tiistai 11. syyskuuta 2012

Armas arpoo


Armas on kotona taas.

Pari kuukautta Armas onnistui olemaan karkuteillä. Päivisin sitä ei näkynyt, mutta öisin kävi naapurin Matin parvekkeella syömässä. Itse onnistuin näkemään muutaman kerran, mutta karkuun juoksi aina kovaa kyytiä. Ihan tarkoituksella sille annettiin kuitenkin ruokaa ulos, ettei vaan lähde kauemmas hortoilemaan.

Eilen onnistuttiin saamaan supiloukku lainaa ja ei mennyt kauaakaan, kun Armas oli jo kiikissä.
Niin oli kiiltävä turkkinen ja hyvässä kunnossa, mutta laihtunut kylläkin.

Armashan on löytö-kissanpentu ja luulenkin, että emo on ollut villikissa. En minä muuten ymmärrä tuota Armaksen outoa käytöstä. Nyt se kumminkin on niin onnellisena kotona. Kiehnää koko ajan minun sylissäni tai koiran kyljessä ja kehrää niin mahdottomasti. Ihan kuin ei olisi koskaan karkuteillä ollutkaan :)

Meidän tyttö-kissat vaan ei tykkää Armaksen paluusta, vaan sähisevät sille vuoron perää. Noh, eiköhän se sopu vielä löydy.



Tämän onnen kunniaksi Armas pitää nyt arpajaiset.

Jokaiselle halukkaalle yksi arpa, ja toivottavasti jotain yhteystietoa, että saadaan palkinto lähetettyä.
Palkintona on tämä sukkakirja. Kirjassa on 60 kirjoneulemallia ruutukaavioina. Olkoon arvontapäivä vaikkapa 30 9.

Jaettu ilo on .......jaettu ilo =)
Tätä iloa kaikille haluaa jakaa Armas ja Sude.


77 kommenttia:

  1. OI hieno juttu että eksynyt porsas palasi roudan tullen kotiin! :) Arvonnassa mukana :)

    VastaaPoista
  2. Hienoa, että Armas saatiin kiinni. Tahdon mukaan Armaksen arpajaisiin.

    Meillä on toimittu arkojen kissojen kanssa niin, että ne on tulleet meille eläinsuojeluyhdistykseltä näin syksyllä ja ensimmäisen kerran ulos pääsevät vasta keväällä. Näin on ehditty tutustua molemmin puolin ja uloslasku ei ole tuottanut ongelmia. Kaikki ovat palanneet aina kotiin.

    VastaaPoista
  3. Voi, että riemastuin kun näin Armaksen kuvan blogilistassani: Arvasin, että karkulainen on palannut. On hänellä ollut varmaan mahtava kesä, villiä elämää. Mutta kotona paras!

    Hieno arvonta juhlan kunniaksi, siihen pitää osallistua.

    VastaaPoista
  4. Tällaseen juhla-arvontaan haluan ehottomasti osallistua "hilijasena" kissaihimisenä. Kissojen mietteitäpä ei kukkaan tiiä, mutta ehkä Armas halus olla kesällä "villi ja vapaa"? ;)

    VastaaPoista
  5. Mukava uutinen, karkulaisen kotiinpaluu on ihanan helpottavaa!
    Hirmu houkuttelevan kirjan Armas arpookin, ilmanmuuta olen mukana arvonnassa!

    VastaaPoista
  6. Voi miten onnellista Sude!!
    Ihanaa että Armas on taas kotona :)

    Ja voi kyllähän minäkin tuon kirjan arvontaan haluan mukaan.

    VastaaPoista
  7. On mukava kuulla, että Armas on palannut kotiin.
    Olen mukana arvonnassa. Sukkien neulominen kun on mukavaa puuhaa. :)

    VastaaPoista
  8. hieno juttu, kun Armas on kotiutunut:)

    Miten upea kirja, täytyy tulla arvontaan mukaan.

    VastaaPoista
  9. Hieno homma, että kaveri pääsi taas kotiin!

    Arvonnassa mukana, tietenkin. Yhteystietoa löytyy omasta blogistani.

