torstai 18. lokakuuta 2012

Onnellinen Eetu


Eetun kanssa voitettiin Annan pitämässä arvonnassa.
Suuri rakkaus on nyt syntynyt. Eetu rakastui tähän Road Kill-pupuun välittömästi. Tarkoitus oli antaa ensin vain kuvauksen ajaksi, mutta ei sitä poiskaan enää saa. Koko ajan kantaa suussaan ja välillä pupu lentää ja vinkuu :) Eetu ei yritäkkään repiä sitä hajalle, niinkuin pehmoille yleensä käy ja se on minusta ihme.  Iltalenkillekin pupu kannettiin mukaan ja yöksi laitettiin visusti kuonon alle talteen. Kissoilla ei ole mitään asiaa pupun kaveriksi :) Eetu on  aivan liikkuttavan kiintynyt pupuunsa.

Lisäksi tuli koiran vilkkuvalo, josta minä taas tykkään enemmän. Illalla jo koekäytettiin ja hyväksi havaittiin.  Nyt näkyy missä liikutaan tuolla pimeillä kyläteillä ja samalla se turvaa tätä mummeliakin. Hekivakuutus meille molemmille :)
Iso namipussi laitettiin vielä piiloon, ettei kaikkea hyvää samalla kertaa.

Kiitos Annalle oikein paljon. Tämän tyytyväisempään paikkaan ei palkinto olisi voinut osua.



Äkälintu osottautui meillä naaraspuoliseksi.  Yhäkkiä oli pesä täynnä rääkyviä poikasia.  On siellä tainnut käkikin poiketa, kun yksi on niin poikkeavan näköinen.
Nyrkin kokoiset virkatut linnut on taas ilman ohjeita tehty.



Nyt on taulu valmis, eikä tästä enää muutu. Se on esittävinään turkkilaista unikkopeltoa :)
On tämä niin mukaansa tempaava harrastus, mutta yritän silti tehdä noita käsitöitäkin.
Ensiviikolla luultavasti on taas apinoita valmiina.

25 kommenttia:

  1. Ihana Eetu pupuineen<3 Olet sinä vaan taitava, maalatakin osaat.

    VastaaPoista
  2. Ihastuttava taulu, unikkopelto ja kumpuileva maasto,tykkään!
    Söötti lintuperhe !!

    VastaaPoista
  3. Voi miten liikuttavaa tuo Eetun rakkaus uuteen kaveriin <3 Olet sinä tosiaan ehtivä ja taitava,noin paljon lintuja! Ja upea maalaus!

    VastaaPoista
  4. Paljon onnea Eetu!

    Meidän Rekulla on samantapainen kettu-lelu ja se on rakkainta mitä Rekku tietää. Rekku leikkii ketulla nätisti, rikkomatta mutta myöskin aina aamuisin ja iltaisin muovaa siitä sellaisen "imututin" jota imeä lupsuttaa samalla kun etutassuilla leipoo sitä...epäilen että se on aikoinaan pentukodissaan liian nuorena vieroitettu ja siksi tekee tuollaista.

    Vilkkuvalo on kyllä hyvä turva pimeässä kulkiessa!

    VastaaPoista
  5. Tuo taulu on niiiin ihana. jatka ihmeessä niidenkin tekemistä.

    VastaaPoista
  6. On se vaan mukavaa kun näkee että Eetu on onnellinen. Meillä tää nuorimmainen tyttökoira kantelee isännän likaisia vaatteita ja kyllähän tuo mun univillasukat kaivelee tyynyjen alta ja kantelee niitäkin, sitten ollaan niin älleitä että... muilla ei ole asiaa niihin.
    Kyllähän se hännän huiske on niin ihana asia kun kotiin tulee, vanhus Pulla on virkistynyt tämän kesän ja syksyn aikana kummasti.

    Mutta ompa ihana tuo äkälintujen potrue.. ei voi muuta kuin hymyillä!

