maanantai 18. marraskuuta 2013

Ihanaa, meillä on sähköt


Uskomattoman ihana tunne herätä aamulla siihen, että on sähköt.
Olihan se päivä eilen. Meidänkin kylällä puita kaatui talojen päälle ja roskalaatikoita ja bussipysäkkejä lenteli nurin.
Eilispäivän aikana tuli ikävä niitä aikoja, jolloin asuin vielä pienessä mökissä kantoveden ja puuhellan varassa. Meillä oli sähköt pois melkein vuorokauden ja sehän vaikutti ihan kaikkeen. Vettä ei tullut, lämmitys katkesi, eikä ollut missä ruokaa olisi laittanut. Iltaa kohden alkoi kaivata jopa ulkovessaa =D
Pahiten vaivasi kuitenkin nälkä. Sämpylät loppuivat melko nopeaa, eikä juuri muuta ollut, mitä olisi voinut syödä ilman valmistusta tai lämmitystä. Hernekeitto kylmänä suoraan purkista nautittuna ei tosiaankaan ole kovinkaan suuri kulinaarinen nautinto.
Tänä aamuna sain aamukahvit, että voi kuuma kahvi olla hyvää ja nautinnollista ♥

Tekemisen puute vaivasi myös. Onneksi päivä oli aurinkoinen, mutta illalla kynttilän valossa on vaikea tehdä mitään. Sainpahan kuitenkin vaaleasta langasta neulottua yhden sukan joulupukin pussiin.
Näistä tulee tarkan ohjeen mukaan tehdyt sukat. Pinkkiä ja jotain muuta siihen sopivaa väriä. Terästä saappaaseen mahtuvat, mutta varsi pitää mahtua housunlahkeen päälle. Näin oli ohjeet =)
Novitan Raita-lanka taitaa vastata toiveita, toivottavasti :) Kuplaneuleesta tuleekin sopivan kuohkeaa ja venyvää varteen, mahtuu lahkeen päällekin.

Eihän meillä täällä kovinkaan hätä ollut, mutta ajattelin noita perheitä, joissa on ihan pieniä lapsia. Tai maatiloja, joissa on ruokittavia eläimiä enemmänkin. Tai laitoksia , joissa on hoidettavia vanhuksia ja sairaita.
Tässä meidän lähellä on vedenpuhdistamo ja koko yön näkyi palo-auto ajavan vettä jonnekkin. VPK:n pojat ovat kunnioitettavaa porukkaa, onneksi on heitä olemassa.


Iloisempaa asiaa.  Houhouhou =)
Kotikirppusen arvonnassa voitin näin hauskan keraamisen pukinpään. ♥ Saas nähdä ehdinkö ennen joulua käyttää tätä, mutta joulunpyhinä viimeistään. Kiitos Kirppuselle, tämä on mukava palkinto tämmöiselle näprääjälle, kuten minä ♥
Eikä kannata ihmetellä, miksi niin usein voitan arvonnoista. Kun katsoo sivupalkkiani, niin kyllä huomaa, että ahkerasti arvontoihin osallistunkin. Pienet ylläripaketit ovat niin mukavia, että en voi vastustaa kiusausta osallistua aina, kun vaan arvonnan huomaan.=)

Nautiskellaan nyt sähköstä ja joulun lähenemisestä. Iltapäivällä kuulemma saadaan jo lämmityskin tänne, oi vähentää villapaitoja päältä ♥

32 kommenttia:

  1. VPK:n poikien lisäksi sähkömiehet ja metsurit paiskii kans urakalla töitä, jotta saadaan viat korjattua. Jos sähköt katkeaa, niin ei kannata ainakaan heitä syyttää jos korjaus kestää - parhaansa tekevät ihan varmasti ja välillä tuntuu että henkensä kaupalla kun ovat tuolla myrskyn keskellä töissä. Jos oikein suututtaa, niin sitten pitää manata luonnonvoimia ;)

    Kivan värikkäät sukat. Minun sukkapuikkoni vissiin ylikuumentui sukkasadossa ja ovat edelleen jäähtymässä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä minä olen niin kiitollinen kaikille, jotka jaksoivat tuolla yön pimeydessä puurtaa töitä, että minäkin sain kahvini aamulla. Meille tuli sähköt yöllä klo 3.30, eikä ne varmasti ihan itsestään tulleet. Kyllä siinä sait miehet tehdä kovasti töitä ensin. Eikä minua kyllä suututtanutkaan, minkäs luonnonvoimille voi ☺ Hyvä se vaan on että luonto välillä muistuttaa, kuka täällä herra oikeastaan on, pieni on ihminen sen rinnalla ♥

