torstai 6. tammikuuta 2011

Kaunis talvi

Empä muista, että olisi näin kaunista talvea ollut pitkiin, pitkiin aikoihin. Lumi on pysynyt puiden oksilla viikko tolkulla ja luonto näyttää pitsiseltä.

Päivällä ei koskaan muista ottaa kameraa mukaan ja näistä iltakuvista tulikin hauskasti ihan musta-valkoisia.

Jotenkin satumainen tunnelma. Harmi, ettei kuvassa näy taustalla olevat suuret pitsi-koivut.


Eräs herra täällä riutuu edelleenkin rakkauden kynsissä. Ruokakaan ei maita ja kylkiluut alkaa jo ponkottaa esillä. Se on sitä suurta tunteen paloa :)




Pitkästä aikaa vielä kuva Maususta, kun se niin söpösti siinä nukkui samettityynyn päällä. Näyttää niin lempeältä, vaikka todellisuudessa on talon paras hiirikissa ja rottien kauhu.



18 kommenttia:

  1. Talvi on ollut kaunis ja ihana. Olen yrittänyt myös ottaa kuvia, mutta en ole päässyt ihan samanlaiseen tunnelmaan. Hauskaa loppiaista!

    VastaaPoista
  2. Hienon näköisiä maisemia. Heh, teidän herra taitaa olla tosi rakastunut. :) Kun meidän Kultamussukalla oli vielä kaikki tallessa, niin se vinkui ja hinkui poikien perään ihan kamalasti juoksun aikana ja kävelylenkillä se jätti pisumerkkejä juuri niiden talojen liepeille, joissa pojat asuvat. Onkohan tuo naapurin tyttö tehnyt samoin? :D Kaikenlaista muutakin ehti juoksuaikoina tapahtua, esimerkiksi kerran eräs sulhaskandidaatti yritti kerran tulla piha-aidasta lävitse, kun halusi tulla tutustumaan meidän neitiimme.

    Kultamussukka leikattiin 1,5 vuotta sitten, joten meillä on ollut tosi rauhallista sen jälkeen. Toivottavasti tilanne alkaa rauhoittua teilläkin pikku hiljaa.

    VastaaPoista
  3. Juuri otin pari kuvaa talvimaisemasta - ikkunan läpi : ).
    Sinä onnistuit hyvin.

    Jaloissani pyörii tälläkin hetkellä kissa, joka haluaisi sulhasen. Oikeasti pyörii; luulee minun voivan auttaa. Piti juuri viedä leikattavaksi, mutta saapa nähdä onnistuuko tuon kiiman vuoksi. Kani suuttuu sille, kun se yrittää kania : D

    Söpö teidän koiruli ja kisulikin niin herttainen : )

    VastaaPoista
  4. Kaunista on ollut ja kylmää....
    Tänään tuulee eteläisestä suunnasta ja lumet karisevat.
    Sisällä onneksi tarkenee ja mukavat virkkuut odottavat....

    VastaaPoista
  5. Ihana todellakin tämä talvi ja kaunis.

    VastaaPoista
  6. "Yökuvat" ovat hienoja, ne ovat niin kursailettomia, vain olennainen näkyy. Ei nuo Eetun kylkiluut vielä kovin korkealla ole ;) Mausu on minusta niin söpönen, sillä on niin erikoinen turkki.

    VastaaPoista
  7. Kauniita kuvia:)
    Voi toista kun rakkaudesta joutuu riutumaan! Toivottavasti olo pien helpottaa, että ruokakin alkaisi maistua:)

    VastaaPoista
  8. Talvi on kyllä ollut kaunis, upeat kuvat ♥
    Iloista loppiaista!

    VastaaPoista
  9. Kaunista on. <3 Minäkin olen tänätalvena ihastellut lumisia ja kuuraisia puita. Suloisia ovat kissasi. <3 Hyvää Loppiaista.

    VastaaPoista
  10. Kauniita kuvia. Katsoin ensin Eetua lumiukoksi ja se kai olisikin valmis rakkaudesta vaikka lumettumaan paikoilleen..
    Hyvää loppiaista teille kaikille, Sinulle ja karvakorville!

    VastaaPoista
  11. Niin on ihailtu täälläkin Suomen kauneutta. Ihanaa että on saanut syntyä tänne.

    VastaaPoista
  12. Kaunistahan tuo lumi on, mutta kyllä mulle alkais jo riittää.....
    Ei enää yhtään lisääääääää.

    VastaaPoista
  13. Kauniita kuvia! Valitettavasti meillä tuuli riisui puut lumesta eilen.

    VastaaPoista
  14. Hienoja lumisia kuvia! Minäkin juuri palasin lumitöistä tänne blogien ääreen lämmittelemään =)

    VastaaPoista
  15. Ai niin, piti vielä sanomani, että lisäsin nappisi omaan blogiini joku aika sitten.. Sitä kautta on helppo löytää tänne =)

    VastaaPoista
  16. Voi että, tyttökoiran kaipuu ottaa Eetulla koville! :D

    Ihania kuvia! :)

    VastaaPoista
  17. Kaunista. Minusta luonto on ollut nyt kauneimmillaan, vaikkakin on ollut kylmää. Harmi on etten osaa käyttää kaikkia kamerani säätöjä , että saisi hienompia kuvia. Mukavaa lauantai-iltaa sinulle.

    VastaaPoista