perjantai 7. syyskuuta 2012

Tästä olen super-ylpeä


MINÄ VOITIN KESÄYÖNHULLUTUKSESSA!!!!!!

Olen niin ylpeä tästä. Marika kirjoitti näin ihanasti :

"Olen nyhertänyt omat pikku muistiinpanoni ja sieltä löytyi kerrassaan ylivoimainen voittaja sarjassa "Koukuttajan mielestä hassunhauskin kilpailutyö, jollaisen se haluaisi itselleenkin".

Rumpujen pärinää...

Voittaja on: Sude blogista Suden silmukat  ja voittajatyöt ovat herttaiset apinahenkilöt Sude apinoi -postauksessa."


Tämän kun luin, niin itku tirahti. Niinhän tuo on kuin olisi ansiomitalin saanut rintapieleensä.
Minulle olisi kyllä piisannut jo nämä ihanat kehutkin, mutta sain eilen vielä postissa paketinkin. Niin kaunis korusetti ja vielä kauniita silmukkamerkkejäkin.Kyllä tuli kertaheitolla piristystä päivään ja onnellinen mummeli :)

Marikan muita töitö voi käydä ihailemassa hänen sivuillaan etsy-shopissa :

Kyllä nyt taas koukku heiluu uudella innolla ja apinoita syntyy lisää :)




Toisenkin ihmeen koin eilen.
Täällä sivukylillä ei kaupasta saa kuin 7-veikka-lankaa ja jos muuta haluaa hiplata, niin on lähdettävä lähimpään kaupunkiin.

Olenkin jo kokeillut montaa netti-lankakauppaa. Ajattelin, että jos tilataan, niin tilataanpa sitten vaikka oikein kaukaa. Kokeeksi laitoin pienen tilauksen Istanbuliin Ladyink liikkeeseen. On halpoja lankoja ja semmoisia uutuuksia, mitä ei Suomesta taida vielä saadakkaan.

Minusta se oli aivan uskomatonta, että tämäkin pieni nyssäkkä tuli sieltä asti muutamassa päivässä ja poika kiikutti sen minun omalle ovelleni asti . Eikä postimaksuja ollenkaan  :O. Minusta tämä on kyllä ihmeellistä palvelua. Johan noiden kuljetus tuli heille maksamaan enemmän kuin langat.

Harmi vaan, ettei sieltä saa Muscat-puuvillalankaa, jota käytän apinoihin. Eikä kyllä Pallas-sukkalankaakaan, mutta eiköhän sieltä löydy jotain muuta sukkalankaa. Jos joku tietää hyvän sukkalangan tuosta liikkeestä, niin vinkatkaapas minullekin.

Tästä mummosta taisi tulla vaki-asiakas tuohon liikkeeseen =)

Että semmoista tällä kertaa. Jatketaan juttua taas toisella kertaa ;)

15 kommenttia:

  1. Kauniit korut olet saanut ja muutenkin mukavaa postia. =)

    Ja kyllä niillä apinoilla jo palkintoja ansaitseekin, on ne niin hurmaavia. =)

    VastaaPoista
  2. Olen onnellinen puolestasi että sait noin mukavan lahjan, sun apinasi ovat kertakaikkiaan niin ihania, tekisi mieli sellainen tilata kummitytön tytölle, on siinä iässä että varmaan kelpaisi (olikohan 3 v). Mutta ilmottelen kun on ajankohtainen.

    VastaaPoista
  3. Kyllä tuli palkinto aivan oikealle henkilölle! Apinasi ovat kerrassaan herttaisia.
    Istanbulista asti ilman postimaksuja; nyt täytyy kyllä käydä sivuilla.

    VastaaPoista
  4. Kyllä napsahti palkinto oikealle taitajalle, onnittelut sinulle!
    Apinasi ovat N-I-I-N ihania!
    Hyvää syksyä ja kivoja käsityöhetkiä! :)
    -Ritva-

    VastaaPoista
  5. Onneksi olkoon. Kyllä siun tekemät apinat ovatkin palkinnon arvoisia ja nii olet sie itsekkin.

    VastaaPoista
  6. Onnittelut mitalista! Erittäin oikealle henkilölle se ojennettiin, taysin ansioista. Olet löytänyt hyvän lankakaupan ja on tosi lähellä; kotiovella.

    VastaaPoista
  7. Ei oo tässä ehtinyt kirjoitella, kun on pitänyt äkälintuja huitoa, jotka joku lähetti tänne Ouluun. Oletkos kuullut, kuka se mahtaisi olla : )

    Armaasta on upeita videoita. Hyvinvoivalta näyttää. Jos saat Armaan kiinni, etkö meinaa päästää ikinä ulos?

    Onnittelut voitosta ja hyvistä posteista : ) Netistä löytyy kaikkea kivaa, kun vaan ehtisi surffailemaan. Edullisemmin voi saada kuin kaupoista.

    VastaaPoista
  8. Onneksi olkoon, hieno voitto ja sitä paitsi apinasi ovat super-ihania.

    VastaaPoista
  9. Onnea sinulle, kyllä meni palkinto oikeaan paikkaan!

    VastaaPoista
  10. Minua ei ihmetytä yhtään, että apinasi veivät voiton. Ne ovat ihania ja saavat aina hymyn huulille. Onnea!

    VastaaPoista
  11. Onnittelut voitostasi jonka olet oikeutetusti ansainnut, niin ihastuttavia apinasi on.

    VastaaPoista
  12. Minäkin olen ihaillut apinoitasi jo kauan täältä ruudun takaa. Ovat tosi ihania ja palkinto oli kyllä ansaittu :-).

    Olen itsekin tilannut Turkista lankaa, mutta suoraan tuon saman merkin tehtaalta. Tässä osoite, jos haluat käydä kurkkaamassa (http://www.yarn-paradise.com) Toimitus tulee parissa päivässä, mutta jonkinlainen toimitusmaksu tulee kyllä lankojen hinnan päälle. Hinnat ovat ainakin pikaisella vilkauksella vielä himpun edullisemmat.


    Mukavaa syksyä sinulle ja pesueellesi! t. Anu

    VastaaPoista
  13. Olen myös tilannut tuon merkkistä lankaa, angoraa, ihan ihmettelin miten angoraa saa niin edullisesti :)

    VastaaPoista