      Poista
  2. Tuli eilen sähköjen mennessä pariksi tunniksi miettineeksi moneen kertaan, miten tärkeä asia sähkö onkaan meille ihmisille tänä päivänä. Varsinkin niille, jotka ovat täysin, lämmitystä myöten, pelkän sähkön varassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikein pelottaa ajatella, miten sitä pärjäis, jos sähköt menis oikein pitkäksi aikaa. Ei näissä vuokra-asunnoissa ole mitään mahdollisuutta lämmittää eikä saada vettä mistään.

      Poista
  3. Onneksi tuli su-aamuna herättynä niin varhain, että ehti keittää puurot ja kahvit, ennen kuin kämppä pimeni. Loppupäivä kuluikin sitten ensin kynttilänvalossa ristikoita tehden, ja kun päivä valkeni, pääsi käsitöidenkin pariin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin tehtiin käsitöitä kynttilän valossa ja nukuttiin tosi paljon =)

      Poista
  4. Meillä oli eilen sellainen on-off päivä, sähköt tuli ja meni. Olisin turvautunut ruoanlaitossa puuhellaan, mutta kun oli ostettuna paisti ja se sitten oli sähköuunissa. Aika monta tuntia meni, mutta viimein saatiin pötyä pöytään. Meillä on aina herkästi sähköt poikki ja monesti olen siunannut, että meillä on puuhella, lämmitettävä varaava takka sekä puusauna ja kaivopihassa. Tärkeimmät on taattu, jos oikein kauan pitelee poissa. Mutta tuollainen on kyllä karmeaa ajatella, kun esim. viime joulun aikaan oli ihmisiä päivätolkulla ilman sähköä. Kyllä se pistää miettimään.
    Onnea arpajaisvoitosta, olet kyllä niissä aika legenda. Osallistuvat ne muutkin ahkerasti, mutta sulla on kyllä joku erikoisonni matkassa:)
    Mukavaa viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä jokaisella pitäis olla jonkunlainen puuhella ja oma kaivo pihassa, sitten pärjäis Täällä jo toista vuorokautta kaukolämmitys poikki ja alkaa olla sisällä tosi kylmä. Onneksi ei ole ulkona vielä kovat pakkaset.

      Poista
  5. Onneksi sähkökatkos ei kestänyt pitempään. Olemme nykyisin niin riippuvaisia sähköstä että pitkä katkos aiheuttaisi paljon huolta ja harmia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puolet kylästä on vielä ilman sähköä, toista vuorokautta ja siellä alueella on kaukolämpökeskuskin. Onneksi meillä on kumminkin valot kotona ja ruokaa saa tehtyä. Illalla täytyy varmaan laittaa sähköuuni päälle ja luukku auki, jos ei muuten saada lämpöä kämppään :)

      Poista
  6. On teilläpäin Eino riehunu kunnolla, myö selvittiin ihan ilman hankaluuksia.
    Kyllä puuhella on poikaa kun sähköt katkeaa, onneksi säästyttiin.
    Vaikka kyllä mie aamusella varmuudekis keittelin termarit täyteen teetä.
    Sääliksi käy niitä joilla ei vieläkään ole sähköjä, nykyjään kun kaikki on sähkön varassa.

    Hauskan palkinnot muuten voititkin.

    VastaaPoista
  7. Meillä kaatui lähellä muutama puu, mutta ei kummemmin kuitenkaan tavarat lennelleet. Sähköt oli poikki yli 9 tuntia, generaattori piti hommata, jotta elukat saa lypsettyä ja vettä. Itselle vielä vaikka kantas kaivostakin, vaan ei karjalle. Porakaivo on, mutta tehty niin, että vettä pystyy ottamaan. Totta, että huusholli jäähtyy aika äkkiä. Itsellä on kuitenkin tuvassa uuni ja puuhellakin varalta, jota tosin ei vuosiin ole käytetty. Eilen jo mietittiin, että päivänvalolla tänään olis sekin pitänyt ottaa käyttöön, jollei olis sähköjä saatu. Vaan on meillä silti vielä hyvin asiat, verrattuna vaikka sinne filippiineille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä, pientä tämä on verrattuna noihin maailman myrskyihin.

