perjantai, 12. elokuuta 2011

Lankaa lankaa




No nyt on huivilankaa.

Onnistuin nappaamaan nämä itselleni Novitan neulomosta, jossa Lila myi ylimääräisiään pois.
Eipä tarvitse odotella syksyistä liiton järjestämää Tallinnan matkaa. Varsinkin nuo kaksi vasemmanpuoleista on ihania. Niistä tulee väkisinkin kauniita huiveja.

Kohta on aikaa neuloakin. Työt kirpparilla loppui ja tytärkin muuttaa pois kotoa.
Tänään onkin sen takia ollut hermot kireällä. Tytär sai viimetingassa eilen tiedon koulupaikasta Outokummussa. Asuntoa ei tietenkään ole ja kaikki muutkin asiat hoitamatta. Koulu kumminkin alkaa jo ensi tiistaina. Tämän päivää ollaan yritetty hakea asuntoa hänelle, mutta vielä ei ole varmaa tietoa. Saas nähdä miten tässä käy. Harmi jos koulutuspaikka toiveammattiin kaatuu asuntopulan takia. Pitäisi kai uskoa vaan, että kaikki kyllä järjestyy aikanaan.



Tähän loppuun vähän iloisempaa, ettei mene ihan nurinaksi.
Minusta tämä kuva on niin suloinen.

Pääsimme kesällä päiväksi viettämään rantamökki-elämää. Eetukin nautti, kun sai juoksennella irrallaan pitkin pihaa ja välillä aina veteen. Sillä vaan oli kova työ, kun yritti pitää koko ihmislaumaansa kasassa. Tytär karkasi välillä soutelemaan ja kyllä tuli koiralle hätä. Siinä se uikutti laiturinnokassa ja pelkäsi että tytär hukkuu kokonaan. Hyvä ettei hypännyt veteen venettä pois hakemaan. Uimarit Eetu yrittää aina patistaa takaisin rannalle. Emo on aikanaan ollut kultaisen- ja labradorin-noutajan sekoitus ja sieltä on periytynyt tämä hengenpelastaja-uimarin luonne.

Onneksi tämä karvaläjä plus kissat jää minun seurakseni, etten jää ihan yksin kotia.
........

Seuraavana aamuna:

IHANAA IHANAA IHANAA

Asunto järjestyi ja äiti voi laittaa lapsensa maailmalle turvallisin mielin!!!!!!!!!


21 kommenttia:

Auli kirjoitti...

Toivottavasti kaikki sujuu parhain päin; aika useinhan niin käy... Kuvasi on kyllä tosi ihana, koira näyttää kovin huolestuneelta ja kaipaavaöta, järven pinta niin kovin tyyneltä...

Sirpa ja Kollo kirjoitti...

Pidetään peukkuja, että tyttäresi löytäisi asunnon.

Ihana koira! :)

Mammutti kirjoitti...

Toivotaan asunnon haulle onnea!
Minulla oli aikoinaan saksanpaimenkoira, joka "pelasti" lapset ja muut jotka pärski vedessä, eikä se aina ollut kovin mukavaa... Sen sijaan rauhallisesti rinnakkain uitiin yhdessä pitkiäkin lenkkejä.

Pirjo kirjoitti...

Ihania lankoja!
Eetu on niin orvon näköinen tuossa kuvassa, mitäköhän mahtaa ajatella?
Pidän peukkuja asunnon haulle! Älä liikaa murehdi, yritä viettää mukava viikonloppu!

Ihalaiska kirjoitti...

Ihania huivilankoja onnistuit saamaan! Toivottavasti tyttäresi asuntoasiat hoituvat parhain päin. Meillä tuo koiruus yrittää myös pelastaa laumansa vedestä ja olemme joskus harrastaneetkin vesipelastusta!

Nova Melina kirjoitti...

Tosi nättejä lankoja! Onnea tytöllesi opiskelupaikasta! Toivottavasti tosiaan asunto löytyy ettei koulunkäynti siihen kaadu. Auttaisiko soittaa sinne kaupungin toimistoon (ehkä sen oottekin jo tehneet) tai suoraan koululle (jos siellä on ketään vastaamassa)?

Tsemppiä myös sulle uuteen elämäntilanteeseen jos/kun tyttösi muuttaa pois!

