perjantai 13. syyskuuta 2013

Siistiä on =D


Olin vielä nukkumassa aamulla, kun paikallislehdestä soittivat, että saavatko tulla haastattelemaan maalausten ja käsitöiden tiimoilta. Minähän väitin ensin kiven kovaa, että heillä oli väärä numero ja henkilö, mutta olihan se uskottava kun nimen sanoivat :) Tuli siinä sitten luvattua unenpöpperössä.

Vaan kun sain silmäni kunnolla auki, niin kyllä alkoi kaduttamaan. Kämppä niin kamalassa sekasotkussa, ettei sinne ketään vierasta voi päästää kameroineen. Kyllähän hätä keinot keksii. Kasa muovikasseja ja enimmät roinat pussiin ja toiseen huoneeseen oven taakse piiloon., oikea pikasiivous =). Vielä kaivelin komeron kätköistä tauluja seinälle ja petasin sänkyni nätisti, johan oli yksi paikka mistä voin antaa ottaa kuvan. Eikös olekin ihan siistin näköistä =)

Sen verran minussakin on vielä karjalaisuutta, että kun oikein luvan kanssa pääsin puhumaan itsestäni ja ajatuksistani, niin pari tuntia jaksoin kälättää yhtäsoittoa.  Ei siihen yksi lehti riitä, kirja pitää olla että kaikki mahtuis mukaan.

Nyt kyllä hirvittää ja jännittää, että mitähän tuli paljastettua liikaa. Varmaan suurin osa olisi kannattanut pitää ihan omana tietona. No, viikon parin sisällä se näkyy pitääkö vaipua maanrakoon, vai vieläkö kehtaa naamaansa näyttää maitokaupassa.

.......
Oppia ikä kaikki =) Onnistuin lopultakin laittamaan niin, että pystyn vastaamaan kommentteihinne. Minusta ainakin on mukavaa ja kohteliasta kun te muut olette vastailleet minun laittamiini kommentteihin. Tuleepahan vähän enemmän vuorovaikutusta näihin jutusteluihin.
Hyvää viikonloppua meille kaikille ♥

64 kommenttia:

  1. Oi miten kiva!! Laitahan sitten juttu tännekin kun ilmestyy!

    VastaaPoista
  2. Kuulostaa hauskalta! Ei kai sitä ikinä liikaa voi puhua, edes itestään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä pystyn puhumaan liikaa, varsinkin itsestäni =D Olen oikea kälätäti.

      Poista
  3. kiva ja ihan oikea kohdehan niillä oli!
    En kyllä lakkaa ihailemasta noita taulujasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä löydän niistä koko ajan korjattavaa ja siksi niitten paikka onkin normaalisti komerossa :)

      Poista
  4. No, saahaaks myökii lukia sit tää siun juttuis?:)) Hienoa että siuta haastateltiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilmeisesti ette saa :). Täytyy ensin vähän tutkailla =)

      Poista
  5. Voi, kun kiva! Laita juttu meidänkin luettavaks! Mä oon kans sellanen hölösuu, et monta kertaa oikein harmittaa jälkeenpäin! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä on monesti mielessä, että oliko mun ihan pakko tuokin kaikille kertoa. Pitäis välillä varmaaan liimata huulet yhteen =)

      Poista
  6. Varmaankin tuli hyvä artikkeli, kun noin pirteän kaunis virkattu peittokin kuvattiin :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saas nyt nähdä, Eetu-koira ainakin pääsi etualalle joka kuvaan :)

      Poista
  7. Peukku ylhäällä täälläkin, eli siis TYKKÄÄN.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se voi olla että kyläläiset näyttää mulle peukkua alaspäin tämän jälkeen =)

      Poista
  8. Ihanat nuo taulut tuossa seinällä. Jutun voi aina pyytää luettavaksi ennen julkaisemista. Jos sattuisi olemaan jotain arkaluontoista niin sen voi karsia pois. Julkkiksen elämä ei ole helppoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, meitä on nyt kolme julkkista tällä mäellä =) Kaksi oikeeta kylähullua ja minä kolmantena. KKK = Kolmen Kopla Kuuluisia =D

      Poista
  9. Minäkin jään odottamaan juttusi julkaisemista täällä! Hieno ja kuvausmiljää on maininio.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä olikin sitten ainut siisti kohta kodissa =)

      Poista
  10. Hienoa! Tekisivätpä oikein jatkokertomuksen. Muistitko mainita bloggaamisen kaikkien tekemiesi töiden lisäksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritin kovasti puhua bloggaamisen riemuista, mutta eipä hän oikein kiinnostunut asiasta. Harmi, minulle tämä ainakin on tärkeä osa elämää.

