torstai 15. maaliskuuta 2012

Juhla-postaus



  Eilen se pyörähti sitten minullakin 60 mittariin.
50v täyttäessäni en juhlinut mitenkään, mutta lupasin, että 60v-juhliin vuokraan läheisen tanssipaikan ja valmistan koko kylälle Karjalanpaistia.
Jäi se Karjalanpaisti nyt kuitenkin tekemättä :)
Sisko kumminki ajeli tuolta parin sadan km päästä kylään. Keiteltiin siinä aamukahvit ja lähdettiin Jyväskylän kierrätyskeskuksessa käymään. Se oli ihan juhlaa minulle, kun en sinne muuten millään pääse.
Matkan aikana oli mukava muistella menneitä.
20v täyttäessäni sain siskoltani lahjaksi valkoiset Hai-kumisaappaat, joita olen aina kaiholla muistellut. Minusta ne on olleet yksi parhaista synttärilahjoistani. Nyt 40 vuotta myöhemmin sain uudet, punaiset. Ihana muistoja herättävä lahja, tykkäsin kovasti.

Kuvassa siskoni ja minä silloin kauan sitten. Minä olen tuo pienempi. Päällä oman äidin tekemät uudet rimpsumekot, siskolla sinisiä kukkia, minulla punaisia. Voi kun nuo mekot olisivatkin vielä tallessa. Minut oli kuulemma herätetty kesken päiväunien kuvaan, joten siitä tuo vähän myrtsi ilme :)


Poika ja tytär kävivät kylässä jo viikonlopulla.
Poika teki semmoiset herkkuruoat äidilleen ja tytär väsäsi täytekakun jälkiruoaksi.  Poikani on erittäin taitava kokki ja hän toimikin jo 16 vuotiaana itsenäisesti ravintolan kokkina.Ei ole taito mihinkään kadonnut ja ruoka maistui mummelille.
Poika toi vielä tämän ihanan Kalevalakorunkin. Miniäkin oli ostanut Kalevalakorun rannekorun. Oikein tunsin itseni hemmotelluksi.
Arvokoruja en ole saanutkaan lahjaksi 20 vuoteen ja siksi kai nämä tuntuivatkin niin ihanilta. Aikanaan turkkilainen mieheni osteli maan tavan mukaan jatkuvasti kultakoruja minulle, mutta suomalainen poikani puolestaan tämän maan tapojen mukaan haluaa ostaa "hyötylahjoja". Onneksi miniä sai hänet  tällä kertaa puhuttua ympäri korunostoon :)

Sen parhaan lahjan taisin kumminkin saada jo edellisenä päivänä. Viimetalvisen operaation vuoksi olin sairaalassa vuositarkastuksessa ja kaikkiarvot olivat normaalin rajoissa. Voiko parempaa lahjaa saada, kuin terveen paperit ( ei koske korvien väliä, hihi). Tulokset saatuani iski valtava väsymys. Olin kai jännittänyt niitä niin paljon ja sitten kaikki pelko ja jännitys purkautui keralla pois ja jätti vain onnen tunteen ja väsymyksen.

No, kymmenen vuoden päästä taas "juhlitaan", jos hengissä säilytään :)

44 kommenttia:

  1. Onneksi olkoon! Kyllä ihminen tarvitsee kunnon juhlia arjen keskelle. Ymmärrän tuon viimeisen ajatuksen oikein hyvin, kun itsekin odottelen jälkitarkastusta. Oikein ei voi mihinkään keskittyä ennen sitä. Sitten se on joko pettymys tai juhla.

    VastaaPoista
  2. Onnea minunkin puolestani. Näin itsekukin perässä hiipii, minulla tuli 65 täyteen tässä pari viikkoa sitten ;-D

    VastaaPoista
  3. Onnittelut täältäkin!! Ja paljon lisää työntäyteisiä vuosia käsitöiden ja muidenkin parissa :D

    Ihana koru!!!

