lauantai 19. lokakuuta 2013

Kaikki hyvin kuitenkin :)


Maalarin työpöytä on vähän erinäköinen kuin neulojan. Tähän ei passaa lankoja eikä kissoja päästää.
Polkaisin  torstaina reippaana pyörällä räntäsateessa opistolle, kun luulin että siellä olisi halukkaita sisällemenijöitä,  avaimet kun on tällä hetkellä minulla. Vaan mitä vielä, itse olin ainut innokas lomaviikollakin maalaamaan.
Olipa ihan mukava olla itsekseen koko koulunmäellä. Sain paljon tehtyä, kun ei ollut juttukaveria, jonka kanssa olisi aikaa tuhraantunut. Maalasin ja lauleskelin yksikseni , välillä keittää turautin kahvitkin. Kiva kokemus, kun sai rauhassa keskittyä työhönsä.


Harmittihan se ensin, kun huomasin, että joku oli vahoingossa tuhrinut märkää tauluani. Vihreää väriä oli levinnyt vaikka minne ja muuritkin olivat tosi suttuiset. Töitähän se teetätti ja kuvaakin joutui vähän muuttelemaan, että sain sutut piiloon. Eihän vahingoille mitään voi, en siitä ala ketään syyttelemään.
Tämmöinen siitä sitten tuli, Turkin maisemastani.  Märät maalipinnat vielä kiiltelee kuvassa omituisen värisinä, ilman salamaa kun en saanut kuvattu.
Kulkukissa on siinä vasemmassa alakulmassa. Sain sen muuteltua paremmaksi, mutta tässä se vielä kiiltelee märkänä .
Seuraavaksi työksi suunnittelin taas vanhan mummon kuvaa :)


Kuulin kylältä huhuja, että lasten lapasista olis pulaa. Rautaa on taottava kun se on kuumaa ja minähän pistin heti puikot heilumaan. Ensimmäiset lapaset lähti myyntiin niin nopeasti, etten muistanut edes kuvaa ottaa. Tänään vien nämä lasten pöllölapaset myyntiin. Toivottavasti lapaset ja tarvitsija kohtaavat toisensa.

Harmittaa kyllä tuo hammasjuttukin. Vasta paikattu poskihammas otti ja napsahti juuresta poikki. Jäi niin pahasti retkottamaan, että nappasin pois kokonaan, juuret vaan jäi ( kyllä, sattui se). Eihän siinä muuten, mutta kun kylän ainut hammaslääkäri jäi eläkkeelle juuri kuun vaihteessa. Nyt pitäisi sitten lähteä kaupunkiin asti vieraalle lääkärille.
Laitoin facebookin ilmoituksen, että jos 50 000 tykkää tästä, niin lähden hammaslääkäriin. Onneksi vain 4 tykkäsi, hihi. Empä arvaa yksin lähteä linja-automatkalle Diapammi-pökkyrässä ja ilman sitä en taas uskalla hammaslääkäriin mennä. Kaipa se vielä pakottaa joku päivä lähtemään, kun oikein alkaa särkemään :(


 Muutenhan meillä on kaikki hyvin täällä. Rauha maassa ja eläimillä hyvä tahto. Mausu siinä keskimmäisenä ♥

39 kommenttia:

  1. Taulusta tuli kaunis ja nuo pöllölapaset on ihanat (mistä löytäisin ohjeen?). Ihan varmasti ne menevät kaupaksi.
    Harmittava hammasjuttu, neuvoisin menemään hammaslääkärille ennenkuin äityy kovin kipeäksi tai vaikka tulehtuu - sitten se vasta kipeä on, auts...

    VastaaPoista
  2. Pöllön ohjeita on aika paljon, tässä esim. yksi
    http://puikkoillenkoukkuillen.blogspot.fi/2013/01/powwosukat.html
    Tästä kuvasta näet, miten pöllöstä tuleekin kissa:
    http://www.kestrelmakes.com/2011/12/owl-pussycat-wore-some-mittens.html
    Oletkos koskaan kurkannut tuonne sivupalkistani löytyvään Suden idealootaan? Olen sinne kerännyt itselleni mukavia ohjeita ohjelinkkeineen. Siellä on aika paljon joulujuttujakin.

