sunnuntai 3. huhtikuuta 2011

Haasteet

Sain parikin haastetta saman tien.


Mayo haastoi aukaisemaa neljännen kansion ja neljännen kuvan, sitten selittämään se.Onneksi osui näin söpö kuva. Jostain ihmeen syystä minulla suurin osa kuvista onkin näitä kissakuvia.


Eetu siinä vaki virassaan hoitamassa kissanpentua ja meillähän niitä on piisannut. Luultavasti tässä on Reiska, joka lähti myöhemmin muualle. Nykyään ei ole pentuja, joten Eetu hoitaa isoja kissoja.



Lila lähetti toisenlaisen haasteen.



1.) Mikä panee sinut nuolemaan sormet ?


Ehdottomasti sormiin sulanut suklaa. Yhtään murenaa ei saa mennä hukkaan :)


2.) Mikä on herkkua silmälle ?


Aava merimaisema ja Pohjanmaan peltomaisemat.



En pystynyt valitsemaan näitten kahden väliltä. Molemmissa näkee kauas ja avaralle. Nämä maisemat saa minut aina haaveilemaan kauas, kauas pois matkustamisesta.



3.) Mitä haluat koskettaa ?



Tämän kuvan olen julkaissut ennenkin, mutta kun se on niin ihana. Kuka ei halua sormiansa tuonne upottaa, ei todellakaan tykkää kissoista.



4.) Mikä innostaa minua haistamaan ? Freesia. Minun nenäni ei koskaan tottele minua, vaan työntyy väkisin freesian sisään. Niin nuo elimet joskus elävät ihan omaa elämäänsä :)



Huonon tapani mukaan en taaskaan nimeä ketään jatkamaan, mutta toivottavasti joku kumminkin nappaa edes toisen näistä.



8 kommenttia:

  1. Tuo kisukuva on niin söpö! Voi miten suloisesti kisut nauttivat toistensa läheisyydestä!

    VastaaPoista
  2. Kauniita kaikki kuvat, mutta tuo hyvinsyönyt kissaperhe on aivan verraton : )

    VastaaPoista
  3. Miten ihana ,hellyttävä kuva ylin ♥♥
    Kivoja vastauksia haasteessa, minunkin pitäisi tehdä tämä haaste, jätän sen ens viikolla, kivoja vastauksia löysit.

    VastaaPoista
  4. Voi miten suloisia kisuja! Mainiot kuvat löysitkin haasteisiin. Mulla oli kanssa suklaa ekan kysymyksen vastauksena :)

    VastaaPoista
  5. Kiva oli lukea :) Kisut ovat kyllä söpöjä, mutta tuo koiran ja kissan yhteiselo sykädytti.

    VastaaPoista
  6. Ihania kuvia ja niin aiheeseen sopivia :D

    VastaaPoista
  7. Eetu on kyllä aina niin suloinen ja herttainen noissa kuvissa♥

    VastaaPoista
  8. Moi taas!
    Tulin vaan kertomaan sulle..... ei näitä vanhoja varmaan enään kukaan käy lukemassa!
    Sain eilenkin ikävän kommentin, siinä luki vaan lyhyesti ,perseennuolija :(
    Poistin sen vähin äänin... mutta paha olo jäi !

    VastaaPoista