
Kun ei perheessä ole autoa, niin on syytä olla edes polkupyörä. Minullekin niitä on kertynyt 4 erilaista rämää. Jokaisessa on jotain vikaa ja ainakin toinen rengas puhki. Kyllähän minä monenlaista osaan, mutta kaikista tekemisistä ei tarvitse tykätä ja pyöränkumin paikkaaminen kuuluu niihin töihin.
Huomennakin taas tarvitsen pyörää, joten mitä tekee kätevä emäntä.
Kaivaa esille työkalupakkinsa.
Tämä pakki kelpaisi varmaan monelle miehellekin. Sisällä on kaikenlaista roinaa, jonka oikeaa käyttötarkoitusta en tiedä. Näillä minä kumminkin olen korjaillut yhtä sun toista.
Eipä muuta kuin pyörät kumoon ja työmaa pystyyn. Osia yhdistelemällä minulla on taas ehjä pyörä käytössä. Talvi-iltoina täytyy pitää sitten kuminpaikkausilta ja paikkailla kaikki rikkinäiset kumit ensi kesää varten.
Kyllä nyt kelpaa huomenna taas hurauttaa kauppareissulle.

Tunnustuskukkasen sain Susamarialta ja Mustankissan tyttäreltä.
Olen jo muutaman kerran vastaillut tähän liittyviin kysymyksiin, joten en viitsi enää teitä pitkästyttää niillä.
Enkä jatka tätä kellekkään erityisesti, vaan annan sen jokaiselle blogini lukijalle yhdessä ja yksitellen. Olkaa hyvä.