perjantai 29. maaliskuuta 2013

Kierrätyspupu


Mitenkähän minun pesukoneestani tupsahti näin hyvin vanuttuneet risaiset villasukat =)

Eihän meillä hyvää materiaalia roskiinkaan panna ja toinen sukka saikin jo uuden elämän. Tarkkaan on sukka käytetty, korvat ja häntätupsu varresta ja loppu sisälle täytteeksi. Rusettikin on vaateliikkeen kassinsangasta. Eipä tullut materiaalikuluja :)
Muita pääsiäiskoristeita en sitten viitsinytkään edes esille kaivaa, kun yksin täällä möllöttelen koko pääsiäisen.



Hyvin menee aika kuitenkin, sillä olin taas onnekas arvonnoissa.

Kauniin huivin, jonka Tiina on ommellut Intiasta tuodusta silkistä sain sopivasti näihin aurinkoisiin kevätpäiviin. Jo joutaa villahuivit kaapin kätköihin. En millään muista nyt Tiinan bloginimeä, (olisin halunnut linkittää), mutta kiitos Tiinalle ♥

Karoliina arpoi Kotona Istanbulissa kirjan ja moni sitä tavoitteli. Minä taisin kumminkin haluta eniten, sillä Onnetar oli suopea minulle. Olin jo päättänyt ostaa tämän jos ei onnista. Kyllä nyt olen tyytyväinen.
Itse menin Turkissa naimisiin yli 20 vuotta sitten ja erosinkin parin vuoden kuluttua. Kaikki Turkkiin liittyvä kiinnostaa kuitenkin edelleenkin ja ole yrittänyt hankkia kaikki Turkkiin liityvän suomenkielisen kirjallisuuden.
Jonkun verran jo olen lueskellut tätä ja huvittaa, sillä eipä ole asiat paljonkaan muuttuneet parissa kymmenessä vuodessa.

Näissä minulle onkin Pääsiäistä yllinkyllin, kiitos tytöt.

....
Nyt kun olen itse voittanut niin monissa arpajaisissa, olisi aiheellista arpoa jo itsekin. Muutama sitä jo ehdottelikin :)  Aikomus on ollut, mutta aina on tullut noita tilauksia, jotka haluan tehdä ensin alta pois.
Olen nyt vakaasti päättänyt, että kun 300. apina valmistuu, niin se sitten arvotaan. Eikä siihen nyt enää kovin pitkä matka ole. =)

Aurinko paistelee ihanasti, viisainta olisi suunnistaa tästä välillä pihalle.

15 kommenttia:

  1. Oikein loistava pääsiäiskoriste! Hyvää pääsiäistä.

    VastaaPoista
  2. Ihana pupu! Kun pupukuumeessa olen, taidan tietää, mitä tapahtuu yksille vahingossa pesukoneessa käyneille vanuttuneille sukille...

    Oikein mukavaa pääsiäistä!

    VastaaPoista
  3. Söötti pupeli! Ompas sulla ollu arpaonnee.
    Mukavia pyhiä :)

    VastaaPoista
  4. Hyvä tuuri sulla vaihteeksi arvonnoissa! Mukavia pyhiä ja käsillä tekemistä, minä ainakin olen töppöstä neulonut ahkerasti, langan jämiä yritän sulatella pois.

    VastaaPoista
  5. Makee pupu, ei ole kuin mielikuvitus rajana, miten ehtaa villasukkaa voi käyttää! Hieno juttu.
    Olen tässä kateellisena huomannut, kuinka sinua aina lykästää arpajaisissa ja jos apinan arvot, olen taatusti mukana.

    VastaaPoista
  6. Sukan uusi, vielä parempi elämä pupuna :) Kirja ainakin on tullut täysin oikeaan osoitteeseen. Apina arvontaa odotellessa toivotan mukavaa pääsiäistä!

    VastaaPoista
  7. Kolmesataa apinaa?! Voi hertinjee sentään! :D Arvontoja odotellessa toivottelen aurinkoista pääsiäistä!

    VastaaPoista
  8. Ihana pupu! Mahtava apinasaldo! Iloista Pääsiäistä!

    VastaaPoista
  9. ♥ niin söpöliini pupu! Oikein hyvää Pääsiäistä!

    VastaaPoista
  10. Sinullahan on kiva pesukone.....kun tuommoinen söpö pupu sieltä tupsahtaa ulos :)
    Onpa noita apinoita kertynyt mahtava määrä.
    Oikein Hyvää Pääsiäistä sinulle.

    VastaaPoista
  11. Hyvin ideoitu koriste, kyllä villasukasta on moneksi:)
    Hauskaa pääsiäistä!

    VastaaPoista
  12. Mainio idea tehdä vanhasta sukasta pupu:)
    Oikein iloista pääsiäistä:)

    VastaaPoista
  13. Suloinen sukkapupu! Hyvää pääsiääisen jatkoa!

    VastaaPoista
  14. Varmasti on Turkki tärkeä maa. Paljonko osaat kieltä, jota siellä puhutaan?

    VastaaPoista