keskiviikko 25. elokuuta 2010

Tippa lasissa

Kyllä minä eilen jo hämmennyin tämän lahjapaljouden keskellä niin, että silmälasit veti jo huuruun. Eihän nyt ole edes joulu, eikä minun syntymäpäivä.

Ensin kävi iso-sisko kylässä runsaiden tuliaisten kanssa.
Tytär sai syntymäpäivä-lahjaksi m.m. tämän ainakin 70 vuotta vanhan ja meille niin arvokkaan Kalevalakorun. Koru on suuri kokoinen ja tosi painava.
Arvelemme, että äitimme on aikanaan saanut sen ylioppilaslahjaksi. Lapsuudesta muistan, että minne ikinä muutimmekaan, äiti laittoi tämän korun aina seinälle näkyvälle paikalle roikkumaan. Korulla on mittaamaton tunnearvo ja kulkekoon suvussamme perintökalleutena, tyttäreltä tyttärelle.



Minä sain kaikkien herkkujen lisäksi lankoja. Musta-keltainen suorastaan huutaa: "Minä tahdon tiikeriksi".

Kiitos sisko vierailusta, tulehan toistekin. Saa tulla ilman tuliaisiakin :)


Posti toi Kyh-arvonnasta voittamani paketin Helmikseltä. En kyllä osannut näin runsasta pakettia odottaa. Tämä vei ensin ihan sanattomaksi.
Paketissa oli suklaa-saippuaa, Drops -puuvillalankaa ja kaksi kerää ihanan pehmeää italialaista villalankaa, (jota ei tuhlata sukkiin, vaan tehdään jotain kaulaa vasten laitettavaa).
Lisäksi oli namia, kaunis kortti , tosi kaunis tiskirätti ja rintamerkki.

Tässä vielä lähikuva tiskirätistä ja "ihqusta" rintamerkistä: "MULLA ON KAIKKI LANGAT KÄSISSÄ". Hihih, laitoin sen heti takinrinnukseen, se on mainio.



Meidän kylältä kun ei tahdo saada kuin 7-veikkaa, niin innostuin käymään alennusmyynnissä Anjalin lankakaupassa, virtuaalisesti. Kyllä kannatti.
Eihän näin matkan päästä voi tietää, mitä kaikea siellä on tarjouksessa, joten kirjoitin Susulle, mihin tarvitsen lankaa ja paljonko saa maksaa. Susu vastasi heti muutamalla kysymyksellä ja paketti tuli parissa päivässä kotia.
Voi hyvät hyttyrät, mikä saalis. Lankaa tuli 2-3 kertaa enemmän, kuin olin kuvitellut sillä rahalla saavani ja kaikki juuri sopivia. Erikseen täytyy mainita teeteen maissilanka Poppari, niin ihanan tuntuista iholla, että tytär varasi sen heti omakseen hihattimeksi.
Vielä jäi kaurapuuro-rahatkin, sillä postimaksukin oli vain osa siitä, minkä linja-automaksu olisi ollut lähimpää lankakauppaan. Kyllä kannatti!
Suuret kiitokset Susulle. Tämä ei jäänyt ainoaksi kerraksi, jos sinulle vain sopii. Onhan tämmöisestä sinulle suuri vaiva, mutta minulle suurempi hyöty ja ilo.
Korttikin on niin kiva, että se laitetaan visusti talteen.
Joka paikkaan ehtivä Armas kerkesi tietenkin mukaan kuvaan :)
......
SUURET kiitokset Iso-siskolle, Helmikselle ja Susulle.
Johan tässä vanha herkistyy.


9 kommenttia:

  1. TUOHON EI VOI JATKAA KUIN: VÄHEMMÄSTÄKIN ;)

    VastaaPoista
  2. Oi,oi kuinka ihania lähetyksiä postipoika on tuonut sinulle! Ei ole pitkä kun se vieraili minun postilaatikolla,mutta nyt näkyy siirtyneen sinne:) Tottahan aarmaksen piti kuvaan päästä,selvästi on oman kuvan näköistä korttia itselleen haalimassa ja jos ikäänkuin vahingossa saisi samalla jonkun keränkin pyöritelläkseen:D

    VastaaPoista
  3. Ihania paketteja. Tuo rintamerkki on hauska, sinulle niin sopiva. :)

    Ihana Kalevala-koru. Varmasti arvokas kun on noin vanha, rahallisesti ja tunnearvoltaan.

    Olen itsekkin tilannut Susulta lankoja ja kerran käynyt ihan paikan päällä ostoksilla, samalla kun kävin tyttäreni luona. Susu on todella mukava ihminen. :D

    Suloinen Armas! Tokihan hänen pitää kuvaan päästä, että me sadaan ihailla suloista kisua. :)

    VastaaPoista
  4. Upea koru ja tunnearvoesineet on tärkeät.
    Paljon kivoja juttuja oletkin saanut, ihanaa takuulla.
    Ja siellähän se armas pikkuinenkin on touhussa kovasti mukana, ihana!

    VastaaPoista
  5. Kalevalakorut on niin kauniita.
    Ihania lankoja sinulla on nyt työstettäväksi, siinä se syksy vierähtää mmukavasti.

    VastaaPoista
  6. Ihania lahjoja ja paketteja olet saanut.
    Minäkin sain oman KYH-palkintoni tänään ja se oli myös yltäkylläisen runsas.

    VastaaPoista
  7. Kun se postimaksu nyt oli mitä oli niin pitihän sulloa pakettiin niin paljon lankaa kuin siihen painorajaan meni. Kiva kun kelpasi, vaikka vähän mietin et onko tämä nyt sopivaa... Toivon että niistä paketintäytteistä saat paidan tai tossut jollekin suloiselle pikkuelukalle:-)

    VastaaPoista
  8. mikähän tuon korun nimi mahtaa olla? itseltänikin kyseinen koru löytyy, joten olisi hauska tietää korusta enemmän.

    VastaaPoista