    VastaaPoista
  10. Ompa ihanaa että Armas saatiin takaisin kotiin. Toivottavasti ne tytötkin sopeutuvat nopeasti.
    Arvontaan osallistun myös.
    Sähköpostiosoite pitäisi löytyä nimeni takaa.

    VastaaPoista
  11. Armakselle lämmin tervetulotoivotus kotiinpaluun kunniaksi :-)
    Ja mukana arvonnassa ollaan :-)

    VastaaPoista
  12. Hyvä, että Armas kotiutui. Minun Romeo (kutsmanimeltä Romppu) kissa parka sairastaa, kun oli tapellut ja nyt haava märkii. Antiobiootteja menen hakemaan apteekista ja puhdistusainetta. Joutuu liian paljon olemaan ulkona yksinään, kun poika on töissä ja minä etäkodissa viipellän (huokaus). Säälittää ihan kissarukka, kun on jo 16 v vanhakin.
    No olen taas alkanut minäkin kutoa sukkia ja jospa onni suosisi arpajaisissasi.
    Kyllä mun tekisi mieli saada nuo virkatut kissat mutta sulla taitaa olla nyt liikaa tilauksia.

    VastaaPoista
  13. Olipa hyvä uutinen, että Armas on palannut takaisin kotiin. j arpajaisiin on aina kiva osallistua.

    VastaaPoista
  14. Ihanaa, että Armas on jälleen kotona. Ja arvonnassa mukana, tottakai!

    VastaaPoista
  15. Ihanaa!
    Minä aina välillä olenkin mietiskellyt, miten Armaksen kiinniotto on edistynyt. Kyllä tuntui hyvältä lukea kuulumiset!
    Rapsutuksia Armakselle meidän koko poppoolta!
    Ai niin, voin minä mukaan arvontaankin lähteä...

    VastaaPoista
  16. Kylläpä lämmitti sydäntäni, kun Armast tuli takasin. Arvontaa mukaan. Ilosia päiviä Armaksen kanssa. Toivoo: Nukkekoti Jie

    VastaaPoista
  17. Hienoa että Armas saatu vihdoinkin kotiin, kyllä kissalla on hyvä olla katto pään päällä kun talvikin tulee ja tietysti kissan omistajalla huolia nyt vähemmän. Tottakai arvonnassa mukana.

    VastaaPoista
  18. Ihanaa kun Armas on jälleen kotona
    ilonasi.Arvonnassa mukana.Sinulla on varmaan sähköposti osoitteeni jos onni suosii.

    T. Marjaana L

    VastaaPoista
  19. Hienoa, että Armas kotiutui! Arvonnassa mukana :)

    VastaaPoista
  20. oi kuinka kiva, että armas on kotiin palannut .. mukana arvonnassa tietty :)

    VastaaPoista
  21. Mukana iloitsemassa Armaan paluuta!
    Toki myös arvonnassa :).

    VastaaPoista
  22. Kiva juttu, tuo Armaan paluu... ja arvonta myös! Kiitos Armas!

    VastaaPoista
  23. Voi Armas, kun mä olen sun kohtaloas miettiny, olipa hyvä että eksyit sinne loukkuun, että pääsit taas kotiin Suden luo, ja arvonnassahan minäkin mukana haluan olla :)

    VastaaPoista
  24. Ihania uutisia!!! Armas ottaa nyt menetetyt hellyydet takaste. =) Ja tottakai Armaksen mahtavassa juhla-arvonnassa mukana.

    VastaaPoista
  25. Jos Armas arpoo, ni mukaan tulen miekin.
    Hienoa että sait kissasi kotiin.

    VastaaPoista
  26. Älä sinä toru Armasta, minkäs se miesparka luonnolleen voi. Kiertolaisen lapsena. Ihana persoona, joten ilman muuta olen mukana arpajaisissaan!
    Ja tuo ITE-taitelija on super!

    VastaaPoista
  27. Miiiiiauuuuuu!

    minäkin olen mukana :-))

    VastaaPoista
  28. Armaksen arpajaisiin haluan mukaan,kiva palkinto.
    Hienoa kun Armas saatiin ennen syksyn kylmiä kotiin takaisin.
    tyttik.