    VastaaPoista
  4. Paljon Onnea! Ihania muistoja,ja tuo kuva Sinusta ja siskostasi on aivan supersöpö! :)

    VastaaPoista
  5. Paaaljon onnea!!! Terveys on totta tosiaan paras lahja mitä voi toivoa. Ihania uutisia! Kivaa että sait mahan täyteen herkkuruokaa ja vielä korutkin päälle. Aurinkoista loppuviikkoa! :)

    VastaaPoista
  6. Lämpimät onnittelut ja halaukset juhlapäiväsi sekä terveysasioiden johdosta!

    VastaaPoista
  7. Paljon onnea ja terveyttä jatkossakin!

    VastaaPoista
  8. Oikein paljon onnea!
    Terveyttä toivotan myös!

    VastaaPoista
  9. Joo meillä oli tosi mukava päivä! Miltäs se nyt tuntuu seitsemättäkymmentä kaydessä?

    siskos

    VastaaPoista
  10. Valtaisat onnittelut ja halauksia!
    Ihania lahjoja sait!
    Perässä tulet, mutta kiinni et saa, kun on mulla tuota etumatkaa runsas 10 vuotta, hihii....

    VastaaPoista
  11. Onnea Sude Onnea. Hyvät lahjatkin olet todella saanut.

    VastaaPoista
  12. Onnenhalaukset Sude komiasta iästä!
    Sinä se osaat nauttia elämästä ja sen tuomista hetkistä hienosti.

    Ja näin epäkelpolekurina voisin todeta sinut terveeksi jo sillä perusteella, mitä käsilläsi ja langoillasi näen sinun saavan aikaiseksi. Noin upeita käsitöitä syntyy vai tervenuppiselta naiselta!

    VastaaPoista
  13. Paljon onnea!!
    Ei tuo ilme ole myrtsi vaan pikemminkin mietteliäs:) Jotain suunnitteilla selvästi..
    Ihania lahjoja olet saanut ja kiva tuo lasten järjestämä passaaminen..
    Lääkärin antama lahja oli myös tosi ihana, onnea siitäkin:)

    VastaaPoista
  14. Oikein paljon onnea Sinulle. itse asiassa tulin just työkaverin 60-vuotisjuhlalayllätyksestä. Käytiin syömässä ja sitten menivät porukalla Ässien jääkiekko-otteluun, minä en mennyt kun en ole jääkiekkoihmisiä. Ja olen iloinen puolestasi niistä hyvistä uutisista!

    VastaaPoista
  15. Paljon onnitteluja myös minulta! Perässä tullaan, viiden vuoden päästä ne on minullakin...jos Herra suo ja saamme elää, niinkuin sanotaan.

    VastaaPoista
  16. Ihania muistoja ja lahjoja!! Sydamelliset onnittelut ja terveyttä ja pitkää ikää!

    T. Seijasisko

    pS: Minä muuten menen kuusi vuotta vanhemmman siskoni luokse kylään huomenna. Hän täytti 60 Tammikuussa ja vien hänelle myöhästyneen synnttärilahjan.

    VastaaPoista
  17. Sydämen täydeltä onnea 60-vuotispäivän johdosta !
    Ihana koru !

    Parin viikon päästä minäkin taas vanhenen :((

    VastaaPoista
  18. Lämpimät onnittelut! Sekä pyöreistä vuosista että hyvistä uutisista tarkastuksen jälkeen!

    VastaaPoista
  19. Hei!
    Oikein sydänlämpöiset onnittelut kohtalotoverilta!! :)

    VastaaPoista
  20. Onnea, Onnea! Mukavia lahjuksia olet saanut. Niiden lämmöllä sinnittelet sinne seuraavaan kymmeneen.

    VastaaPoista
  21. Sylin täydeltä onnitteluja Sudelle! Tervetuloa vaan kuusikymppisten kerhoon, ihan kivaa tämä on loppujen lopuksi. Ihanat lahjatkin sait.

    VastaaPoista
  22. Onnittelut täältäkin! Mukavia muistoja jäi näistäkin juhlapäivistä. Ihania lahjojakin - varsinkin ne kumpparit:-)

    VastaaPoista
  23. Oikein hurjan paljon onnea! Sitten 10 vuoden päästä voitkin tehdä sitä karjalanpaistia kaikille blogiystäville;)

    VastaaPoista
  24. Oikein paljon onnea sinulle!
    Todella kauniin kalevala korun olet saanut. Ja vielä herkkuruokiakin.
    Olipa hyvä uutinen koetuloksista.

