keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Unto ♥


Kahdesta avioliitosta selvinneenä en ole enää miestä itselleni huolinut. Vaan kun tekee itse, niin saa semmoisen kuin haluaa ja nyt minulla on tämä Unto.

Siinä on kunnon mies. Ei ryyppää eikä räyhää. Ei karkaa lauantai-iltaisin kapakkaan.  Ei ronklaa ruoasta eikä levittele likaisia vaatteita joka paikkaan. 
Siinä se vaan kököttää kiltisti seinällä ja kutoo vauvanpaitaa. Pahemmin ei vastaan sano mistään, kuuntelee vaan kiltisti minun höpinöitäni.

Juttelin hänelle koko ajan  jo maalatessani. Toiset oli nauraneet seläntakana, että kuunnelkaa, nyt niillä on jo ensimmäinen avioriita. No mutta, Unto ei riitele =)



Aika hidasta näyttää R-paketin kulkeminen  olevan. Kahdeksan päivää sain omaani odotella, vaikka aika läheltä oli lähetetty. Berniina ilmeisesti haluais, että se lähetettäis johonkin uuteen kotiin. Vois tulla nälkä matkalla, jos noin hitaasti posti kulkee :)

41 kommenttia:

  1. Minulla on kyllä mies kuvioissa, mutta se on koulutettu melkein yhtä hyväksi kuin tuo sinun Untosi :DD

    VastaaPoista
  2. Ei sillä, ettenkö tykkäisiä tästä nro kakkosesta, mutta kyllä ihan samalla lailla olen ajatellut, että jos joskus "vapaus" vielä koittaa, kallistun Untoa vastaavaan ratkaisuun. ;OD

    VastaaPoista
  3. Unto on rautaa! Tuollaisen miehen luulisi olevan joka tytön unelma, kun vielä noin komeekin.

    VastaaPoista
  4. Kyllä olet taitava! Voi mahdoton sentään!

    Ja samankaltaiseen ratkaisuun olen ajatellut päätyä, jos ja kun....en taida enää ihan oikeaa miestä riesoikseni huolia, mutta mennään näin nyt, kun tuo Iskä tuossa vielä keikkuu :)

    VastaaPoista
  5. Sä oot niiiin ihana. Ja taitava. Sait taas niin hyvälle tuulelle. Unto is best!

    VastaaPoista
  6. IIK miten hieno mies Sinulla. Mahtava ja keskittynyt ilme hänellä todellakin on.

    VastaaPoista
  7. Hienon Unton teit! Vai mielii kisu reissuun...

    VastaaPoista
  8. Upea Unto! Hellyttävä kerrassaan, vaaleanpunainen kudin nousee hienosti harmaasta taustasta. Ilme on keskittynyt ja käsityö tuo kuvaan yllättävän kontrastin. Tykkään!!! Kyllä se niin on, että kun itse tekee saa mieleisensä. Bernina löysi kivan pedin.

    VastaaPoista
  9. VAu, mikä Unto! Voitte sitten yhdessä neuloakin:)

    VastaaPoista
  10. Voi, että sulla on komea neulova Unto.
    Ja kisu löytänyt mukava petipaikan itselleen.

    VastaaPoista
  11. Voi kun mä tykkään!!
    Tykkään tavastasi kirjoittaa ja ajatella asioista.
    Voin hyvin kuvitella miten juttelet Untolle :o)

    VastaaPoista
  12. IIiiiiKKKkk miten ihana mies. Siulla on tuossa Untossa unelmien ukko:))

    Olet kyllä hyvä maalaamaan.

    VastaaPoista
  13. Voi miten hauska postatus, ääneen piti oikein nauraa sinun Untollesi.
    Toivottelen teille mukavaa yhteiselämää. :)
    -Ritva-

    VastaaPoista
  14. Voi että olet taitava! Ihana, hauska taulu!

    VastaaPoista
  15. Minunkin "Untoni" on ihan säyseä ja kiltti.
    Ei kuitenkaan ihan yhtä hyväntapainen, kuin sinun Untosi.
    Johtuiskohan änkyrä peräänantamattomuus ja satunnainen riidanhalu siitä, että on vielä alkuperäinen ja kierrättämätön.

    VastaaPoista
  16. Kyllä onkin komia mies tuo Unto ja jakaa vielä harrastuksesikin. Pian virkkaa jo apinatehtaan aappoja:D

    VastaaPoista
  17. Kyllä tommoselle Untolle kelpaa jutella <3 Hyvä mies näkyy olevan. Kuvaa kun katsoin tuli mieleeni appivainaa, kovasti oli samaa näköä mitä Untossa. Ei myöskään riidellyt, eikä kylillä hummannut... nuttua ei kyllä neulonut. Tuli vähän appea ikäväkin, niin oli sitä näköä Untossa.

