keskiviikko 3. heinäkuuta 2013

Heinäkuun alkua


Pitäisköhän mummon tehdä jotain näille Liisan sukille =)  Pieni jalka on niin kasvanut, että varpaat ovat tulleet jo ulos. Varret on kuitenkin vielä ihan hyvä kuntoiset, niin että mummo lupasi purkaa terät ja kutoa uudet samoihin varsiin. Nämä kun on kuulemma niiiin ihanat sukat. On niitä ainakin käytetty ahkerasti näköjään =)


Tässä sitten se Liisan äidilleen tuliaiseksi maalaama kukkataulu. Päivänkakkaroita ja harakankelloja elävän mallin mukaan. Värit on luonnossa kirkkaammat ja iloisemmat. Se on hieno, kun ajattelee että taiteilija on 10v ensimmäistä kertaa öljyväreillä maalaava. Sotkuakaan ei tullut, mitä nyt vihreää ulko-ovessa, mutta sekin lähti mäntysuovalla pois =)


Mummo itse sitten aina vaan näitä apinoita. Tyttö-apina on ensimmäinen Kat-työ, eli 1/10.
Poika-apina tilaustyönä tehty ensimmäinen KyJy. Näissä merkeissä vielä jatketaan toistaiseksi. Enköhän ennen joulua ehdi jotain uuttakin suunnitella ja tehdä.


Maanantaina pääsin käymään paljon mainostetulla Toivolan pihalla Jyväskylässä. Odotukset oli korkealla, mutta kyllä minä vähän petyin. Liekö maanantai-päivä ja sateinen ilma syynä, mutta myyntikojuja oli odotettua vähemmän.  Itse miljöö on upea ja ihastuin kovin museoituihin kultasepän ja puusepän koteihin. Niihin kannattaa käydä tutustumassa jos paikalle osuu.  Tutustumisen arvoinen paikka kuitenkin ja ehkä lauantai olisi parempi päivä poiketa paikalle. Toivottavasti pääsen taas joulun alla tuonne, silloin on varmaan mahtava paikka.

Tänään meinaan opetella polkupyörän takarenkaan vaihtamisen. Kun ei ole miestä talossa, niin kaikki on osattava tehdä itse.  Hyviä miehiä kun ei ole täällä päin tarjolla, enkä mitään haisevaa kaljamahaakaan tähän huoli, niin viisainta vaan opetella itse hommat tekemään. =D 

18 kommenttia:

  1. Pitäähän tytön saada uudet leppari sukat:) tuo taulu on tosi hyvä, taitaa tyttö tulla mummoonsa.
    Oikein mukavaa päivää, miulla jäis pyörän rengasa vaihtamatta, oot sie kätevä.

    VastaaPoista
  2. Voiettä nuo apinat on niin somia. Taulustaik tuli tosi hyvä, kyllä äiti ilahtuu. Son oikein että opettellee itte korjaahmaan renkhaan, eikä huoli kaikenlaisia äijiä ;) Mukavaa päivää :)

    VastaaPoista
  3. On se taiteilijan alku :) Kuulehan mummo, kyllä lapsi sukat tarvii, ei muuta kuin puikot heilumaan :D

    VastaaPoista
  4. Mie ensin kuvaa katsoissa ajattelin jotta nyt Sude on alkanut tumppuja neulomaan :)
    Minkälainen taiteilija vielä tytöstä kehkeytyykään mummon opissa. Sievä taulu. Toivolassa olisi varmasti mielenkiintoista katseltavaa ym.

    VastaaPoista
  5. Liisa on selvästi perinyt mummonsa lahjakkuutta. Niin kaunis taulu, että.

    VastaaPoista
  6. Oikea pieni taiteilijan alku sinulla siellä. Hieno maalaus!
    Unto on varmaan muuten mukava mies, mutta renkaanvaihdossa hänestä ei taida olla muute kun henkistä tukea;-)
    Ja arvaas kuka lauleskelee täällä apinaorkesteria jo kolmatta viikkoa? Voisitko keksiä mulle uuden korvamadon?

    VastaaPoista
  7. Tosi taidokas ja kaunis taulu.
    Apinasi ovat aina niiin iihania että!!

    VastaaPoista
  8. Kaunis taulu-mummolta on tainnut tyttö lahjakkuuden periä. Taa mukavan näköisä apinoita!

    VastaaPoista
  9. Hauskaa teillä on varmasti ollut ja niistä yhteisistä päivistä jää kyllä upea kesämuisto ihan taatusti.

    Hellyyttävä pyyntö korjata loppuunkäytetyt sukat :)

    VastaaPoista
  10. Kauniin taulun on Liisa tehnyt. Selvästi tuleva taiteilija. =)
    Ja hyvä, että olet mieluisat sukat tehny ja vielä parempi, että saat hyötykäytettyä varret. =)

    VastaaPoista
  11. Hui, minä ihan luulin että nyt on käsi joutunut pakettiin, onneksi olikin vain sukka hajonnut ;))

    VastaaPoista
  12. Oma apu, paras apu!! Ei nykymiehet osaa edes renkaita vaihtaa, saati tehdä niitä töitä, mihin me naiset emme pystyisi.

    VastaaPoista
  13. Hieno taulu, minuts atosi onnistunut 10-vuotiaalta!

    VastaaPoista
  14. Minä kun äkkiä katsoin jonkun blogista pienestä sivukuvasta että nyt se on Sude kätensä telonut kun näytti ihan että kpsissä olisi.

    VastaaPoista
  15. Sissos! Minä jo vallan säpsähdin, että sinulle on käynyt samalla lailla kuin Susulle.
    -t-

    VastaaPoista
  16. Hyvä, kun annoit arviosi tuosta Toivolan pihasta niin en turhaan mene käymään : ) Taulussa näkyy paitsi tytön lahjakkuus myös opettajan taito opettaa. Olet varmasti muutaman vinkin antanut, kun noin hieno tuli : )

    VastaaPoista
  17. Minäkin vähän petyin tuohon Toivolan pihaan, kun kävimme siellä ihan kesäkuun alussa. Nyt näyttää sentään jo nurmi kasvaneen siihen keskipihalle. Enemmän saisi tosiaan olla puoteja siellä.
    Kauniin taulun on tyttö maalannut. Selvästi tullut mummoonsa. =)

    VastaaPoista