maanantai 11. huhtikuuta 2011

Kuvaton viikko


Nyt ei sitten viikkoon tule kuvia. Tytär lähti eilen luokkaretkelle Espanjaan ja vei kameran mukanaan.


Ei mikään rantaloma-matka, sillä koko porukka on kulttuuri-antropolologian opiskelijoita. Tiedossa siis museoita ja kulttuuria. Edullinenkin vielä, sillä hommasivat halvimman lennon ja yöpyvät hostelleissa. Iso-veli antoi vielä pikkusiskolleen käyttörahaa, että voi edes jotain ostaa itselleen muistoksi.


Minä kannatan ehdottomasti näitä luokkaretkiä. Toissa vuonna lukiossa tekivät kovasti töitä, että saivat matkarahat bussilla Euroopan halki Saksaan, jossa yöpyivät saksalaisissa perheissä. Siinä tuli nähtyä Liettua, Latvia. Tsekkoslovakia y.m. ihan eri kantilta. Todella avartavaa.


Muistan vielä ainoan omani luokkaretken . Se oli silloin 50-60 lukujen taitteessa. Pohjanmaalta Kestilästä tehtiin bussimatka Ouluun ihastelemaan uimahallia. Kokonainen iso allas täynnä vettä sisätiloissa. Oli siinä ihmettelemistä. Uimaan ei tietenkään päästy. Eväät syötiin autossa, koulun laittamia makkaravoileipiä ja maitoa. Oli se onnea. Pikkuisen erilaisia on nuo kouluretket nykyään :)


Apinatehdas pyörii täysillä tämän viikon, nyt kun ei tarvitse laitella ruokaa. Laitan sitten kaikista kuvan yhdellä kertaa.


15 kommenttia:

  1. Sinulla on siis 'vapaaviikko'! Ruoanlaitosta nimittàin. Muista nyt kuiteskin itsellesi jotain laittaa. Minàkin kannatan noita erilaisia luokkaretkià. Siinà muksutkin oppii hankkimaan retkirahaa ja nàkemààn erilaista elàmàà. Tuo edellisen postauksesi kori on tosiaan mukavan nàkòinen. Tàytyypà kokeilla. Tosin ei valkoisena, sillà niin kuin totesit, se on herkkà likaantumaan.

    VastaaPoista
  2. Toivotan sinulle oikein hyvää "apina" -viikkoa!

    VastaaPoista
  3. Jaaha, siellä vietetään eläinviikkoa!
    Apinoita, kissoja, koira ja päälle päsmärinä Sude.

    VastaaPoista
  4. Hauska luokkaretkimuistelo.:)Mukavaa apinaviikkoa minultakin.:)

    VastaaPoista
  5. Mukavia nuo luokkaretket, ennen meidänkin aikaan vaan rajoittuivat Suomeen, kivaa oli, hyviä eväitä ja hiukan rahaakin sai silloin mukaan ;D

    Muistmapa kun viimesin meilläkin oli matka Jyväskylään, joskus kolmannella luokalla ♥

    VastaaPoista
  6. Me kävimme ala-asteella luokkaretkellä Messilässä, josta on jäänyt mieleen mm. kourumäki, jota tultiin kelkan tapaisella alas hurjaa vauhtia. Yläasteella emme tehneet luokkaretkeä, koska meillä oli niin huono yhteishenki ettei rahan keruusta olisi tullut mitään ja matkakohdekin aiheutti erimielisyyksiä. Tuo sinun muisto oli kyllä hauska, omalla tavallaan =)

    VastaaPoista
  7. Mehän ollaan melkein sisarukset, jos olet Kestilästä kotoisin :-DDD
    Oli ne ennen vähän erilaisia nuo kouluretket. Me sentään päästiin käymään Turussa ja minä kaverin kanssa eksyin. Poliisisetä vei meidät "kotiin"

    VastaaPoista
  8. Heippa!
    Kyselit blogissani mihin päin Turkkia menemme lomailemaan.
    Matkaamme Side nimiseen kaupunkiin joka on aika lähellä Alanyaa.
    En ole aikaisemmin Turkissa käynyt joten jännitystä on ilmassa : )
    Toivottavasti tulee piristävä reissu.

    Hyvää alkanutta viikkoa sinulle!
    AnneHelena

    VastaaPoista
  9. Vähän toisenlaisia nuo luokkaretket nykyisin. Tytön kaveri kävi Dominikaanisessa Tasavallassa. Me kerättiin aikoinaan rahat Ruotsin laivalle ja sitten tuli bussilakko eikä päästy minnekään! Luokkaretki ulkomaille, jonne ei päästy : D

    VastaaPoista
  10. Hojala que tu hija se lo pase bien, y aprenda mucho en estos viajes culturales. Saludos

    VastaaPoista
  11. Tosi hyvät luokkaretket!!! Joo, kyllä on erilaiset muistot omilta luokkaretkiltä, mitä nykyään:)
    Hyvää apinaviikkoa:D

    VastaaPoista
  12. Hyvää apinaviikkoa sinulle:) Me kävimme aikoinaan kahdella luokkaretkellä. Ensimmäinen tehtiin Jyväskylään. Siellä käytiin mm. uimahallissa, jossa päästiin uimaankin. Toinen oli sitten Tampereelle talvella. Särkänniemen planetaarion muistan; muita kohteita en.

    VastaaPoista
  13. Mukavaa apinointia sulle koko viikoksi!

    Kuudennella luokalla kaks rinnakkaisluokkaa teki retken Hellaksen suklaatehtaaseen. Meidän luokka pääsi vedenpuhdistuslaitokselle katsomaan miten sitä itteänsä kulki pitkin liukuhihnaa... Vieläkin olen katkera:-(

    VastaaPoista
  14. Kiitos taas hauskasta kommentistasi :D

    VastaaPoista
  15. Aika hauska, mulla oli mummula Kestilässä ja omat juurenikin ovat Oulussa :)
    Niin ne on luokkaretket muuttuneet, menevät nykyään maailman ääriin, itse muistan päässeeni vain kerran linja-autolla Helsinkiin :)

    VastaaPoista