      Poista
  11. Laita sitten blogiisi se juttu. Kivaa että tulivat haastattelemaan apinoiden kuningatarta.

    VastaaPoista
  12. Vau, hieno homma ! Laitahan tosiaankin linkki jutusta tänne niin saadaan kaikki se lukea. t. Eíja

    VastaaPoista
  13. Naurattaa, kun voin kuvitella aamun tapahtumat. Toivottavasti saamme lukea jutun! ;oD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huvittaa se jo itseäkin =) Pitäisköhän ruveta heräileen ihmisten aikaan, ettei tule lisää kömmähdyksiä.

      Poista
  14. Hienoa Sude! Ja ihan varmasti olet ansainnut juttusi, on sun käsistä niin paljon syntynyt. =) Minäkin kannatan jutun bloggaamista, että mekin saadaan lukea. ;D
    Enkä mä usko, että sieltä sulla mitään sammakoita on päässynnä. Eli rohkeesti vaan edelleen sinne maitokauppaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saapihan siinä taas syrjäkylän mummut vähän juoruilun aihetta. Minä sitä olen ennenkin onnistunut antamaan tempauksillani, joten ei haittaa =)

      Poista
  15. Johan oli aikakin! Sinussa on niin paljon talenttia, että kaikkien tulee tietää siitä! Kun vinkkaat täällä asiasta, soitan sinne lehteen ja tilaan oman lehden. Lupaathan? Ja sitten alkaa raha virrata: BB-talo, tanssii tähtien kanssa, neljän tähden illallinen... : D

    Voi että noi sun miehet on upeita vierekkäin! Niin ja luota siihen, että toimittajat osaavat asiansa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi minua ei huolita BB-taloon, enkä kyllä lähtiskään =) Hulluksihan siellä tulis ilman lankoja ja puikkoja :) Ei tarvi tilata lehteä, jos laitat osottees mulle sähköpostiin, niin voin laittaa koko lehden tulemaan, kaikki neljä sivua =D

      Poista
  16. Hih,hih,samansuuntaiset touhut,kuin minulla silloin aikaa sitten,kun tv.seen kuvasivat!! Ja ne haastattelijat ovat ammattitaitoisia,he saavat puhumaan mitä vain ja sitten saa kauhulla odottaa mitä tuleman pitää:D Mutta eivät ne mitään hullua juttua tee. Uskon,että sinun kohdalla ihan asiallinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä minä yritin joka lauseen jälkeen sanoa, että tätä et sitten kirjoita sinne =) Valokuvissa ainakin on kaikissa onneksi Eetu-koira, linssilude, etualalla. Ihan mukavaahan se oli kun haastateltiin, mutta kyllä sai olla ainut kerta minulle =)

      Poista
  17. Olet sinä ihana lämmin persoona Sude :)
    Juurikin tuo pikasiivous oli tuohon hetkeen se ainut ja oikea!
    Tuo Unto on kyllä niin mun mieleeni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oijoi, kiitos kehuista, kyllä se lämmittää =)
      Itse olen jo vähän kyllästynyt koko Untoon (niin kuin muihinkin miehiin) ja se onkin enimmäkseen komerossa häpeemässä poissa silmistäni =)

      Poista
  18. Olen vähän samoilla linjoilla, kunnon siivoukseen pitää olla kunnon syy! :oD
    Pistäthän tänne linkin, jos jutusta tulee myös nettiversio? Tai ainakin kuvan lehtijutusta?? :o)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en tiedä kuin kaksi kunnon syytä siivoukselle, joulu ja isosiskoni vierailu :)

      Poista
  19. Kuulostaa tutulta tuollainen pikasiivous! Minäkin mielelläni lukisin valmiin jutun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä ei muuta harrastetakkaan kuin pikasiivousta, mitäs turhia kun kohta heti on kuitenkin taas sotkuista =D

      Poista
  20. olisi kiva lukea se lehden juttu.

