maanantai 4. huhtikuuta 2011

Apinanhinta-asiaa

Mitäpä tässä muutakaan kuin apinoita edelleen. Sain viime viikolla monta apinatilausta ja olen niistä tosi iloinen. Ihan täpinöissäni virkkailen vaan ja kotityöt jää tekemättä :)

Moni ihmetteli apinoitten hintaa. Samastahan ne jaksaa täällä kotonakin mutkuttaa.


Minäpä selitän.


Näitten hinnoittelu on ollut niin vaikeaa, kun ei ole ollut vertailukohtaa. En minäkään hyväksy, jos joku alkaa polkemaan toisten hintoja.


Aikoinaan tuli luvattua Saksankauppaan nämä apinat sillä 13€:lla. Laskeskelin, että kun kauppias lisää siihen postikulut, omat kulunsa ja vähän myyntivoittoa, niin hinnaksi tulee yli 20€. Se on kyllä aika kova hinta minusta. Hyvin on kauppa kumminkin käynyt, eikä hintaa nyt keskekaiken kehtaa nostaa.


Nyt kun suomalaiset äidit ja mummot minulta suoraan tilaa, niin enhän minä heiltä enempää voi pyytää. Näin se minusta on reilumpaa. Tuleehan siihenkin vielä postimaksu päälle. Myyjäisissä ja muuallakin pidän kyllä huolen , että minulle jää aina tuo 13€.


Lankoja olen saanut paljon lahjoituksena, osan ostanut kirppareilta ja harvoin kaupasta ihan uutta ostanut. Jää näistä apinoista jonkun verran itsellekin leipärahaa :)


Meinaan tehdä jemmaan erilaisia eläimiä ensi joulunalusmyyntiä varten ja silloin nousee hinnatkin vähän :)


Että semmoista tällä kertaa :)

16 kommenttia:

  1. Ihana tyttöapina !
    Kyllä sinä liian halvalla noita pois annat.
    Mutta tiedän itsekin että se hinnan määrääminen on VAIKEAA!

    VastaaPoista
  2. Tämä hintakysymys on aika merkillinen, minä olen elukoitani myynyt toistakymmentä vuotta joulumyyjäisissä. Yritin joitakin vuosia sitten nostaa hintaa muutamalla eurolla, ja kaupankäynti tyssäsi siihen.

    On tosin asiakkaita jotka pitävät hintoja edullisina, mutta joidenkin mielestä ne on liian kalliita.

    Minä ostan kaikki langat täydellä hinnalla kaupasta, sekä myös täytevanun, (jota kuluu tosi paljon). Näin ollen välillä niistä saa vain lähes materiaalin hinnan.

    Mutta nuo sinun apinat on niin erikoisen suloisia, että uskon jos jouluksi muutaman euron hintaa nostat, niin kaupankäynti on edelleen taattu.

    VastaaPoista
  3. Tuo hintakysymys on kyllä monisäikeinen, mutta 13 ekua/apina ei kyllä ainakaan liikaa ole. Jos laskee työtunnit ja oikean hinnan niille, niin taitaisi tulla melkoinen määrä ekuja lisää, mutta löytyisikö ostajia sillä hinnalla. Taiteilepa siinä välissä sitten. :) Mutta sitä mieltä olen, että voit aivan hyvin joulumyyntiin nostaa hiukan hintaa.

    VastaaPoista
  4. Tosi suloinen tyttöapina.
    Minustakin myyt noita aivan liian halvalla. Et saa omalle työllesi juuri mitään palkkaa.

    VastaaPoista
  5. Jälleen olet tehnyt ihanan apinatytön.

    VastaaPoista
  6. Hauska apina, kyllä hinta on joskus vaikea määrittää, 20 e on ihan ok!

    VastaaPoista
  7. Söpönen apina.
    Hinnoittelu on mielettömän hankalaa, kun kaikki pitäisi antaa tarvikkeiden hinnalla. Työn arvoa ei oikein harrastamaton ymmärrä, mikä on suuri ongelma.

    VastaaPoista
  8. Apinasi ovat kerrassaan sööttejä! Hinnoittelu on uskomattoman vaikeaa eikä varmaan koskaan ole mieleen kaikille.

    VastaaPoista
  9. Que monos mas lindos, quedan tan bien cuando estan todos juntos. Me hago su seguidora y le invito a visitar mi blog. Saludos.

    VastaaPoista
  10. Nätti tyttö!

    Tuo hintajuttu on tosiaan hankala. Pitää päättää et myykö asiakkaan mielestä sopivaan hintaan tai sit et myykö ollenkaan... Jos oikein tuntipalkkoja alkaa laskemaan niin siinäpähän lasketaan mut ei sit saa sitäkään vähää lisäroposta kissanruokaan...

    VastaaPoista
  11. Kiitos Sude !

    Voi olla että kavereita häviää, mutta todelliset ystävät jäävät :D
    Olen jo pitkään ajatellut kirjoittaa noista tunnustuksista !

    VastaaPoista
  12. Hinnoittelu on tosi vaikeeta ja sama minun kokemus että jos vähänkään nostaa hintaa tai yrittää edes pikkasen saada omaan taskuun, ei osteta. Käsityöllä on aina ollut mitättömät hinnat, kun sehän on VAAN käsityötä!
    Noi apinat on kyllä niin ihania, että luulisi että joku nyt niistä maksaisi.

    VastaaPoista
  13. Ihania nämä ovat nämä apinat:) Taidanpa tehdä tilauksen

    VastaaPoista
  14. Suloinen apinatytteli, Esikolle olen minäkin aikonut tuollaisen sinulta tilata:)

    VastaaPoista
  15. - Jos osaisin tuollaisia apinoita sun muita tehdä, niin ei kyllä rahalla irtoaisi.
    -taina-

    VastaaPoista
  16. Yritin laittaa spostia, mutta tulee takaisin ja ilmoittaa että spostisi on täynnä! Äitininkin haluaisi tilata raitapolvihousuisen poika-apinan.

    VastaaPoista