneksi tämä nuorempi tytöistä onkin innostunut.

      Poista
  3. Sinua se ONNI potkii :) Korikset on nätit niinkuin valotkin.
    Näppärä tyttö tuo Liisa ja niin tekevä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Potkiihan se, mutta kyllä minä ahkerasti osallistunkin kaikkiin arpajaisiin =)

      Poista
  4. Valot on tosi kauniit. Sellaisia kivoja harvemmin löytää. Punainen ja harmaa sopii oikein hyvin yhteen, joten hyvä ostos korvislahjan kera.

    Haha, en ensin hoksannutkaan, että siinä on Eetu apinataustana. On tainnut tottua jo niihin : ) Hyvää loppiaista. Liisa on nätti tyttö ja taitava : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eetu on niin alistettu tässä porukassa, että sehän suostuu ihan mihin vaan =D

      Poista
  5. Kiva, että tykkäät. =)
    Ja kyllä ne aikaste mageesti passaa pipoon ja huiviin. =)
    Ei se nyt nii näpräämistä olis jos olis kunnolla valoa... eli kun viittis tehä kunnon lampun alla tommoset työt. ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toki tykkään ♥ Vaikka harakka olenkin, niin en välitä noista arvokoruista, vaan enemmän tämmöisistä persoonallisista. Tämmöiset ovat enemmän "minun näköisiä" ♥

      Poista
  6. On se kumma, että joillain on tuollainen mahdoton arpaonni. Minulla ei, ikinä. Aivan ihanat apinat taas tekasit. Ja on se kivaa että nuoretkin ovat kiinnostuneet näistä käsityöasioita, kun tuntuu ettei nykyään osata edes nappia neuloa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei se ole "kumma" vaan se on ahkeruutta, hihi. Olen niin ahkera osallistumaan arvontoihin. =D
      Liisan äiti ei tosiaankaan osaa edes nappia neuloa, mutta Liisa käykin mummolla opissa. Joskus oikein kyllästyttää, kun koko ajan pitäisi olla neuvomassa jotain käsityötä =D Voishan sitä tehdä jotain muutakin mukavaa välillä.=)

      Poista
  7. Ihmekös tuo, kun olet onnekas - jaksat aina niin aktiivisesti osallistua! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinähän se salaisuus piileekin. Mutta minulla työttömällä kun on aikaa istua yökaudet koneella ja noita yllätyksiä vaan on niin mukava saada =)

      Poista
  8. nuo apinat on kyllä jotain tähtitieteellisen hienoa. en vaan kyllästy noiden kattelemiseen ollenkaan. ja onnittelut arpajiasvoitosta. vähä kade oon noista korviksista ja valoista..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nohnoh, olethan sinäkin näköjään välillä saanut arvontavoittoja =D Vaikka kyllä noita vähän saakin kadehtia, on ne niin hienoja =) Laitappas arpa vetämään tuohon minunkin arvontaani.

      Poista
  9. Oot sie kyllä onnetarten suosikki, jatkuvasti voitat ihania juttuja, laita jo se lotto vetämään:)))
    Upean hevosen on tuo miun kaima tehny, selvästi tullu mummoonsa:))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ikinä koko 60 vuoteni aikana en ole mistään rahapelistä koskaan voittanut mitään, joten olen luopunut edes yrittämästä jo parikymmentä vuotta sitten =) Haaskoon menis vaan rahani.
      Liisa on niin hyvä suomalainen nimi, minä tykkään siitä. Meidän Liisa sai nimensä isänäidiltä. Siskoni nimi on Liisu, joka minusta on ihana nimi, mutta siskoni ei halua käyttää sitä. En kyllä ymmärrä miksei.

      Poista
  10. Onnea voitoista! Samanlaiset valopallot toi nuori ystäväni M äidilleen lahjaksi, kun tuli Pariisista joululomalle. Liisan heppa on ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On nuo tosiaan niin kauniit valot, että täytyy laittaa sitten kesäksi varovasti talteen.
      Liisan heppa on ihana, mutta niin on Liisakin. Oikein kiltti ja auttavainen tyttö, mummon oma mussu ♥

      Poista
  11. Onnittelut ihanista votoistasi, kaksi ei ilman kolmatta. Joten mitähän vielä on tulossa??
    Heppa on ihana minustakin ja nuo apinat..wau..niihin olen ihan hurahtanut =))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaapi tulla vielä neljäskin, hihi. Jännityksellä käyn joka päivä postilaatikolla, joko, joko joko. Ihanaa kun voi odotella muutakin tulevaksi kuin laskuja ja mainoksia =)

      Poista
  12. Vastaukset
    1. Eikös vaan olekkin ihanat ♥ Kyllä minua onnisti.

      Poista

  13. Kyllä sinun nyt kelpaa,on hienot valot ja korvikset. Voi hyvät hyssyrät miten taitava pikkulikka! Mummon tyttö! Ja yhä vaan hienoja apinoita syntyy!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mummun mussu ♥ Harvoin nähdään, mutta heti on kysymässä neuvoa käsitöihin ja sehän on oikein hyvä juttu.
      Eikä nämä apinat tähän lopu, taas on tilausta sisässä =)

      Poista
  14. Onnea ihanista voitoistasi!
    Komean hepan Liisa on tehnyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parasta näissä hepoissa on se, että Liisa suunnittelee työnsä itse alusta loppuun. Ei hänestä kuitenkaan kuulemma tule käsityöläistä isona , vaan ratsastuksen opettaja, niinpä tietenkin =D

      Poista
  15. Onnea vain arvontavoitoista! Liisa on tosi taitava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, onnea on ollut tosiaan. Yritän nyt jakaa sitä vähän toisillekin ja laitoin oman arvonnan pystyyn.

      Poista
  16. Onnea, ihanat valot ja kauniit korvikset.
    On selvästi tyttö tullut mummoonsa, upea heppa ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän mummo parhaansa yrittää tuputtaa näitä taitojaan tytöille. Toinen ei ole innostunut, mutta onneksi tämä pienenpi on kiinnostuneempi

      Poista
  17. Sinua on mukavasti lykästänyt arvonnoissa. Hieno heppa Liisalla. Hurjan määrän heppoja Liisa onkin väsännyt. Ahkeria ihmisiä sekä Liisa että mummo.

    VastaaPoista
  18. Tiedä siitä ahkeruudesta, tahtoo muut hommat jäädä, kun me vaan väkrätään käsitöitä =D
    Eikä nämä arvontavoitot vielä tähän loppuneet, lisää on tulossa , IHANAA ♥

    VastaaPoista
  19. Komia heppa! Kyllä sun kelpaa ku käsityöperinteellä on jatkaja.
    Olin ihan satavarma, et Tassu arpoo sut myös meidän blogin palkinoonsaajaks mut täl kertaa emni ohitte. Onneks sul on tarpeeks muita onkia vedessä...
    Laitoin sulle pienen kaffekutsun blogiini. jos ei muuta tekemistä ol ni vastaappa siihen :-)

    VastaaPoista
  20. Kiva, että valot oli mieluisat, enhän mä tajunnut kuinka nopeasti kausivärit meillä täällä Suomessa vaihtuu....niin ihana heppa että taidan yllättää kummitytön ja tehdä hepan, kiitti vinkistä :)

    VastaaPoista