tiistai 7. toukokuuta 2013

Jämäsukat


Olen nyt niin innostunut hävittämään jämälankoja Jämäkuun myötä, että monta uutta työtä on aloitettuna taas. Minulla kun on valtavasti lankoja, jotka suurin osa on juuri jämä- tai purkulankoja.
Aikanaan on tullut kirpparilta haalittua kaikki käsin neulotut tuotteet, jotka sitten olen purkanut, pessyt ja taas kerinyt. Neuleisiin tulee niistä vähän epätasainen pinta, mutta virkkaukseen käyvät oikein hyvin.

Näihin sukkiin on käytetty 7-veikan jämiä. Molemmat sukat ovat kyllä samankokoiset, vaikka kuva muuta väittääkin. Ensin vain pyörittelin "taikapallon" ja sitten olikin jatkettava aina neuletta, että näkisi kuinka paksu raita tulee :) Koska edellisistä sukista huomasin kuinka inhottavaa monien langanpäitten päättely on, niin näihin tein vain kaksois-solmun (jonka ohjetta en enää tietenkään löytänyt You tubesta). Kätevä keino kuitenkin, sillä nyt pääteltäviä lankoja on vain alussa ja lopussa. Solmutkaan eivät tunnu, vaikka osuisivatkin pohjakohtaan.
Jos joku sattuu muistamaan opetusvideon osoitteen, niin olisi kiva jos laitat linkin toisillekin tuonne kommenttilootaan ♥
Matleenan kommentissa se osoite nyt sitten onkin ♥ Kiitokset Matleenalle.

Eräänä päivänä tässä innostuin siivoamaan ulkokomeroani ja sain niskani niin kipeäksi, että häiritsee jo yö-untakin. Siis eihän se ole voinut kipeytyä liiasta neulomisesta tietenkään =D, kyllä se on siivoamisen syytä =).
Nyt on sitten pidettävä taas pakollista käsityöpaussia. Kyllä se koville ottaa. Tuntuu niin tyhmältä töllöttää telkkaria kun ei kädet saa mitään näprättävää samalla..
..........

Laitoin tuohon sivupalkkiin linkit pariin sääksenpesään. Kuvaa klikkaamalla pääsee seuraamaan sivusta, miten pesiminen onnistuu. Minulla noita tulee tuijoteltua tosi paljon. Toisella on jo yksi muna pesässä, mutta Hailuodon sääksi vasta harkitsee asiaa puolisonsa kanssa =)
........

Kansalaisopiston kevätnäyttely loppui , mutta minä olen niin onnessani.  Olenhan vasta kahtena talvena opetellut maalaamista ja ihan ummikkona aloittanut. Nyt minun "Neulova  Unto" tauluni lähti Jyväskylään kuvattavaksi ja pääsee ilmeisesti seuraavaan mainokseen.  Olen kyllä tosi iloinen ja ylpeä siitä !!!! Taululle olisi ollut ostajakin, mutta enhän minä omaa Untoani raaski myydä =)

...
Olen taas voittanut parissa arvonnassa, joten ensi kerralla taidan kirjoitella niistä :)

12 kommenttia:

  1. Kivoja kuulumisia, niskakipua lukuunottamatta tietenkin. Onpa hienoa kuulla, että taulusi saavat ansaitsemaansa arvostusta - syyttä suotta niitä ei kehutakaan! :)

    VastaaPoista
  2. Hienot jämäsukat!
    Upeat nuo sääksi-linkit! On ne mahtavia lintuja.
    Koitahan saada niskasi kuntoon ja muista olla liikaa rehkimättä siivouksen kanssa! ;)

    VastaaPoista
  3. Untolla on siis vientiä. Sinun maalauksesi ovat todella viehättäviä ja humoristisia, joten ei muuta kuin lisää tauluja ja myyntinäyttely pystyyn. Kroppasi taitaa ilmoitella, että on aika levätä. Samallahan sitten voit kypsytellä uusia ideoita, kun makaat sohvalla ja tuijotat kesän uusintoja telkkarista. Pikaista paranemista.

    VastaaPoista
  4. Hienoa, että sun taiteellinen lahjakkuus on huomioitu ja pääsee oikeuksiinsa! Nyt vähän niskajumppaa ja venyttelyä niille hartioille. Sauvakävely ois ihan tosi hyvä, jos sitä pystyisit harrastamaan?

    VastaaPoista
  5. Siitä se alkaa, taiteilijan ura, onnea!

    VastaaPoista
  6. Nätit sukat! Hienoa, että taidemaalarinkin ura sujuu hyvin. :) Nyt kun maltat vielä hartiasi parantaa, niin kyllä se siitä.

    Oiskohan se solmiamisohje ollut tämä http://www.youtube.com/watch?v=-nq_7EXTWHE&feature=g-list&list=PL190F83F57B398454

    VastaaPoista
  7. Hienoa, että Unto huomattiin!
    On se niin mukava "veikko"!

    VastaaPoista
  8. Täytyypä käydä kurkkimassa noita pesimäpuuhia ja voi vitsi, mä en ikinä voita mitään ja sua on onnetar suosinut heti kaksikin kertaa :D Onnittelut! :)

    VastaaPoista
  9. Onpas jännittävä tuo linkki sääksenpesälle!! Tuotahan pitää seurata!!

    VastaaPoista
  10. Kiitos sääksenpesälinkeistä. Mä seurasinkin joitakin vuosia sitten yhden kesän ajan sääksen pesintää aika tiiviistikin tuollaisen linkin kautta, vaan nyt olin jo koko asian unohtanut. Täytyypä käydä taas kurkkimassa.

    Mitäs apinoiden suhteen, ootko laskenut, montako apinaa sulla on kaikkineen tullut tehtyä?

    VastaaPoista
  11. Kivan pirteät jämäsukat! Toivottavasti niskakipusi on jo hellittänyt ja saat jotain muuta tekemistä telkkarin katselun lisäksi. Ei ihme, että Unto pääsee mainokseen. On se niin mainio kaveri.

    VastaaPoista