tiistai 18. kesäkuuta 2013

Kesällä ulkona


Nostin itselleni ulos tuolin, kun ajattelin että siinä olisi mukavan vilpoista virkkailla. No enhän minä siihen ole vielä päässyt. Jotkut muutkin huomasivat mukavan paikan istuskella. Sateella se kyllä olisi ollut vapaa paikka, mutta enhän minäkään silloin viitsinyt siinä olla. Täytyisköhän minun laittaa tuohon kuusi tuolia riviin, että mahtuisin itsekkin istumaan.


Seijasisko kävi lomareissulla ja arpoi tuliaispaketin. Ettei vaan olis minua onnistanut, hihi.  Ihan tuplasti sain kaulakoruja. Pöllöstä en vielä tiedä, jos vaikka raaskisin antaa tytölleni, mutta tuo violetti on niin  tosi upea minun kaulassani, että sitä ei edes lainata muille :) Niin ovat kauniissa rasioissakin että jo pelkät rasiat olisivat riittäneet minua ilahduttamaan.  Sormustin on korea, mutta vähän sitä jo kokeilin ihan käytössäkin ja kyllä siitä apua on apinoita ommellessa.  Tahtoo tulla reikä sormen päähän kun paljon käyttää parsinneulaa. Kaunis tanssijatar-magneettikin on paikkansa jo  löytänyt.
Kiitos sinulle Seijasisko ♥


Ja onhan näitä taas tullut tehtyä.
Eilen vähän törsäsin ja tilasin itselleni uuden polkupyörän. Vanha on jo niin huonossa kunnossa , että laskin tulevan melkein samoihin hintoihin jos ostan kaikki tarvittavat varaosat ja vien korjattavaksi. Joskus se tulee raja vastaan milloin ei vanhaa enää kannata korjata. Johan tuo vanha olikin noin 40 vuotias ja kovassa käytössä ollut kesät talvet. Nyt onkin koukun viuhuttava vauhdilla, että saan uuden pyörän osamaksu-erät suoritettua .

Kohta on sitten Juhannus ja ette varmaan arvaa mitä aion silloin tehdä =)
No virkkaan apinoita tietenkin :) Jossakin välissä suoritan sen apina-arvonnankin.  Nyt en kehtaa enää yhdellä apinalla siitä selvitä kun osallistujia on tullut jo yli sata.

Oikein kaunista ja lempeää auringonpaistetta kaikkien Juhannuksen viettoon ♥

Huom♥♥♥
Sivupalkissa olevassa Hailuodon sääksenpesässä ensimmäinen poikanen kuoriutunut 19.6. aamulla ♥♥♥
Toisen pesäkameran poistin, kun siellä pesintä epäonnistui.

23 kommenttia:

  1. Onnea oikein paljon voitosta ♥
    Olen varma että palkinto tuli oikeaan osoitteeseen.

    Onnea myös pyörästä, on se vanha jo hintansa tienannut. Mutta ei nämä nykyajan pyörät kyllä taida 40 vuotta kestää.

    Meilläkin hajosi mökin kahvinkeitin, eikä se ollut kuin 20-vuotias.
    Poika sitä aina nauroi, mutta kun se oli niin hyvä, niin ei tullut uutta hankittua.
    Luulen ettei tämä uusi kestä montaakaan vuotta.

    Hyvin nuo Pepit ja apinat sopii samaan kuvaan ja näyttävät olevan kavereita keskenään, kun noin naurattaa :D

    Oikein hyvää juhannusta Sude ♥

    VastaaPoista
  2. Mahtava palkinto, onnea.

    Ennen tehtii kestäviä polkupyöriä, miullakin on anopin vanha ja varmasti ikää yli 30 vuotta.
    On siun sit mukava uudella pyörällä ajella.
    Oikein mukavaa juhannusta:))

    VastaaPoista
  3. Meillä on pihalla samanlaisia tilaongelmia, parhaat paikat on aina varattuja :)
    Taidat olla onnettaren suosikki. Mukavia virkkuuhetkiä ja juhannusta!

    VastaaPoista
  4. Onnea! Pepit on ihania, tuli heti mieleen, että pitääkö mun hakea apinat pois luokastani kun ovat siellä ihan yksikseen :( Pitää!

    VastaaPoista
  5. Hee, lisäsin vielä vähän paineita ja kävin nakkaamassa oman arpanikin kehiin. :) Mukavan ahkeraa juhannusta sinulle!

