perjantai 15. kesäkuuta 2012

Kyh 4-14


Kyh-apinat 4,5,6ja 7 ovat valmiina. Tänä vuonna meinaan saadakin Kyh-työt tehtyä kaikki.
Näin hienosti kukkii tällä hetkellä monivuotiset unikot pienenpienessä kukkapenkissäni. Toivottavasti nyt ei heti tule kovaa sadetta, joka ne kyllä tuhoaa .


Kuinka ollakkaan, seuraavatkin Kyh-työt ovat apinoita. Tässä numerot 8-14. Näitten jälkeenkin vielä muutama apina ja sitten teen jo muutakin, luultavasti :)


Me Eetun kanssa herätetään aina iltalenkillä myönteistä huomiota, eikä ihmekkään. Meillähän on aina mukana  tämmöisiä lamppuja. Tällä kertaa vain tämä Mausu, mutta välillä neljäkin kappaletta. Nämä lamput on siitä hyviä, että ne antavat myös äänimerkkiä.
  Huvittaa välillä itseäkin, kun neljä kissaa juoksee Eetun ympärillä hännät pystyssä ja jokainen maukuen koko ajan. Minä juttelen niin paljon kissoilleni, että niistäkin on tullut semmoisia juttelijoita. Monesti ohikulkijat oikein pysäyttää autonsa ihmetelläkseen meidän kulkuetta =). Minusta on vaan mukavaa, että toisetkin saa huvitusta meidän kissoista =)

Kiitos taas kaikille kommenteista. Välillä niin naurattanut kun olen niitä lukenut. Olis tämä kirjoittelu vaan aika tylsää, jos ei saisi kommentteja. Lisää, lisää vaan semmoisia =)

15 kommenttia:

  1. :D Olette te varmaan näky! Koira ja juoruilevat kissat. Ainakin heijastimet on kunnossa.

    VastaaPoista
  2. Sulla on taas siellä apinatehdas täydessä toiminnassa ja ihania niistä tosiaan tulee. Ei ihme jos tekevät kauppansa. Kuinka olet tullutkaan keksineeksi sen ekan apinan tehdä!
    Hauska kulkue teitä tosiaankin on iltalenkillä.

    VastaaPoista
  3. Tuohan on ihan pelottava otus:D Kissahan on kovinkin seurallinen otus, valitsee vaan itse kenen seura kelpaa.

    VastaaPoista
  4. Sanomattakin lienee selvää, että apinat ovat ihania edelleen! Olisikin kiva kuulla tarina, miten keksit apinoiden teon, joten kerropas meille joskus.

    Oikein "sieluni silmin" näin teidät siellä iltalenkillänne! ;D On Eetun palli kai sitten jo parantunut.

    VastaaPoista
  5. Olette varmaan tosi virkistävä näky iltalenkillänne. Mutta lenkkeily on seurassa mukavampaa kuin yksin, joten väliäkö sillä kenen kanssa juttelee.
    Aikaisemman postauksen sisustustaulu on yksinkertaisuudessaan ihana. Mutta ei sopisi kyllä minunkaan sekalaiseen huusholliini.

    VastaaPoista
  6. Mukavat iltalenkkikaverit sinulla:)

    VastaaPoista
  7. =D =D
    Kerrassaan koomista. Mutta on sulla, eläirakas blogiystäväni, kyllä asenne kohdillaan ja silloinhan se elämä vasta elämältä tuntuukin.

    VastaaPoista
  8. Kissa on viisas eläin. ;D
    Kovia ne on meidänki neitit jutteleen, vanha rouva jopa inttää vastaan jos jostain kieltää... käyttäytyy ku pahainen teini. ;P

    VastaaPoista
  9. Kyllä oli reissu! Tuntuu niin tutulta. Helpommalla pääsee kun ei lähde kotoa mihinkään, sekin on koettu. Ex-viidennoutajanomistaja.

    VastaaPoista
  10. Mitä tapahtuisi, jos laittaisit kissatkin valjaisiin? Ovatko koskaan olleet? Kissoillehan on sellaisia "lastenrattaita". En kyllä kehtais sellaista työntää. Joku tuttu tulisi katsomaan ja siellä istuisi kissa! Periaate on kyllä hyvä : )
    Sinusta, apinoista ja iltalenkistäsi pitäisi kyllä tehdä juttu johonkin lehteen. : )

    VastaaPoista
  11. Ihan keiloilta nuo minustakin tuossa vaiheessa näyttää.
    Mutta on ne vaan suloisia valmiina. Ei noihin kyllästy, jokainen on oma persoonansa :D

    VastaaPoista
  12. Nuo apinat jaksaa aina vaan ihastuttaa. On ne niin sulosia.

    VastaaPoista
  13. Aika hauskanen juttu sattui tunti sitten. Istuttiin täällä mökkisaunan lauteilla ja Blogikuvaaja Karvinen kyseli et oliks se Sude, joka käy iltalenkillä neljän kissan ja koiran kanssa... Siis sulla on "salainen ihailija":-) Meidän Tassu on kans kova puhumaan... Tarkoittako se et seura tekee kaltaisekseen?

    VastaaPoista