Eetu on ihana. :)

Anonyymi kirjoitti...

- Onnittelut tyttärellesi opiskelupaikan ja asunnon saamisesta ja sinulle hienoista langoista!
- Tarkoitus olisi tänään vihdoin hoitaa se A:n lupaama juttu. Muistatko?
Mukavaa viikonloppua,
tainaf-

intsu kirjoitti...

Onnittelut tyttärelle koulupaikasta! Ja ihana kun asuntokin järjestyi. On se toki äidille haiku,kun lapsi lähtee. Lainaa lapset meille vain ovat. Vaikka kuinka monta vauvaa olisi aikoinaan hakenut,niin johonkin ne vain katoaa.
Eetusta tosiaan suloinen kuva,reppanaa kun on kova huoli,että kaikki on tallella:)
Oih,oih,lankoja! Mukava nähdä mitä niistä syntyykään. Mikähän tauti tämä on,kun pitääkin olla niin hulluna lankoihin. Joku parantumaton,ei mikään leikkaus,eikä lääkekään auta:)

Omppumato kirjoitti...

Ihania lankoja!
Tytölle onnea opiskelupaikasta!

Smirgeline kirjoitti...

Tosi mukavaa, kun tyttäresi opiskelu ja asunto järjestyi.

Ihanat langat nappasitkin, työn iloa vaan niiden parissa.

Äipän touhut kirjoitti...

Näin se elämä menee, lapset lähtevät maailmalle, mutta tulevat aina käymään. Onnea tyttärelle ,kun sai opiskelupaikan ja asunnonkin, lopultakin.
Mun nuorempi tytär muutti Tampereelta tänne samalle paikkakunnalle heinäkuun loppupuolella. Hän ei viihtynyt Tampereella. Onhan se mukava, kun asuu tuossa muutaman kilometrin päässä ja käy moikkaamassa melkein joka päivä. Hän ehti olla viikon verran täällä työttömänä, kun sai töitä. Hyvää viikonloppua sinulle ja karvaisille ystäville kans.

mustakissa kirjoitti...

Hyvä että asuntoasia järjestyi.
Blogissani on sinulle tunnustus, käy napsimassa mukaan:)

susamaria kirjoitti...

Sinulle on tunnustus blogissani!

Anneli kirjoitti...

Ihania lankoja !
Minäkin kuulin että on tulossa tähdenlentoyö... mutta en jaksanut valvoa :)

Marjut kirjoitti...

Onnea oikein paljon tyttärelle sekä opiskelupaikasta että asunnosta.

Sipi kirjoitti...

Upea juttu että sekä opiskelupaikka että asunto löytyivät!!
Kauniita lankoja, noista syntyykin monen monta kaunista huivia :)

Eija kirjoitti...

Kauniita lankoja. Minulla olisi suunnitelmissa käydä ensikuussa Tallinnassa... lankaostoksilla, vaikka En tarvitse yhtään lisää villalankoja. Idealootassasi on aivan ihania linkkejä, kiitos niistä. Mukavaa elokuuta sinulle.

Anneli kirjoitti...

Kiitos vinkistä, minulla on vaan nyt aivan mieletön määrä klipsuja, olen jo ystäville sanonut, ettei tarvitse kerätä.
Eilenkin pesin saunankiulullisen klipsuja :))
Nyt menee pari tuntia, kun ne lajittelen !!!

Olisi se ollut kiva nähdä, kun sinä pylly pystyssä niitä keräilit :D

Nina kirjoitti...

Onnittelut myös minulta tyttärellesi ja mukava että asuntokin löytyi!

Hilkka kirjoitti...

Kiva kun asuntojuttu järjestyi.
Mukava lankavarasto, kyllä noista saa vaikka mitä aikaan.
Lasten lähtö pois kotoa on järisyttävä kokemus, mutta näin jälkeenpäin se rauha ja hiljaisuus on ihanaa.

Ihalaiska kirjoitti...

Laitanpa tännekin, niin pääset hommiin. Tanskalaisessa huivissa (Dane Shawl) merkit

V= neulotaan takakautta oikein

&= nosta 2 silmukkaa niin kuin neuloisit ne oikein, neulo yksi silmukka oikein ja nosta neulomatta nostetut silmukat neulotun silmukan yli. (2 silmukan kavennus)

Työniloa!