tiistai 10. tammikuuta 2012

Vihaisia ja hevosia

 Sisko-likka jo soitteli hädissään, että olenko hengissä, kun ei tänne ole ilmestynyt mitään.
No hengissähän minä, vaan kun on laiskottanut niin kovasti. Päivät pitkät olen vain makoillut ja töllötellyt telkkaria.
Ennen joulua lupasin vielä muutamat lintulapaset tehdä ja ne sentään olen saanut aikaiseksi. Nyt on valmiina koko parvi vihaisia lintuja :)


Nina lähetti heppakangasta minulle, kiitos oikein paljon. Tästä olisi nyt tarkoitus ommella suvun heppahöperöille tallikassia ja -pussia. Mausu-kissakin sai oman herkkupussin, josta toki annetaan vähän muillekin. Kortin koira on ihan yhtä hölmistyneen  näköinen kuin meidän Eetu yleensä :)
Nyt on kai sitten syytä kaivaa ompelukone esille, vaikka olen sitä kovasti koittanut olla näkemättä. Paljon muutakin ommeltavaa odottaa tekijäänsä.

Aikoinaan minun äitipuoleni oli käsityönopettaja ja hän pisti minut tekemään kaikki vaatteeni itse, eikä ne olleet mitään muotivaatteita, vaan klassisia malleja. Jo vähän yli 10-vuotiaana tein talvitakkinikin itse isän vanhasta talvitakista. Olin niin mahdottoman kateellinen toisille heidän muodikkaista KAUPASTA ostetuista vaatteistaan. Sen jälkeen en ole kovin innolla istunut ompelukoneen ääreen
Välillä kumminkin iskee ompelupuuskakin ja tytär varsinkin tykkää koneella ompelemisesta. Onneksi minulla virkkaamis- ja neulomisinto on sentään  säilynyt.

Seuraavaksi täytyykin pyöräyttää apinatehdas taas käyntiin, sillä apinatilauksia on taas kertynyt melkoinen määrä.  Se on kyllä oikein hyvä, sillä joulu tyhjensi säästöporsaani aivan kokonaan :)

Toivottavasti tästä olo piristyy pikapuoliin. Näkyy tuota väsymystä olevan muillakin tällä hetkellä.

19 kommenttia:

  1. Ihania nuo vihaiset:) Minähän en osaa ommella ja se jos jokin olisi taito, jonka haluaisin oppia. Ehkä sitten eläkkeellä;)

    VastaaPoista
  2. Ihana lapassetti! Ja tsemppiä ompeluun. Minullakin on ompelukone, mutta ompelu ei kyllä niinkään inspaa kuin virkkaus. Täälläkin suunnalla vähän on väsymystä, mutta onneksi mennään päivä päivältä kohti valoisampaa aikaa, kun aurinko alkaa pysyä taivaalla kauemmin. :)

    VastaaPoista
  3. Hauskoja lintulapasia! Onko näihin ohjetta jossakin, vai oletko suunnitellut sen itse?

    VastaaPoista
  4. Täällä myös ihan mahoton väsy. Kaikki tahmoo. Kivat nuo sinun lapaset.

    VastaaPoista
  5. - Laiskottanut!!!! Tuossa laiskotellessani tekaisin vaan parven vihaisia lintuja. Vai??
    -t-

    VastaaPoista
  6. Nuo vihaset linnut on kyllä niin vihasia että väkisinki pistää hymmylyttämään. Joo väsymystä on ilimassa ollu mulla myös, kiitos kovasti ihanasta ja piristävästä kommentista blogissani. Laiskottele ihan luvan kanssa ja oo väsynyt jos siltä tuntuu. Se pitää sallia itselle, eikä pakolla yrittää jos ei nyt just satu jaksamaan. Tsemppiä sulle, eläkä koske siihen ompelukonneeseen pitkällä tikullakaan. ;)

    VastaaPoista
  7. Me ollaan kuule sukua karhuille, ja niillä on nyt talviunen aika! Valvotaan sitten kesällä. Ihania nuo vihaiset!

    VastaaPoista
  8. Onpa niin mukavan näköisiä vihaisia lintuja! Sinä se osaat taikoa noita ilmeitä linnuillekin apinoista puhumattakaan.

    Minulla myös on ompelukone piilossa ja kaivetaan sieltä esille vain pakottavassa hädässä. Joskus kyllä käy mielessä, että vois tekasta itselle uuden koltun, mutta ei se sen pidemmälle johda. ;D

    VastaaPoista
  9. Hyvin nopeastihan se Itella toimi kakkospostissakin näköjään, pyhät ja kaikki!
    Hienoja äkäisiä tipusia taas on syntynyt;D

    VastaaPoista
  10. Näin tuota kangasta jossakin kaupassa. Hurjia heppoja. Minä en taas jaksa paljoa ommella kun olen käsityönopettaja ja katselen päivät pitkät ompelukoneita ja aika usein kuuntelen ja touhuan niiden kanssa... Neulominen on jotenkin sen hulinan jälkeen ihanan rauhoittavaa. Kesällä sitten taas... silloin voi vaikka vetää jatkojohdon keskelle pihaa ja huristaa auringonpaisteessa.

    VastaaPoista
  11. Söpöjä kintaita, tulee hyvälle tuulelle, kun niitä katselee.
    Hyvä, kun olet saanut tilauksia.

    VastaaPoista
  12. Kylläpä oletkin saanut noille vihaisen ilmeen! Siis siinä laiskotellessas...
    Mulla ei kans sen ompelukoneen kanssa oikein suhde pelaa, vaikka entisaikaan ompelin paljonkin. Viimeinen isompi työ oli vanhojenpuku kummitytölle. Nykyään vaan korjailen jotain jos on ihan pakko.

    VastaaPoista
  13. Onpas teillä paljon vihasia lintuja!
    Aivan ihania lapasia ovat :)

    VastaaPoista
  14. Aikas mega mageet lapaset. Nuohan menee kuumille kiville!

    VastaaPoista
  15. Ihanat angryt! Tosi hauskat. Kyllä tässä laiskottaa itse kutakin, ehkä se on ollut tämän pimeyden syytä ;);)

    VastaaPoista
  16. Onpas siellä hieno rivistö vihaisia lintusia!

    VastaaPoista
  17. Ihania nuo lintulapaset ja vihaisen näköisiäkin.

    VastaaPoista
  18. Ihania vihaisia!
    Todella nätit, ja värikin mitä mainioin!

    VastaaPoista