    Kisuli se osaa ottaa lokosesti, kateeksi käy, osaispa itsekin joskus tolleen vaan lötköttää :)

    VastaaPoista
  18. Hieno Unto! Varo vaan, tullaan muutkin flirttailemaan hänelle. ; )

    VastaaPoista
  19. Ku itte tekee ni saa just sellaisen ku haluaa:-)
    Mukavia neulontahetkiä teille kahdelle!

    VastaaPoista
  20. Kätevä emäntä tekee itselleen vaikka unelma Unton. Olet tosi taitava. Vaaleanpunainen neulomus saa koko maalauksen loistamaan.

    VastaaPoista
  21. Sä oot taiteilija, ihan kaikessa, teet mitä tahdot, muut mitä osaa.
    Unto on hurmaava!
    Bermiina näköjään vaan nautiskelee.

    VastaaPoista
  22. Mahtava Unto! <3 Kyllä sun nyt kelpaa. :D

    VastaaPoista
  23. Sunhan pitäisi kuvakorttisarjaa alkaa veivaamaan kun hyvät taidot tuossa maalaamisessa! Siis ihana Unto ja niin näppärän näköinenkin kutimineen:) Ärrän pakettia minäkin odottelin jokunen aika sitten eikä mitään ilmoitusta tullut että milloin voi hakea, vähäsen annoin palautetta!

    VastaaPoista
  24. Jos joskus pistän Miehen kierrätykseen, haluan minäkin tuollaisen Unton tilalle!!
    vaikka taitaa se Mies ollakin kuin Unto, ei vaan kudo mitään! :o)

    VastaaPoista
  25. Joo, samaa mieltä miehistä. Tuollainen Unto on paras! Muunlaisista ei ole kuin pelkkää harmia ja hammasten kiristystä. Meidän suvun naiset ei oikein ole miesten kanssa toimeen tulleet...ootko aatellu...eikö näin ole kun aattelee?

    terveisin
    -siskos-

    VastaaPoista
  26. Ihana Unto <3 ja onnea yhteiselle elontielle.:) Aivan ihana tämä sinun taideharrastus!Olet lahjakas!

    VastaaPoista
  27. Toiset haaveilee ja toiset tekee. Kuulut jälkimmäisiin, hyvä! Harrastukseensa keskittynyt mies on ilo silmälle : )

    Nyt minulla olisi asiaa. Eeh en taida uskaltaa...hmm.. jos kuitenkin. Mi minulla olisi haaste kattien kanssa -blogissa. Ihan helppo ja ihan pieni : ]

    VastaaPoista
  28. Voi miten ihana Unto sinulla on! <3 Nukava hänelle on poristakin. ;) ArmiL:n ehdotusta kannatan, siis alahan korttisarjaa suunnittelemman. Unto yhdeksi hahmoksi, sinä itse toiseksi... Pianhan sinä niitä lisääkin keksit.

    VastaaPoista
  29. Upea on Unto ja olet sinä taitava!

    VastaaPoista
  30. Unto on ihana vaaleanpunaisen neuleensa kanssa. Olet taitava maalaajanakin!

    VastaaPoista
  31. Ihana Unto! Olet sinä vaan taitava, kun miehenkin teet itse! =D

    VastaaPoista
  32. Hienoa että olet "saanut" miehen ;)

    :) Pirjo

    VastaaPoista
  33. Mukavaa, kun on mukaviakin Untoja! (Tunnen yhden)
    Rauhallisia kudinhetkiä teille! Jos nyt karvakavereilta saa olla rauhasa ;)
    Kortteihin myös Apinoita ja Berniinoita

    VastaaPoista
  34. Voi miten ihana Unto :)
    Tuollainen mies pitäsikin olla joka talossa.
    Käsitöitäkin tekee !!
    Mukavaa viikonloppua sinulle ♥

    VastaaPoista
  35. Unto on hieno. Linkitin mun blogista tähän ku mulla on siellä tuon Unton kaima postikortissa.
    http://kristiinansilmukat.blogspot.fi/2013/02/ajalla-on-siivet.html#comment-form

    VastaaPoista
  36. Oli pakko tulla virkistämään muistia, kun en muistanut, miltä Untosi näyttää. On kyllä niin vekkuliukkeli, että on hienoa, kun hän pääsi Jyväskyläänkin poseeraamaan. Iloista yhteiseloa teille kahdelle!

    VastaaPoista