    VastaaPoista
  3. Samaa mieltä kuin Eija, mene hammaslääkäriin, nyhtäsee pois loput juuret ja sitten ns. rauha maassa.
    Kivan näköinen taulu, eikun seinälle vaan:) Kiva potretti kuva kaikista sängyllä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minä uskalla mennä jos ei ole kädestä pitäjää mukana :(
      Ei tässä potretissa ole kuin puolet vaan elukoistani =D

      Poista
  4. Jos jotain kadehdin, niin piirtämisen/maalaamisen taitoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maalin sively kankaalle ei ole vaikeaa, ainoastaan aloittaminen vaatii vähän rohkeutta. Reippaasti vaan kokeilemaan ja kansalaisopistoissa neuvovat mitä aineita käytetään mitenkin. Tämä on hyvin rentouttavaa puuhaa ♥

      Poista
  5. ♥vau,miten hieno taulu! Olet monitaituri!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, en ssitä taidosta tiedä, mutta yritystä on ainakin :)

      Poista
  6. Upea taulu, sie se ossaat! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥ Ei tuo maalin vetely nyt niin vaikeeta ole, etteikö sitä osais muutkin =)

      Poista
  7. Kyllä se suti huiskii sun kädessä yhtä hyvää jälkeä kuin koukut ja puikotkin! Upea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kylläpä niitä kehuja nyt tulee =D . Ansiotonta arvonnousua, sanoisin =D

      Poista
  8. Upea taulu, ja mars sinne hammaslääkäriin, mie oon henkisenä tukena nyt siulle, kun sie aina tuet minua.
    pelätään ja kammotaan yhessä tuota kidutusten paikkaa:)))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Menenhän minä, heti kun saadaan hammaslääkäri omalle kylälle, ehkä joulun jälkeen. Siihen kidutuspenkkiin minulla ei ole mikään kiire =D

      Poista
  9. Voi osaat myös maalata tauluja, upeeta!
    Kissa ♥
    Ja nätit lapaset.
    Vieläkö sinulla on se mustakissa, muistelen sellasta vuosien takaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tottakai Armas on vielä olemassa.♥ Laitan seuraavaan postaukseen kuvan :) Mitenkäs minulta nyt kissat vähenis =D

      Poista
  10. Ihana taulu! Luulisi noin hienojen pöllölapastenkin löytävän pian jonkun onnellisen ostajan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omalle seinälle maalasin , että voin haaveilla matkasta etelään, kun katselen sirä :)

      Poista
  11. Taulu on tosi kaunis ja ihastuttavat pöllölapaset.
    Karvainen katraasi on niin söpön näköinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Karvakatras onkin parasta tässä minun huushollissani ♥

      Poista
  12. Ihana taulu. Olet sinä taitava. Ja ihanat pöllö lapaset. Kiitti ohjeesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti sait apua ohjeesta. Tämä on helppo malli saada lapasiin tai sukkiin vähän vaihtelua.

      Poista
  13. Onneksi nykymaalit eivät enää haise niin hirveelle kuin tärpättiliukoiset. Siinä hajussa olen minäkin ollut, kun äitini maalaa. Nätti taulu. Tykkään tosi paljon näistä naivistisista töistäsi. Ei kun näyttelyä pystyttämään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oma pää ei kestä hajuja ollenkaan, joten onneksi on nuo kansalaisopiston tilat. Oliskin ihana pitää joskus näyttely, mutta ensin pitäis olla suuri kasa tauluja , joista valita.

      Poista
  14. Aivan upea taulu taas! Minä kun en osaa piirtää enkä maalata, niin tuollainen taulu on suuri ihme.
    Mitä pidemmälle hammaslääkäriä lykkäät, sitä kallimmaksi korjaus tulee, etenkin jos hammas/juuret ehtivät tulehtua.
    Eläimet ovat niin suloisia peräkkäin pötkötellessään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin luulin ensin, että maalaaminen on vaikeaa, mutta opistossa olen oppinut, että se on tosi helppoa ja mukavaa ajankulua.
      Ikäviä asioita on niin helppo lykätä myöhempään ja niin taitaa olla minun hampaanikin kanssa =D Kyllä se vielä väkisin ajaa hammaslääkäriin =)