    VastaaPoista
  29. Hienoa että Armas pääsi takaisin kotiin syksyn sateista! Juuri kävin kissakuumetta keräämässä ja pyörittelemässä kaverin seitsemänviikkoisia pentuja. Onneksi niillä on jo kodit ettei houkutus käy liian suureksi...

    VastaaPoista
  30. Voi mä olen niin onnellinen kun karkuri saatiin takaisin kotiin, PALJON ONNEA! Mukaan arvontaan :)

    VastaaPoista
  31. Hieno juttu että Armas-karkulainen on taas kotona. Mukavaa yhdessäoloa teille. Arvontaan osallistun. t.lv

    VastaaPoista
  32. Onpa ihanaa, että Armas tuli takaisin kotiin, kyllä ne tytötkin siitä pikkuhiljaa taas hyväksyy hänet samaan laumaan. Jos kerran Armas noin hienon sukkakirjan arpoo, niin tottakai olen mukana arvonnassa!

    VastaaPoista
  33. ihanaa että armas on löytynyt takisin kotiin :)) ja ilman muuta olen arvonnassa mukana :)

    VastaaPoista
  34. Minä en sukista ymmärrä muuta kuin että ne on maailman parhaat jalassa ☺
    Tulin vaan kertomaan, että kiva kun löysit uuteen blogiinkin mukaan... ja voi että tuota sun karkulaista ♥ -onneksi on kotona taas!!

    VastaaPoista
  35. Armas-Herralle täältä paijaukset ja silitykset!
    Olen mukana arvonnassa...

    VastaaPoista
  36. Olen iloinen,että sait karkulaisen takaisin kotiin :)
    Mukana arvonnassa!

    VastaaPoista
  37. Ihanaa, että Armas on jälleen kotona! Arvontaan mukaan!=)

    VastaaPoista
  38. Voi ihanuus, kun Armas on tullut kotiin, Olen arvonnassa mukana, Jos voitan tuon kirjan, lähetän sulle osoitteeni Terv. Tarja-Äippä

    VastaaPoista
  39. Armakselle lempeitä rapsutuksia! Uusia sukkamalleja on aina mukava kokeilla. T: Virpi.N.

    VastaaPoista
  40. Onpa tyytyväisen näköinen karkulainen, toivottavasti nyt osaa pysyä kotosalla rapsutettavana. Ja arvontaan osallistun.

    VastaaPoista
  41. Tosi hyvä että Armas on kotona. Nuo loukut on hyviä tähän tarkoitukseen.

    Ihana kirja, voi että kun voittaisin arvonnassa!!

    VastaaPoista
  42. Hienoa että kisu on kotona.
    Arpajaispalkintosi on mukava.

    VastaaPoista
  43. Hyva että olet saanut taas Armaasi kotiin..)

    Mukana arvonnassa ilman muuta.Kirja vaikuttaa mielenkiintoiselta.

    VastaaPoista
  44. Kyllä tuli hyvä mieli Armas-uutisista!

    VastaaPoista
  45. Kiva, että Armas palasi. Meillä on pikkukissoja joskus joutunut karkumatkalla kettujen (?) saaliiksi, metsän reunalla kun asutaan :(
    Mukana arvonnassa

    VastaaPoista
  46. Kylläpä on mukavaa, että sait rakkaan Armaksen takaisin kotiin!

    Ihana arvonta :)

    VastaaPoista
  47. Voihan karkulainen. Onneksi ei käynyt kaukana!

    Mukana sukkasillaan...

    VastaaPoista
  48. Onnellisesti päättyi! Ihana arvontapalkinto, olisi tosi kiva. Nimim. Neiti Kesäheinä

    VastaaPoista
  49. Ihanaa että Armas on armaidensa luona taas kotona! Hyvä naapurin Matti ja supiloukku!!

    Hieno kirjapalkinto, innolla ja toivolla mukana!

    VastaaPoista
  50. Onpa mukavaa, kun sait kisulin takaisin kotiin.
    Arvonnassa mukana!

    VastaaPoista
  51. Kylläpäs tulin hyvälle tuulelle sinun kirjoituksesta ja arvonnasta myös. Tuo sukkakirja olisi just sopiva mulle joka kutoo koko ajan:)
    Kiitos kivasta jutusta ja Armaalle terkkuja...että pysyy kotona:)
    Yhteystiedot löytyvät blogistani.