    VastaaPoista
  6. Onnea vain arvontavoitosta:) No, onpa hurja määrä osallistunut arvontaasi. Laita sitten kuva uudesta menopelistäsi, kun sen saat.

    VastaaPoista
  7. Onnetar onkin puolellasi ja iloitsen siitä kanssasi!
    Tuttu juttu tuo paikanvaltaus <3

    VastaaPoista
  8. Onnittelut voitosta. Mie sain huhtikuussa synttärilahjaksi kläpiltä pyörän:) Pitääpä postata kuva siitä jokupäivä :)
    OIkein riemukasta juhannusta sulle:)

    VastaaPoista
  9. Mitähän jännää siitä vanhasta pyörästä voisi kehitellä? ; )
    Onnea ja tuhansia kivoja kilometrejä uudelle, apinavaluutalla maksettavalle pyörälle!

    VastaaPoista
  10. Olen aivan kateellinen jo. Sinulla on aina onni myötä arpajaisissa ja minulle ei sitten ikinä. Mikä siinä onkin!
    Mutte onnee kuitenkin ja hyvää jussiakin.

    VastaaPoista
  11. Kyllä minäkin aattelin kun Satu tuon sun nimen sieltä kupista nosti ..ei oo totta Sude voitti taas.:) Mutta ihan oikeaan osoitteeseen arpa minsuta kuitenkin meni vielä noin tykkäsit palkinnostakin noin paljon . Varmuudeksi kysyn, että "onhan sulla lotto vetämässä?!":)

    Voi tuota Armasta.:D..oispa mullakin joku kaveri tuolla terassilla ..tuo minun "armas" viihtyy vain sisällä sohvalla.

    VastaaPoista
  12. Hieno arpajaispalkinto ja apinat ovat taas aivan ihania.Kuten Peppi-nuketkin. Ihanaa juhannusta!

    VastaaPoista
  13. heips!!

    Kiva kun joku muukin seuraa sääkse pesän tapahtumia!!

    veikeitä apinoita JA peppi-tyttöjä

    Hyvää juhannusta

    :) Pirjo

    VastaaPoista
  14. Kissat vie aina parhaat paikat! Meillä Rasmus-kissa lepäsi jo riippumatossakin :)

    Hyvää ja kaunista Juhannusta!

    VastaaPoista
  15. Kauniita virkattuja Peppejä ja Apinoita. Onpa Mirrukalla lokoisat olot, ymmärrän hyvin sen nauttivan. Kerää vain monta tuolia, tai laita mukavia pahvilaatikoita tahi isoja kasseja, joista voisi kurkkia salaperäisesti ympärilleen ja nukkua välillä. Saattaisi tuoli vapautua sinullekin. Hyvää juhannusta!

    VastaaPoista
  16. Arvaas kuka lauloi Apinaorkesteria koko eilisen päivän? Meillä terassituolin varaa Tassu vaan sateella...ja katsoo syyttävästi ku me ai laiteta suihkua kiinni.

    VastaaPoista
  17. Arvaas kuka lauloi Apinaorkesteria koko eilisen päivän? Meillä terassituolin varaa Tassu vaan sateella...ja katsoo syyttävästi ku me ai laiteta suihkua kiinni.

    VastaaPoista
  18. Hyvää juhannusta ja kiitos kun kävit blogissani ja olit jättänyt "tassun" jäljen että osasin vasta vierailulle. Täällä on vaikka ja mitä ihanuutta, kerran jo käväsin mutta sitten tuli mummun pieniä "häiriötekijöitä" ja jouduin poistumaan, nyt uudelleen ihailemassa aikaan saannoksiasi ja ihania karvatassuja :)

    VastaaPoista
  19. ♥ kiva voitto ja oi,tuota suloista katrasta! Oikein mukavaa juhannusta sinulle♥

    VastaaPoista
  20. Mikä ihana katras!

    Ihanaa keksikesän juhlaa!

    VastaaPoista
  21. Ihana sisko sinulla, kun toi noin kauniita tuliaisia. Olen lähdössä yksin mökille mököttämään ja kuvittelen sinut ajamassa helmat ja korut hulmuten uudella pyörälläsi ja 5 kissa istuu vierekkäin tuoleillaan. Eetu vain ihmettelee : ) Hyvää juhannusta!

    VastaaPoista
  22. Hyvää juhannusta koko kaartille!

    VastaaPoista