sunnuntai 15. joulukuuta 2013

"Armopaloja" ☺


Muutaman lahjan olen ehtinyt omillenikin tehdä, eihän mummo voi kaikkia tonttuja vieraille antaa. Nyt jos ehtis vielä itsellekin sängyn nurkkaan tämmöisen värkätä. Tai voihan sen tehdä joulupyhinäkin.


Toivotun väriset sukat, ainukaiset , nekin on nyt valmiina. Toinen tyttö saa sukkansa vasta joulun jälkeen. Palloneule sopiikin hyvin sukan varteen. Joustaa tarpeeksi niin että mahtuu housunlahkeen  päällekin.
Saas nähdä ehtiikö nämä vielä jouluksi postissa perille. Me vietetään tyttären kanssa joulu ihan vaan kahdestaan. Ompahan ainakin rauhallista =D
............
Meidän kylällä seurakunta, sosiaalitoimisto ja AA-kerho järjestävät köyhille yksinäisille joululounaan ensi viikolla.
MINÄ SAIN VIRALLISEN KUTSUN SINNE postin välityksellä.

 Ai että olin ensin loukkaantunut. Minäkö, joka koko ikäni olen vuorotyötä tehnyt ja lapseni yksin kasvattanut ja elättänyt. Minäkö lähtisin kaikkien reppanoitten  kanssa jonottamaan, kun hienot rouvat jakaa armopaloja köyhälistölle. Aikanaan olen näitäkin rouvia passannut ja humalaan juottanut, . EN VARMASTI MENE. Työntäköön kinkkunsa sinne ¤#4¤. Kyllä otti niin ylpeyden päälle.

Seuraavana päivänä tuli surullinen mieli. Olenko minä tosiaan jo yhteiskunnan hylkiö, joka ei kelpaa enää mihinkään. Syrjäytynyt ylijäämä. Hyvä etten itkeä pirauttanut pikkuisen.

No nyt olen jo rauhoittunut. Eivät he varmaan pahaa tarkoittaneet minuakin kutsuessaan.  Jos on kohtalaiset pyöräkelit, niin voimpa vaikka mennäkin. Saahan sieltä vielä suklaarasiankin lähtiessään. Vaan liukkaalla kelillä en kyllä lähde rahjustamaan.

Meillä on pojan kanssa semmoinen vähän kakkainen huumorintaju. Kun hänelle puhuin tästä puhelimessa, niin hän vain sanoi: "Sen kun menet. Tuttujahan ne on kaikki ja kun vähän työnnät tuhnua housuun niin et edes  erotu  porukasta".

Saas nähdä, kerron sitten kävinkö =D

28 kommenttia:

  1. Tuli tuosta mieleen Mielensäpahoittajan "kyllä minä niin mieleni pahoitin..." ;) Ei ne pahaa sinulle tarkoita, kun kutsun lähettivät - ja ihmisiähän me kaikki ollaan, niin reppanat kuin vähän ylpemmätkin. :)

    Ihanat sukat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän minäkin välillä mieleni pahoitan =D

      Poista
  2. Kivoja tonttuja!
    Kannattaa käydä syömässä, on varmasti hyvää jouluruokaa, nokka pystyyn vaan ja ajattele se niin että ei sinne kaikkia kutsutakaan :)
    Oikein ihanaa joulunaikaa sinulle ja tyttärellesi :)

    VastaaPoista
  3. Heipsansaa! Ihania tonttuja!! :)
    Mutta oli mulla asiaaki! Onnittelut!! Voitit blogini arvonnasa! :)
    Laittelethan sähköpostiin kamarinnurkasa@gmail.com osotetietos ni koitan saada pikimmiten paketin matkaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jännittää jo mitähän sieltä tulee =) Kiitos sinulle.

      Poista
  4. Mene vain syömään, kun kerran kutsuttiin. Näinä aikoina monet kuuluvat tuohon "köyhien ja yksinäisten" joukkoon, ilman omaa syytään. Poikasi on oikeassa, tapaat siellä paljon tuttuja - mutta jätä kuitenkin se tuhnu pois ; )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensi vuonna ei varmaan kutsua enää tulekkaan, kun olen eläkkeellä ♥

      Poista
  5. Ymmärrän hyvin siun tuntemukset tuon kutsun johdosta, mutta mäne ihmeessä, kaikkihan se on kotiin päin mitä ilmaseksi saa.
    Ja sie et oo mikkää reppana, vaan ihan mahtava nainen, tontun ja apinoiden tekiä vailla vertaa.
    Iloista mieltä:))))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jäi sitten menemättä kuitenkin, kun väsytti niin kamalasti