    Sinussa näkyy olevan myös taiteilijan vikaakin... jatka vain harrastusta.

    VastaaPoista
  7. Ihania äkälintuja ja kaunis taulu!

    VastaaPoista
  8. Onnellinen Eetu:)

    Jopa on lintuemo poikasia pyöräyttänyt,mutta missä isä???
    Upea unikkopelto

    VastaaPoista
  9. Voi että sä olet ahkera. Noin monet äkälinnut väsännyt.Maalatakin osaat kauniisti.Suloinen Eetu reppana on nyt niin onnellinen,kun sai kaverin.

    VastaaPoista
  10. Aluksi luulin kuvasta, että Eetulla on oikea jäniksenpoika suussa. Olen iloinen Eetun puolesta, rakkaita leluja ei ole koskaan liikaa. Vilkkuvalo on ihan superia, autoilijana haluaisin aina pysähtyä erikseen kiittämään ihmisiä, jotka valaisevat itsensä ja lemmikkinsä hyvin. Äkälinnut saivat naurun kirpoamaan, ihana poikue, nuo ilmeet! Unikkopellon tunnistin heti maalauksestasi, uskon että tuo harrastus vie mukanaan.

    VastaaPoista
  11. Ihana Eetu, ihana lintpuparvi ja upea taulu. Kyllä sinä olet oikea monitaituri!

    VastaaPoista
  12. Kovin on ollut lisääntyvä lintulauma ;)

    VastaaPoista
  13. Eetu on saanut itselleen "ystävän". Sinun linnut ovat tosiaan vihaisen näköisiä. Jos oikein ymmärsin, sinä olet aloittanut uuden harrastuksen, maalaamisen. Hienoa. Minä palasin takaisin Vuodatukseen ja aloitin uudelleen blogini.

    VastaaPoista
  14. Voi Eetua, ihanan rakkaan on saanut. =)

    Melkonen äkälintu, ku tuommosen poikueen pyöräytti. ;D

    Taulukin hieno, mä kun en osaa edes piirtää tikku-ukkoja kummempaa. ;P

    VastaaPoista
  15. Onnea vain Eetulle uudesta ystävästä ja heijastimet pitää nyt heilua totta kai!
    Todella hieno pesue on vihaisella tipulla!
    Ja taulusta tuli tosi upea! Luulen että sinulla on vaara tulla kuuluisaksi muutenkin kuin apinamaakarina,,,

    VastaaPoista
  16. Kaunis on maisema ja hyvin olet osannut sen maalata.
    Hieno lintupoikue!

    VastaaPoista
  17. Oi, miten kauniin taulun olet maalannut. Tuo Eetu on kyllä pupunsa kanssa liikuttava! Meillähän on samat harrastukset. Öljyvärimaalaus ja koira.

    VastaaPoista
  18. Onpas Eetu saanut mukavan lelun ja sinulla äkälintu on kovin sikiävää laatua.
    Taulusta tuli kaunis.

    VastaaPoista
  19. Pidän kovasti taulustasi. Haluan talsimaan tai tanssimaan tälle turkkilaiselle unikkopellolle! Hieno äkälintuperhe. Sinun täytyy varmaan löytää näille uusi koti, muutoin korvasi ovat aina lukossa.

    VastaaPoista
  20. Voi Eetu on dementoitunu! Ihan oikeesti!!! -siskos-

    VastaaPoista
  21. Maalaus on hieno. Unikkopeltoja saakin odottaa taas ensikesään. Miinus sää on tullut ja lehdet pudonneet puista.
    Ihanaa syksyä.

    VastaaPoista
  22. Onnellinen Eetu ja Äkäemotus :)

    Aivan upea tuo taulusi!!

    Ihanaa että lähdit kurssille.

    VastaaPoista
  23. Mahtavan värikylläinen maalaus ... täällä tykätään!!!

    VastaaPoista