      Poista
  15. Oikein paljon maalusiloa sinne. Olet löytänyt oman tyylisi. Hoitamaton hammas saattaa aiheuttaa pahoja terveysongelmia, joten toivottavasti löydät pian kädestäpitäjän ja pääset vastaanotolle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hui kun te kilvan pelottelette minua ja yritätte saada hammaslääkäriin =D Kyllähän se mielessä on koko ajan, mutta tekoja tarvittais =)
      Minustakin tuntuu, että tauluissani alkaa olla semmoista minun näköä. Ainakin ne on ihan eri näköisiä kuin toisten työt opistolla. Opettajakin sanoi että töissäni on aina kahtiajakauma, tarkoittikohan hän, että minulla on skitsofrenisiä taipumuksia, hihihi=D

      Poista
  16. Taulu on ihana ja tosi iloisen värinen. Kipin kapin hammaslääkäriin. Jos hammas vielä tulehtuu, niin poistaminen on taas kinkkisenpää. Mukavia maalaushetkiä edelleen.

    VastaaPoista
  17. Minä haluan tehdä vain iloisen värisiä töitä, niin niitä on mukavampi katsella . Surua ja murhetta on muutenkin ihan tarpeeksi, mitäpä sitä enää kuviin ikuistamaan =)

    VastaaPoista
  18. Kaunis taulu,ihana Turkin maisema. Sinulla on kova ikävä Tyrkkiin. Kyllä minäkin tykkään Turkista kovin. Ihanat pöllölapaset. Ai,pelkäätkö sinäkin hammaslääkäriä?Mä sanon hammaslääkärilleni,että viittä metriä lähemmäs mua ei saa tulla ilman puudutuksia ja kaikkia lievennyksiä. Minä viisi synntystä läpikäyneenä,mahaleikkausia enempikin ja kaikkee,niin hammaslääkäri muka vaan on pahin pelko:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, ikävä on suuri. Talvella Istanbuliin ja kesällä johonkin rannikon pikku kaupunkiin.♥ Kunhan pääsen eläkkeelle, niin vielä minä saan matkarahat säästettyä ja sitten lähdetään taas tytön kanssa isää moikkaamaan ♥Toinen paikka johon haluan vielä palata ennen kuolemaa on Sisilia ♥

      Poista
  19. Upea taulu! Minäkin nyt sanon kuten nuo toisetkin, että mars hammaslääkäriin pikaisesti. Minäkin olen aina pelännyt hammaslääkäriä kovasti. Mutta sitten vuosia sitten olin menossa viisaudenhampaan leikkaukseen vähän sen jälkeen, kun sukulaispoika, vasta parivuotias oli sairastunut vakavasti. Siihen loppui minun pelkoni. Tuntui niin turhalta pelätä tuollaista pientä asiaa suuren surun rinnalla. Eihän sitä aikaa tule koskaan ajallaan varattua nytkään, vaan sen mielellään unohtaa. Nyt minulle kävi niin, että kävin muissa asioissa tutun hammaslääkärin vastaanotolla piipahtamassa ja siellä oli hoitajalla varauskirja auki ja hän löysi sieltä minulle peruutusajan ensi viikolle. Enpä kehdannut kieltäytyä. =) Täällä kun nuo varausajat menevät helposti muutaman kuukauden päähän, nyt olisi eka vapaa aika löytynyt tammikuussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillekin tulee kai hammaslääkäri joskus vuodenvaihteen kieppeillä . Sinne asti päätin sinnitellä, ettei tarvitse kaupunkiin asti lähteä. ☺

      Poista
  20. Todella kaunis taulu ja söpöt lapaset:) Mukavia syyspäiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maalaaminen on niin mukavaa tuossa virkkaamisen välissä. Vielä minä tuota taulua parantelin tuosta :)

      Poista
  21. Kyllä joku on varmasti säikähtänyt huomatessaan, että taulusi oli vielä märkä. Onneksi sait asian korjatuksi. Taulusi on niin upea, niin upea. Vielä sinä rikastut niillä ja matkaat, minne haluat : )

    VastaaPoista
  22. Wau, ihana tuo taulu, mutta myös kissasi :)

    VastaaPoista