tiistai 12. marraskuuta 2013

Joulukiireet alkaneet


Onhan näitä tullut taas tehtyä.
Äkälinnun ohjeethan saa nykyään jo kirjanakin, mutta tämä on minun itse kehittelemäni jo viime joulun alla.  En tiedä tekeekö muut, mutta minun linnuillani on pyrstökin =)


Luin jostakin, että ihmínen oppii nukkuessaan vaikeitakin asioita.


Päteeköhän sama kissoihin. Sen mukaan Berniina on jo suorastaan älykkö. Täytynee vaihtaa sille dekkarien sijasta jotain tietokirjallisuutta päänaluseksi.


Taulussa on viimeisetkin muutokset ja korjailut tehtynä, nyt minä en siihen enää kajoa :)
Huomasin, että teen töihini aina jonkun pienen kohdan, johon haluan katseen kiinnittyvän. Tässä se on tuo kissa =D

Käsitöissä ei ole tullut aloitettua viikon sisällä kuin yhdeksän uutta työtä entisten aloitusten lisäksi. Oliskohan syytä paneutua välillä tekemään valmistakin =) 

33 kommenttia:

  1. Taulusi on niin minun makuuni, että. Ja kissa on piste i:n päällä.

    VastaaPoista
  2. Ihana taulu, sitä katsoessa tietää mitä se esittää, mie tykkään juuri tälläisestä taiteesta, ne nykytaiteen pisteet, viivat ja väriroiskeet ei sano mitään, vaikka kuinka väitettäs niiden esittävän "alastonta totuutta aavikolla" näen vain roiskeita, viivoja ja pisteitä.
    Ihana parvi kiukkusia lintuja, Pepit taitaa pitää niille kuria:)))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä minä tykkään niistä "alastomista totuuksistakin", vaan kun en osaa tehdä semmoisia =)

      Poista
  3. Raikas ja iloinen (no joo, vihainen joukko) virkkauksia!
    Taulu on niin upea!

    VastaaPoista
  4. Ihanat värit sekä taulussasi että virkkutöissäsi! :) Kyllä minä teen linnuille pyrstötkin - jos jätän tekemättä, niin siitä kyllä taatusti saan kuulla! ;) Yleensä aiheen asiantuntija seisoo jo tekovaiheessa vieressäni laadunvalvojana varmistamassa, että kaikki yksityiskohdat tulevat varmasti mukaan. Yhdelle tyttölinnulle tein avoinaisen suun, ja sehän ei kelvannut leikkiin mukaan ollenkaan ennen kuin olin ommellut suun kiinni... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kauan piti minukin netistä katsella pelikuvia, ennenkuin hahmotin mielessäni miltä se näyttää =)

      Poista
  5. Heips..se pukinpää on tulossa mutta tulee kakkosluokassa et en tiedä kauanko kestää tulla..
    Ihania virkkauksia arvaa mitä mummon pikku mussukka sanoi kun näki kuvan et äppöppööö on tuossa... eli tuo yläkuva angrypirds...hän on tänään mummolla hoidossa kun isällään pitkä työpäivä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jokos mummo on tehnyt omalle pikkuiselleen ikioman äppöppööön ? =)

      Poista
  6. Ihania käsitöitä.
    Berniina varmaan rakastaa tuota kirjaa ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Berniinaa ei voi sanoa lukutoukaksi, onko se sitten lukukatti =D

      Poista
  7. Sen kissan huomasin heti :)
    Ahkera aloittaja ja onhan sitä valmistakin hyvänen aika tullut melkoinen liuta taas.
    Berniinalle tietokirjaa... =D =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olishan se ihan hyvä, jos edes joululahjoiksi tarkoitetut sais valmiiksi ennen joulua, mutta ei, kun uutta pitää vaan aloittaa koko ajan =D

      Poista
  8. Kaunis tuo sinun taulusi.. Kissallasi on hyvä maku tyynyjen suhteen =))
    Pepit ja vihaiset linnut, ihania =))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikilla viidellä katillani on oma lempipaikkansa ja kirjat on Berniinan valinta =)

      Poista
  9. Oi mikä määrä valmistuneita - ja aloitettuja ! Minulla on tahti sukkasadon jälkeen hyytynyt, johtuu paljolti siitä että aloitin taas työt pitkän loman jälkeen. Pari Lempilankahuivia olen tehnyt, sellaista helppoa ainaoikeinneuletta. Mutta jospa tästä piristyisin, vanttuita kun pitäisi muutamat tehdä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aloitetuissa tahti sen kun kasvaa. Kukahan ne ehtis tehdä valmiiksikin =D

      Poista
  10. Ihana taulu!! Ja Berniina on tietty suloinen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki mun kissat on sulosia =), ( paitsi Armas, joka pissii vieläkin vääriin paikkoihin). =D

      Poista
  11. Ihania virkkausia!
    Upea maalaus! Tykkään!!!
    Minäkin kokeilin ekalla luokalla ollessani tuota kirjan päällä nukkumista. Halusin oppia nopeasti lukemaan, mutta ei se tavaaminen heti kuiteskaan luonnistunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekkin nukahdan välillä naama kirjassa, mutta ei siitä järki ole kasvanut, niskat vain kipeytyneet =)

      Poista
  12. Kyllä pyrstö täytyy olla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on, kukapa sitä ilman pyrstöä pärjäis =D

      Poista
  13. Jotenkin tunnelma taulussa on nyt vieläkin aurinkoisempi kuin aikaisemmin. Viimeistelysi kannatti. Maisema olisi pysähtynyt ilman tuota kissaa. Kissa kuljettaa katsetta kujaa eteenpäin. Hieno taulu. Aloitusten määrä on huima. Tsemppiä joulukiireisiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän minä huomaan siinä vieläkin korjattavia paikkoja, mutta päätin lopettaa ja siirtyä seuraavan tekoon. Muuten tuhraan tämän kanssa vielä kymmenenkin vuoden päästä =)

      Poista
  14. Kauniitä töitä! Ja voiko suloisempaa olla kuin nukkuva kissa :)

    VastaaPoista
  15. Voi olla, viisi nukkuvaa kissaa =D

    VastaaPoista
  16. Koko sivustosi on niin energinen, että käyn hakemassa täältä aina hyvää mieltä : ) Kerron sinulle salaisuuden: kissa valitsee aina sinun kirjasi, itse kirjalla ei ole väliä.
    Olen kyllä vahvasti ja oikeasti sitä mieltä, että sinun tulisi saada vaikka jotain apurahaa taulujen tekemiseen ja voisit ruveta tienaamaan niillä rutkasti. Ne on NIIN upeita!

    VastaaPoista
  17. En kyllä yhtään suuttuis, jos joku tulis tarjoomaan apurahoja, heheh =D Tienaamisella ei niin väliä, kunhan sen verran olis, että pääsis välillä reissaamaan =)

    VastaaPoista
  18. Voi miten taitava ja taiteellinen sä olet! Taulu on upea (varsinkin toi kissa) ja vihaiset linnut ja pepit tosi kivoja.
    En nyt tiedä tuosta unessa oppimisesta - tekuaikoina nukuin fysiikankirja tyynyn alla ja silti jäin luokalleni... Hyvää unilääkettä se kirja kyl ol :-)

    VastaaPoista