maanantai 11. lokakuuta 2010

Sitä sun tätä

Tuntuu, että päivät hujahtaa ohi ilman että saan mitään aikaiseksi. Lapaset minulta tilattiin jo aikoja sitten, mutta nyt vasta sain ne pääteltyä. Minulta ei kirjoneule suju ja tämä onkin vaikein mahdollinen kuvio, mikä onnistuu. Aika kiva tuli kumminkin minusta, kun laitoin 7-veikan uutta raidallista ja tummanharmaata. Luulis vaikeammaksikin kirjoneuleeksi, hihih.

Sukkasadon Perunalaariinkaan ei täältä paljon pottuja tipu. Vasta toiset käpälänlämmittimet, lasten kokoa. Lanka mitälie, kirpparilta ostettu jämälankapussi, mutta tuntui neulottaessa omaan käteen tosi miellyttävältä. Värikin on minusta mukava pienelle pojalle.
Miniä pyysi joululahjaksi polvisukkia, joten eiköhän tässä ennen joulua tule vielä yhdet sukat ainakin kudottua.
Jos joku tietää netissä hyvän polvisukka ohjeen 7-veikka langalle, niin olisimpa ylen onnellinen vinkistä. Säästyisi aikaa, kun ei tarvitsisi itse ruveta sivuja pläräämään.



Miniä tuli tyttärineen viikonlopuksi kylään ja kyllä ensin kauhistutti, että tähän muuttosotkun keskelle. Miniä kun kaikenlisäksi on allerginen sekä kissoille, että koirille. Kyllä huvitti , kun kävin yöllä kurkkaamassa heitä. Lattialla siskonpedissä nukkui tytöt, miniä ja koira pää miniän kanssa samalla tyynyllä. Kyllä sopu sijaa antaa.


Viikonloppu menikin tosi mukavasti, kun ei ollut muita miehiä häsläämässä, kuin Eetu-koira ja Armas-kissa.
Elukat sai niin hyvää ja hellää hoitoa. Sopivasti toinen tytöistä onkin selvästi kissa-ihminen ja toinen koira-ihminen. Eetu varsinkin jäi selvästi kaipaamaan pitkiä lenkkejä ja jatkuvaa rapsuttelua. Tytöillä ei kotona voi pitää mitään elukoita, niinpä mummon kissat ja koira onkin tosi rakastettuja.

Nyt täytyy paneutua amigurumejen virkkaukseen, voi olla että huomenna kirjoittelenkin niistä.

Hyvää viikonalkua, vaikka ilmat taitaakin olla tosi kurjat tällä viikolla.

15 kommenttia:

  1. Hienoja sukkia!

    En ole ihan varma, onko kyseessä polvisukat, kun en ehdi juuri nyt tarkistaa, mutta omaan sukkamallitietokantaani olen merkinnyt, että 7 veljekselle olisi pitkävartisten sukkien ohjeita Novita Kevät 2009 -lehdessä kaksikin mallia (mallit 12 ja 13) ja Novita Syksy 2009 lehdessä yksi malli (malli 13).

    Nuohan löytyy myös netistä Novitan sivuilta, jos sulla on sinne tunnukset, ja sinnehän voi ottaa myös sellaisen koeajan, jolloin saa tunnukset kahdeksi viikoksi käyttöönsä eikä tarvitse lehteä tilata.

    VastaaPoista
  2. Nätisti tytöt poseeraavat ja kudokset ovat komeita. Minun käsissäni taitaisi puikot taipuilla mutkille.
    Hyvä viikko tästä tulee, kävin suppiloita poimimassa jos vaikka talvella keittoa laittaisi.

    VastaaPoista
  3. Kivat noi lapaset. Itse olen virkannut lapasia Viron hahtuvasta, kun en saanut lankaa pysymään kasassa kutomalla. Hermot meni, kun lanka katkesi koko ajan ja Leevistä ei todellakaan ollut kutoessa apua. Kissa kun on, rakastaa lankakeriä. Nappaa kerän ja häipyy muristen, ja lanka kun katkeaa helposti, on ilta yhtä kissan metsästystä...
    Mukavasti viikko käyntiin siitä huolimatta täälläkin...

    VastaaPoista
  4. Ihanat lapaset! Minullakaan ei oikein tahdo nuo kirjoneuleet sujua.

    VastaaPoista
  5. Hyvä, että on muitakin surkeita kirjoneulojia. Itse malleja katsellessa aina lasken, ettei tule kuin max. 3 silmukan langanjuoksuja. Muutoin tulee sutta ja sekundaa.

    VastaaPoista
  6. Hello Sude,
    You have a beautiful blog, I love your models (girl and cats) :D

    And your work of course, those monkies are very cute!!
    Have a nice week
    Hugs!!!!

    VastaaPoista
  7. Nätit on lapaset, lapset, sukat ja elukat.

    Seiskaveikalle sopivaa ohjetta ei ole mielessä, mut pari viikkoa tein polvarit Pallaksesta, joka on Nallen vahvuista ja se ohje oli Kotilieden numerossa 16. Kait siitä muutaman silmukan vähentämällä sais ihan käypäset.

    VastaaPoista
  8. Vad kul att du är med i min utlottning. 2 lotter till dig! =)

    VastaaPoista
  9. No on kyllä kauniit lapaset. Sama kai se millä konstilla ne kuviovärit saa.:) Ja nuo sukat on myös tpsi kauniit, ihme kun joku noin kauniit langat vie kirpparille. Mut toisen paha on toisen hyvä!

    VastaaPoista
  10. Ihanat värit lapasissa, tosi kauniit!
    -Ritva-

    VastaaPoista
  11. Ihania kissankäpäliä ja sukkia.
    Lapsi on kaunis kuin prinsessa.

    Entäs sitten Eeetu ja Armas, suloiset, yhä enemmän muistuttaa Arman rakasta Peetukissaani, ja on jo noin iso kissa ::O

    VastaaPoista
  12. Lapaset ON ihanat, tutkailin kuvioneuletta ja totesin että ei, ei syntyisi minulta! Mieluisat olivat kun tässä iltasella ne neitoselle vein! ;o)
    Pikku prinsessat ovat suloisia kuin karamellit1

    VastaaPoista
  13. Lapaset ovat tosi hienot! Ja sukat myös:)

    VastaaPoista
  14. Lapaset ovat tosi hienot! Ja sukat myös:)

    VastaaPoista