lauantai 17. elokuuta 2013

Eminen hevonen


Äidin harrastus on nyt iskenyt kunnolla tyttäreenkin ja kotona käydessä syntyi pieni suloinen yksisarvinen. Ohjeita ei hänkään käytä vaan suunnittelee itse työn edetessä .
 Yksisarvinen lähti jo opiskelupaikkakunnalle ja samalla pussillinen lankoja ja virkkuukoukku. Saapa nähdä mitä siellä seuraavaksi syntyy.  Emine on innostunut tekemään erilaisia pelihahmoja, jostakin nettipelistä tämäkin on. Sopii aivan hyvin ,sillä hän opiskelee audiovisuaalista mediaa. Osasinkohan kirjoittaa sanan oikein :)


Eetulla on nyt kovat paikat.
Seinän taakse muutti uusi uroskoira ja nyt on kova työ vahtia omaa reviiriä. Eetuhan ei hevillä omasta kuninkuudestaan luovu. Naapurille on jo kovat sanat sanottu, ei sentään kimppuun käynyt, vaan tyytyi rähjäämään oikein kunnolla :)


Moneen kertaan joutuu kaikki pusikotkin merkkaamaan uudestaan päivittäin,  johan siinä vanhalle pojalle tulee kohta nestevajausta  =) Kovaa se on koirankin elämä joskus  =)


Ei ole arpa-onni vielä hylännyt minua ♥
Niin suloisen paketin sain uudelta blogi-ystävältä Kirsiltä Minä ja tekemiseni blogista.
Aivan mahdottoman ihania tavaroita. Olen näitä nyt muutaman päivän vaan käännellyt ja ihaillut tuossa pöydällä, enkä raaskinut laittaa vielä paikalleen mihinkään. On ne vaan niin kauniita.
Pienet enkelit saavat odotella joulua. Jouluna laittelen aina enkelikuoron näytille ja nyt se kasvoi uusilla laulajilla, jotka ovat juuri oikean kokoisia kuorooni. Täytyykin muistaa aikanaan laittaa kuva kuorosta tänne.
Kiitos Kirsille ihanasta paketista  ♥
......
Maijan ja Pernun silmät alkavat pikkuhiljaa parantua. Vielä nousee vilkut jonkun verran näkyviin. Mikähän ihme noilla oli vikana.
Tallinnaan meneville kissa- ja koiraihmisille vinkiksi......kannattaa poiketa apteekissa ostamassa eläinten matolääkkeet.
Siskoni toi tuliaisiksi kunnon satsin todella hyvää matolääkettä ja hinta oli noin yksi kymmenesosa vastaavista Suomen hinnoista. Viiden kissan ja yhden koiran kanssa säästö oli jo huomattava  :) Kiitos siskoseni ♥

16 kommenttia:

  1. Konstallekin on tullut "kilpailija" tähän taloon. Aika ärhäkkä tapaus, joka kovasti yrittää pomottaa ja tulla talon herraksi, mutta mitä tekee Konsta ... Kääntää selkänsä ja antaa kakaran räyhätä (sitähän kaikki nuoremmat koirat hänen mielestään ovat) ;) Onhan Konsta kuitenkin edelleen tämän taloyhtiön vanhin koiraherra ja käyttäytyy sen mukaan hillitysti (mitä nyt joskus riehaantuu kolme tyttökoiraa nähdessään).

    VastaaPoista
  2. Ole hyvä! Kiva kun tykkäsit palkinnosta : )

    VastaaPoista
  3. Onnea ihanasta palkinnosta:))
    Voi Eetua, on sillä nyt rankkaa, toivotaan että hän saapi pitää valtakuntansa.
    Sievä on tyttösi tekemä yksisarvinenkin, työ ootta taitavia molemmat.

    VastaaPoista
  4. Ihanan palkinnon saitkin. Pidä Eetu vai reviirisäs kiinni ;)

    VastaaPoista
  5. Kiitos lääkevinkistä! Täytyy muistaa jos/kun joskus pääsen Tallinnaan.
    Ja Eetulle tsemppiä!

    VastaaPoista
  6. Kyllä Eetu on kingi, kysy vaikka keltä. Ei naapurin keltanokka valtaa saa.

    kiva että kisut voivat paremmin:)

    Ja onnea taas kerran arpaonnesta!

    VastaaPoista
  7. Eetun pitää näyttää että hän on sen kulman "kundi" ja toiset hänen jälkeen:) Eli varmaan maat ovat aika kuopittu ja mullat pöllyää.... meidän Jonen jäljiltä kyllä näkee että kuin karhu ois käynnä siinä.... heh... vitsi vitsi.. kova poika merkkailee.. komia on palkinto jonka olet saanut.

    VastaaPoista
  8. Pidä puolesi, Eetu! Reviiristä ei kannata tinkiä senttiäkään. Toivottavasti matolääkkeet auttavat kissojen vaivoihin eikä ole mitään sen vakavampaa. Kiva kuulla, että voivat jo paremmin.

    VastaaPoista
  9. Hieno yksisarvinen! Kiva että tyttökin on innostunut virkkailemaan! :) Voi sitä Eetua. Ei oo aina helppoa! Sitä mieltä on meidänkin 13-vuotias mummo, joka ei kuule mitään, eikä varmaan enää paljoa näekään. Sisu ja itsetunto ei silti oo iän myötä kadonneet mihinkään. ;)

    VastaaPoista
  10. Kiva, että tyttäresi tekee samoja asioita kuin sinä, mutta erilaisia kuitenkin. Söpö on sarvekas!
    Suosittelisin kyllä lottoamaan tuolla arpaonnella, itse voitin lotossa yhden euron tänä kesänä. Jippii!

    Eetu ei voi saada tappelussa edes mustaa silmää enää : ) Kiva, että kisut paranevat kovaa vauhtia!

    VastaaPoista
  11. Hieno yksisarvinen. Ei uskalla omalle neidille näyttää. Haluu kumminkin samanlaisen. ;D

    VastaaPoista
  12. Edellisessä asunnossa seinän taakse muutti myös toinen uros ja rähinähän siitä tuli joka kerta, kun toisensa kohtasivat. Täällä on ollut paljon rauhallisempaa.

    VastaaPoista
  13. Ihana Eminen tekemä yksisarvinen!
    Voi Eetu-parkaa,kun sitä vielä koetellaan vanhoilla päivillä,tuoda nyt uroskoiran naapuriin,kun ennemmin olis varmaan tyttökoira ilahduttanut. Ihania arpavoittojakin. Hih,hih,kun ajattelen sinun kissojen nimiä,niin minä meidän paikkakunnalta tiedän tytön,jonka etunimi on Maija ja sukunimi Pernu:D

    VastaaPoista
  14. Täytyyhän teidänkin huushollista sentään yksi mies olla, tuumaa Eetu ja täytyyhän sitä pitää kaikenmaailman kollit kauempana. Hyvä Eetu.

    VastaaPoista
  15. Yksisarvinen kävisi ihan My Little Ponystakin, ilman sarvea - söpö! :)

    VastaaPoista