      Poista
  6. Kivat sukat!
    Ymmärrän minäkin tunteesi, mutta teet niin kuin parhaaksi katsot. Et sinä minustakaan mikään reppana ole, vaan loistavan huumorintajun ja taiteellisen herkkyyden omaava nainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyyhän näitä itsesäälin-päiviäkin välillä olla, ettei elämä käy liian yksitoikkoiseksi =D

      Poista
  7. mistäs olet tuon palloneuleen ohjeen napannu vai onko ihan omasta päästä? näyttää sen verran mukavalle, että tahtoisin minäkin kokeilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No höh, vanha laho pää. Ei tämä mitään palloneuletta ole, vaan KUPLANEULETTA =) Ohje löytyy täältä https://dl.dropboxusercontent.com/u/42122002/kupla_lapaset.pdf
      On helppoa ja nopeeta tehdä ja sopii hyvin sukanvarteen.

      Poista
  8. Kauniit sukat, mielenkiintoinen kuvio. Söpöt tontut =))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis tämähän on kaikille jo tuttua kuplaneuletta, eikä mitään palloa, muistin väärin nimen.

      Poista
  9. Tosi ihanat tontut! Ja sukatkin ovat tosi nätit! Ei kannata pahoittaa mieltään kutsusta, uskon että he ovat ajatelleet vain ilahduttaa sinua näin ennen joulua. :)

    VastaaPoista
  10. Hei. Aivan ihania tonttuja. Kävin kaupunkini joulutorilla ja käsityöläisten joulumarkkinoilla, voi sielläkin oli ihania n. 7cm tonttuja. meinasin ostaa, mutta ostin kuitenkin päähineen itselleni, huovutetusta kierrätysvillapaidasta. Lämmittää mukavasti korviakin, kun menen koiran kanssa lenkille.
    Voi sentään, kun mielesi pahoitit saadessasi kutsun joulun viettoon. Kenties olisi mielenkiintoista käydä katsomassa, millainen on kutsuttujen joulujuhla. Linnan juhliinkin pääsivät vain kutsun saaneet, näin katsottuna, sinäkin olet ainutlaatuinen kutsuvieras:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joulunalusaika onkin parasta aikaa käsintekeville. Minäkin olen saanut vähän ylimääräistä kinkkurahaa =)

      Poista
  11. Nyt sinä ainakin tarjosit minulle heleät naurut:D.

    Minulla on kyllä sellainen ajatus, että armopalatkin voi kerätä talteen, jos joku niitä auliisti tarjoaa. Minä olen ollut mukana aikanaan monissa työttömien ruokailuissa, niin tarjoilemassa kuin syömässäkin. Opiskelijan leipäkin oli aika kapea ja ruoka maistui hyvälle siinäkin seurassa. Eikä tullut katsottua seuraa ylimielisesti, sillä sen verran jo siinä iässä ymmärsin, että sitä ei koskaan meistä kukaan tiedä, että mihin se elämä vinksauttaa. Liekö vaikka löydän itseni kortistosta ensi syksynä? Toivottavasti en sentään tuhnut housuissa:O.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tähän köyhyyteen on kyllä jo tottunut 10 vuoden työttömyyden aikana, mutta tuhnua en vielä ole pöksyihin päästänyt =D

      Poista
  12. Edellinen kommentoija on hyvin kiteyttänyt asian :)
    Sä oot kyllä taitava neuloja, kunpa osaisin itsekin. Puikot eivät vaan istu käteeni :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi on tämä neulominen ja virkkaaminen, ettei ihan tylsisty =)

      Poista
  13. Voit kyllä mennä iloisella mielellä valmiiseen pöytään. Ajattele, että kerrankin toisin päin. Sinä olet passattavana. Olen monesti huomannut, että julkinen kutsu ilmaiselle joululounaalle tarkoittaa, että hyvin toimeentulevat ovat ensimmäisenä padalla. Parempi vain, että kutsu on henkilökohtainen. Silloin herkut menevät oikeille ihmisille. Tonttusi ovat jälleen ihania. Hyviä pyöräilykelejä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se on täälläkin, jos jotain on ilmasiin jaossa, niin ison talon isännät ja emännät siellä ensimmäisinä on jonossa. Aremmat vähävaraiset jäävät sitten ilman kokonaan. No, eipä täällä nälkään silti kuole kukaan =D

      Poista
  14. Luin tämän jutun vasta nyt. Tontut ovat tosi kivoja mietin sitten miten muuten tätä kommentoisin mutta sitten päätin että komppaan Marjuttia yllä , sillä jotenkin noin olisin itsekin tätä asiaa kommentoinut. Hyvää Loppuvuotta ja Onnellista Uutta Vuotta! t. Seijasisko

    VastaaPoista