    VastaaPoista
  25. Onnea ja halaus merkkipäivän kunniaksi!

    VastaaPoista
  26. Voi oikein sydämelliset onnittelut sinulle. Enpä tiennyt vielä juhlistasi, kun sunnuntaina sähköpostia laitoin. Ja ihania lahjoja olet saanut, se "terveys"lahja varmasti paras.

    VastaaPoista
  27. Synttärionnittelut!

    Oli mukava lukea haisaappaista ja kukkamekoista ym. ;o)
    On ne korutkin mukavia, hyvä miniä sulla! ;oD

    VastaaPoista
  28. Onnitteluni molemmista pyöreistä vuosista että terveen papereista.

    VastaaPoista
  29. Paljon onnea, kauniin korun olet saanut.

    VastaaPoista
  30. Hauskaa syntymäpäivää!

    Mukava myös kuulla, että kaikki on muutenkin hyvin. Ja kuka sitä nyt korvien välistä haluaisi täysin terve olla? Vähän vnksallaan on paljon mukavampaa :-)

    VastaaPoista
  31. Myöhästyneet onnittelut!
    Itselläni on myös syntymäpäivä 14.3, mutta ei vielä noilla kymmenillä alkava lukema tullut täyteen.

    Olen onnellinen saamistasi hyvistä tuloksista.

    Mukavaa kevättä!

    VastaaPoista
  32. Onnittelut syntymäpäivän johdosta!

    P.S. Vaihdoin bloggeriin, niin sain lukijat linkin toimimaan!=)

    VastaaPoista
  33. Tupla onnea!. Nyt sinulla on kaksinkertainen syy juhlaan.

    VastaaPoista
  34. Blogistani löytyy sinulle tunnustus:)

    VastaaPoista
  35. hei Sude, oikein rutkasti onnea synttärin johdosta. Ei ole vallan paljoa meillä ikäeroa :) Luulin jo kirjautuneeni plokiisi, mutta näköjään olen kirjautunut johonkin toiseen. Kirjaudun nyt tähänkin. Ihan Ä-L-Y-T-T-Ö-M-Ä-N ihania käsitöitä teet, ja kivoja vinkkejäkin tältä löytyy :)

    VastaaPoista
  36. Onnittelut! Aivan ihanainen kuva tuo ylimmäinen. Noista tulee niin monenlaisia muistoja mieleen. Toivottavasti muistoja kerryttäviä juhlia ja kuvia on vielä paljon edessäpäin!

    VastaaPoista
  37. Myöhästyneet onnittelut täältäkin! Kivat juhlat sinulla on ollutkin, vaikka et karjalanpaistia tullut tehneeeksikään.
    Minulla on muuten ollut samantapainen mekko hiukan isompana tyttönä kuin sinulla ja sisarellasi, sekin oman äidin tekemä. Se oli nylonkangasta, joka oli suurta muotia silloin, keltaisia ruusuja ja ihana leijaileva helma. Ainakin parissa kuvassa se on minulla päällä, pitäisikin kaivaa ne josus esille.

    VastaaPoista
  38. Näin jälkikäteen
    Onnea Sinulle ;D Kiva, että terveysasiatkin ovat kunnossa.

    VastaaPoista
  39. Onnea täältäkin. Olen silloin tällöin miettinyt, että milloinkahan se ihana Sude täyttää 60? Nyt se paljastui. Huomaan, että meillä on paljon yhtäläisyyksiä: sisko ja sinipunamekot : ) 3 päivän ero syntymäpäivissä eikä vuosiakaan paljon välissä.

    Onnittelut myös terveen papereista. Se oli varmasti paras lahja, mutta korukin on kaunis : )

    VastaaPoista
  40. Sydämmelliset Onnittelut näin jälkikäteen!
    Ei ole vähään aikaan tullut blogeja seurattua, niin jäi tämäkin huomaamatta.
    Onnittelen myöskin terveen papereista. Hienoa että kaikki on nyt ok.

    VastaaPoista
  41. Myöhästyneet onnittelut sekä synttäreistä että terveydestä!

    VastaaPoista