maanantai 4. kesäkuuta 2012

Päämiehen kesäpipo


Nyt on Päämiehen uusi pipo valmiina, samalla ensimmäinen KYH 12-työ.
Olisinhan minä tehnyt tähän vaikka mitä krumeluureja, mutta kun tilaaja tahtoi tämmöisen simppelin vihreän kahdella sinisellä raidalla.
 Aloitan pipot aina alareunasta, että saan juuri sopivan kokoisen. Viimeiseksi vielä pari kiinteää kerrosta alareunaan, että siitä tulee siisti ja istuvampi.

Nyt moni luuli, että täällä on uusi mies kierroksessa =). No ei, valitettavasti ei. Tämänkin tilaaja on monen sadan kilometrin päässä ja otti yhteyttä sähköpostilla, aivan tuntematon mies. Ajattelin kyllä jatkaa "suhdetta" ehdottelemalla, että voisi syksyllä tilata sukkansakin minulta jos tarvetta on =)

Kyllähän jos vastaan tulisi semmoinen komea, mukava, (varakas), neulovista mummeleista tykkäävä, ruoanlaittotaitoinen mies, niin voisihan se minullekin kelvata. Semmoisia ei vaan ole näkynyt täällä meillä päin ja jos onkin, niin ovatpa kaikki varattu jo.



Kissattomat ihmiset monesti ihmettelee, miksi joku viitsii pitää noita rontteja. Kyllä minä itsekkin ihmettelen välillä.
Minäkin yritin laittaa ruukkupuutarhaa pystyyn. Kylvin erilaisia yrtinsiemeniä suuriin ruukkuihin. Hallayöksi nostelin ruukut keittiönlattialle suojaan, ei olisi pitänyt.
Meidän mirrit olivat onnessaan ajatelleet, että ompa meillä ihana mamma, kun jokaiselle on hommannut oman hiekkalaatikon. Jokainen ruukku oli ollut yön aikana koe-käytössä. Siisti kissahan peittää jälkensä ja kyllä meilläkin oli kuoputeltu oikein kunnolla. Noin puolet kaikesta mullasta oli pitkin keittiön lattiaa.
Eipä paljon naurattanut, kun menin aamulla keittiöön  :(. Nyt jo onneksi naurattaa sitäkin enemmän. =D

.....
Yritin vaihtaa blogipohjaakin ja oikein nätin löysinkin.  Vaan empä seuraavan päivänä päässyt blogiini ollenkaan, tuli vain ilmoitus että blogipohja levittää haittaohjelmaa. Kauan sain tuskailla ja tehdä töitä ennenkuin sain sen poistettua. Nyt on sitten palattu tämmöiseen bloggerin oman niin tylsään, mutta toivottavasti turvalliseen pohjaan.
Empä taida enää viitsiä kikkailla noitten pohjien kanssa. 

10 kommenttia:

  1. Oikein hieno kesäpipo. Mies näköjään lähetti pään malliksi, tuli ainakin sopiva :) Meillä on joka pinta täynnä taimia, mutta onneksi kissa ei ole niistä kiinnostunut. Minusta tälläinen pohja on ihan kauniin simppeli ja kaiketi helppo ja turvallinen muokata.

    VastaaPoista
  2. Kovasti kävi naurattamaan kissojen touhut. :) melkoisia veitikoita. Hyvännäköinen on pipo, mitä niillä turhilla krumeluureilla.

    VastaaPoista
  3. Blogipohjien, miesten (ei niitä kannata edes taloon päästää) ja kissojen kanssa menee joskus hermot. Muksu rupesi lauantaina kantamaan eläviä kastematoja sisälle olkkarin ikkunasta...

    VastaaPoista
  4. On ne kissat mahdottomia, mutta ah, niin ihania. Nyt sitten täytyy vaan luurata, tuleeko pipo joskus vastaan kadulla. Kelpo päähine siitä näytti tulevan. :O)

    VastaaPoista
  5. Kyllähän nuo lemmikit aika veijareita ovat:DD

    VastaaPoista
  6. Hienon pipon Herra saa!
    Ja toiveen mukaan vielä toteutettukin.
    Kissakullat sinulla puutarhuroi, voi veijareita =D

    VastaaPoista
  7. Komea on pipo !
    Vai mies pitäisi saada.... ?
    Luulen kyllä että noin komeaa on vaikea löytää, kuin tuo malli.
    Ja kiltiltäkin tuo näyttää :D

    Mukavaa kesäkuun jatkoa ja muista pitää silmät auki :DD

    VastaaPoista
  8. Hauskoja kissoja siulla:)
    Pipo on hyvän värinen,

    VastaaPoista
  9. Blogissasi on aina mukavat jutut.:))))
    Komea pipo.:) Mukavia kesäpäiviä.

    VastaaPoista