    VastaaPoista
  52. Kiva kun kissa palasi kotiin.

    Arvontaan en osallistu kun mulla on jo tuo kirja
    mutta tulin vain kertomaan että
    sun ehkä kannattaisi piipahtaa mun blogissa. :)

    VastaaPoista
  53. Onpa kiva, että kisuli on jälleen kotona.
    Ja arpajaisiin tietty mukaan :)

    Mukavaa viikonloppua!

    T. *Aikku* Neulomosta

    VastaaPoista
  54. Onnea kotiinpaluun johdosta! Osallistun kivaan arvontaan. minttu47

    VastaaPoista
  55. Hyvä että Armas on taas kotona kun tuo talvikin tekee pian tuloaan. Osallistun arvalla kisaan.

    VastaaPoista
  56. Voi miten iloinen olen Armaasi paluusta. Toivottavasti kissaneiditkin hänet jo hyväksyvät.

    VastaaPoista
  57. Onpa ihanaa, että Armas palasi kotiin. :) Mukana kivassa arvonnassasi.

    VastaaPoista
  58. On kyllä aihetta juhlaan, kun Armas kotiutui! Ja arpajaisiinkin! :) Eipä ole minulla vielä tuota kirjaa, lienenko edes nähnyt, joten kannattaa tavoitella.

    VastaaPoista
  59. Onneksi kissa tuli kotiin.Tiedän huolen kun oma kissamme karkasi ja vaikka ei ollut kuin vuorokauden poissa huoli oli suuri. Ja arvontaa osallistun.
    -kissatyttö-
    harmaakissa(yt)luukku.com

    VastaaPoista
  60. Kuinkas nämä arpajaiset meinasi ihan jäädä huomaamatta. Mutta siis - tahdon toki mukaan!

    VastaaPoista
  61. Hyvä että Armas on turvallisesti kotona. Arpajaisiin mukaan.

    VastaaPoista
  62. Ihanaa kun Armas palasi :)
    Kirja olisi täysosuma mulle, päätin juuri että opettelen vaikka väkiste kirjoneuleen salat :)
    Voitosta taistellaan! :)

    VastaaPoista
  63. ihanaa, että kisaa palasi kotiin ennen kylmiä ilmoja! Kiva kirja, olen lainannut sen kirjastosta, mutten ostanut itselleni.

    VastaaPoista
  64. Hyvä kun Armas on kotona jälleen.Mukana arvonnassa.
    Eija

    VastaaPoista
  65. Armaksen paluun kunniaksi kokeilen minäkin tuuriani. :)
    -Ritva-

    VastaaPoista
  66. Ihanaa kun Armas on palannut!Yhdellä arvalla mukana!

    VastaaPoista
  67. Kiva että kisu löysi kotiin takaisin!
    Kirja on niin houkutteleva että lähden myös kokeilemaan onneani Armaksen arvonnassa :)

    VastaaPoista
  68. Oi, Armaksella on arpajaiset. Osallistun mielelläni :)

    VastaaPoista
  69. oih, minäkin mukana arvonnassa :)
    toivottavasti Armas on kotona pysynyt ..

    VastaaPoista
  70. Ihana palkinto, osallistun yhdellä arvalla.

    Pirjo 16

    VastaaPoista
  71. Kiitos kommentistasi ja ennen muuta onnitteluista!

    Osallistuisin arvontaan myös.

    VastaaPoista
  72. Minäkin osallistun ihanan näköisen kirjan arvontaan.

    VastaaPoista
  73. Vassta nyt löysin kissajuttujasi :) Onpa hyvä, että Armas tuli takaisin kotiin ja lämpimään...tosi nätti kissa. Tuo Musu, tuolla jossain muualla, on aivan kuin meidän edesmennyt Rusinalimppumme. Onko Mausu erityisen älykäs? Tuo meidän edellämainittu oli. Hän hämmästytti monta kertaa nokkelalla järjenjuoksullaan. täytyypä kertoa niistä joskus ;)

    VastaaPoista