    osaat varmasti tehdä apinoita ulkomuistista, kunnioitettava määrä on syntynyt :) onko perusapinaan mahdollisesti olemassa joku kirjallinen ohje jossain päin internettiä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apinan ohjetta en osaa antaa, mutta aloitin itsekkin tekemällä ensin kissoja. Siitä sitten pikkuhiljaa olen muokkaillut ohjetta muiksikin eläimiksi. Erittäin helppo perusohje löytyy täältä http://www5a.biglobe.ne.jp/~mite/diagram/crochetedCat.html
      Tämän helpompi ei ohje voisi ollakkaan =) Itsellä ei ole enää minkäänlaista ohjetta, vaan teen kaikki näppituntumalla.

      Poista
  21. Ihanan kotoisa nurkkaus.
    Mä tuun aina niin hyvälle tuulelle tuosta sun neulovasta papasta.

    Lehtijuttua odotellessa :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, sinähän sen tiedät kun olet täällä käynyt, että meillä on nimenomaan "kotoista", EI siistiä, hihi. Täällä hamsterin kolossa minä ainakin tunnen oloni oikein kotoisaksi, muunlaisessa en viihtyisikään. =D

      Poista
  22. Vastaukset
    1. No, ei se nyt ole kuin ihan pieni kylälehti, mutta julkkis se on kylähullukin, ainakin omalla kylällään =)

      Poista
  23. Ihanan kotoisan näköistä! Ja niin mielenkiintoisia tauluja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun pieni hamsterinpesäni on nimenomaan kotoisa :D Täällä saa olla kukin niin kuin haluaa, vieraatkin saa pötkötellä tuossa sängylläni kahvia odotellessaan ja aika moni niin on tehnytkin =D

      Poista
  24. ♥ tosi kiva juttu! hienoja tauluja ja ihana peitto!

    VastaaPoista
  25. Ihana nurkkaus!
    Nuo taulut ovat mainioita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on minun oleskelu- löhöskely- nukkumispaikka ja siihen mahtuu juuri sopivasti viisi kissaa , koira ja minä =D

      Poista
  26. Mulle kans lehtijuttu sitten luettavaksi! Hienoa! Sinähän olet oikea taiteilija, julkkis, superbloggaaja ja kaikkea - lisäksi olet ihan hyvä sisko!
    - siskos -

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minähän olenkin sun paras siskos.......ja ainut =D

      Poista
  27. Kiva juttu! Kyllä toimittaja lähettää sinulle jutun luettavaksi ennen julkaisua, jos toivot sitä. Suosittelen, sillä toimittajat saattaavat joskus kirjoittaa omiaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toimittaja ottikin yhteyttä jo ja tarkisti että kissojen nimet tuli oikein. Siinähän se tärkein sitten olikin , hihi :)

      Poista
  28. Hauskaa. Olispa kiva nähdä se juttu! Minullakin on karjalaiset juuret ja välillä on hankalaa, kun suu toimii nopeammin, kuin ajatus ; ). Mukavaa maanantaita sinne nurkalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä sen huomaa kellä on juuret karjalasta, suu käy koko ajan =) =) =)

      Poista
  29. Hih! Ja meikää naurattaa taas niin..... :-)
    -t-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen tässä monesti miettinyt että mitähän sulle kuuluu. Kiva että annoit vähän elonmerkkiä :)

      Poista
  30. Nythän sitä voi kylillä kehua, että tunnen julkkiksen, kun kerran lehteenkin olet päässyt;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä. Kerran nuorena likkana satuin kävelemään kadulla kun juuri kuvasivat jotain saksalaista elokuvaa siinä. Niin että olen oikein FILMITÄHTIKIN, hihihi =D

      Poista
  31. Sinulla on oikea elämänasenne. Tulipahan taas kunnon naurutkin kylkiäisinä :)
    Tuo juttu olisi kiva saada luettavaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minkäs sille voi, että lahjaksi saanut tämmöisen väärän vänkkyrän huumorintajun. Ei sitä kaikki jaksa aina ymmärtää :)

      Poista
  32. kiitos kissan ohjeesta. Mitä laitat noihin täyteeksi, siinä taidettiin mainita jotain pellettejä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oleppa hyvä. Vastasin sinulle omaan blogiisi noista täytteistä, kun tuli niin pitkä juttu :)

      Poista