      Poista
  8. Oli aikamoinen myräkkä eilen, hiukan pelotti rannalla kun pit sinne päästä, että puut kaatuu päälle.
    On sinulla onnea ,mutta ei ihme kun katsoo sivupalkkia tosiaan :D
    Kivoja palkintoja olet voitellut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Edes jotain jännitystä mummo-elämään, kun ei muuta, niin ainakin arvonnat =)

      Poista
  9. Minäkin hihkuin eilen illalla samasta ilosta: Takana oli vain kymmenen tuntia ilman sähköä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puolitoista vuorokautta ilman lämmitystä, nyt oikein nautiskellaan kuumista pattereista ♥

      Poista
  10. Minulta oli vain pari tuntia sähköt poikki ja jo se aika tuntui pitkältä, meinasin jo lähteä ostamaan radioon pattereita! Hyvä, että sait sähköt jo!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä jo soitin joulupukille, että tahdon lahjaksi otsalampun. Sen kanssa voi tehdä käsitöitäkin, vaikka sähköt oliskin pois. =D

      Poista
  11. Puuhella rulez!! Tällaisina myrskypäivinä olen kiitollinen puuhellasta, leivinuunista ja varaavasta takasta. Itseasiassa ne lämpiää talviaikana joka päivä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puuhella olis ihana jo tunnelman tuojanakin. Eipä niitä vaan ole enää näissä vuokrakämpissä.

      Poista
  12. Olimme poissa kotoa koko myräkän ajan, mutta oli melläkin pieniä vaurioita näkyvissä ja sähkötkin olivat olleet poikki. Ei onneksi pahempia vauroita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä oli metsää poikki ja roskikset pitkin männikköä, mutta eipä onneksi kukaan jäänyt alle =)

      Poista
  13. Sähköttä eläminen on...voisiko sanoa elämys, mutta hankaloittaa totuttuja rutiineita.Valkoista raitasukkaa kuitoikin vasmasti hiukkasen paremmin hämyssä kuin muita värejä.
    Kuplat ovat viliinnyttäneet sinutkin jo :) Kivat tukat niistä tuleekin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun lapsenlapsi jotain käsityötä toivoo, niin tokihan mummo tarttuu heti puikkoihin =D

      Poista
  14. Vuorokausi on pitkä aika ilman sähköä, vettä ja lämpöä. Nykyihmisen koti on aika haavoittuvainen. Sievät sukat tulossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liian paljon ollaan sähköstä riippuvaisia nykyään ja pahemmaksi taitaa vaan mennä. Jos olis rahaa, niin ostaisin oitis vanhan mökin, jossa olis kaivo ja puuhella. Saahan sitä haaveilla =D

      Poista
  15. Kivan näköiset sukat tulossa :) Vanhempien tykönä oli sähköt olleet jonkin aikaa pois, ei onneksi niin kauan kuin viime talvena. Meillä kun on tässä tehty remonttia pitkät tovit :) niin sen myötä meillä on nyt puuhella ja pönttöuuni. Vanhassa talossa katkesi aina sähköt kun vähän kovempaa tuuli,niin haluttiin tähän kotiin hella ja takka,että pärjätään jos vähän kauemmin on sähköt pois :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hella ja takka.......kuulostaa ihanalta. Viisas valinta remontissa.♥

      Poista
  16. Sain pari vuorokautta tekstiviestejä Elenialta sähkökatkoksen korjaamisesta eli Viitasaarella oli sähköt poikki sunnuntaiaamusta maanantai-iltaan, mutta mikäs hätä minulla täällä. Voin uskoa, miltä sinusta ja monesta muusta on tuntunut. Mutta "moni muu" ei varmaankaan ole kutonut noin hienoa sukkaa odotellessaan : D

    VastaaPoista
  17. Minäkin tunsin kerrankin olevani suosittu, kun puhelin piippasi viestejä koko ajan. =D Yöllä olisivat kyllä saaneet lähettää niitä vähemmän, sillä heräsin joka piipitykseen :)

    VastaaPoista