sunnuntai 8. elokuuta 2010

Pakkolomalla

Eetu täytti tänä kesänä 10 vuotta. Selvästi on jalka ruvennut nousemaan hitaammin ja nukkuminen maittaa entistä enemmän. Tuntuu, että tämän kuumuuden aikana se on vanhentunut toiset 10 vuotta. Voi reppanaa.
Aikaisemmin sitä ei voinut yhtään päästää irti pihalle, mutta nyt se ei jaksa edes karata. Istuu vain oviaukossa, jos laitan oven auki. Seropit kyllä elävät yleensä aika vanhoiksi, mutta saa nyt nähdä miten perimässä rottiksen geenit vaikuttavat.
Armaskin jatkuvasti kiusaa, niin ettei vanhus saa levätä rauhassa.


Tämä poika puolestaan jaksaa sitäkin paremmin. En uskalla enää päästää pihalle, sillä yhtäaikaa löytynyt toinen pentu hävisi omasta pihastaan noin viikko sitten. Tässäkin lähistöllä on kettu pyörinyt, joten viisainta varoa. Isot kissat kyllä pärjää sille, mutta Armas ei vielä.

Armakselle on kasvamassa selkään pitkiä harmaita karvoja. Saas nähdä minkä näköinen siitä vielä tulee. Luulen että pitkäkarvainen kumminkin.
.....

Pakolliselle blogilomalle jouduin itse. Ensin hajosi tyttäreltä kone, onneksi menee vielä takuu-korjaukseen. Se kun saatiin lähtemään Vantaalle, niin sitten hajosi modeemi. Nyt on modeemi saatu korjattua, mutta eikös tytär istu koko ajan minun koneellani ja hajottaa varmaan kohta tämänkin.
Pinnan kiristystä on kumminkin helpottanut, että hänellä alkaa kohta koulu.
Koko kesän kiukutteli, että hän ei tiedä mitä lähtisi opiskelemaan. Viimetingassa sitten haki Alkio-opistolle lukemaan kulttuuri-antropologiaa. Onneksi pääsi sinne ja on kuulemma hyvät mahdollisuudet saada stipendi muuten kalliiseen kouluun. Aine on tytärtä kovasti kiinnostava ja koulussa voi suorittaa jo yliopistotutkintoja. Voi kun siitä nyt kehkeytyisi vielä ammatti hänelle.
Minä jatkan tätä työttömänä oloa, mutta kiirettä on pitänyt. Persikkapiirakkaa on kirpparilla myynnissä joka päivä ja virkkuukoukku heiluu muut ajat. Se on rahattoman yritettävä kaikki konstit :)
Vaan mitäs tuosta rahasta, sillä elämänlaatu on tällä hetkellä mitä mukavin !!!!
Se on aina ollut minulle rahaa tärkeämpää.

15 kommenttia:

  1. Pelkäsinkin jo, että syöksyvirtaukset on käyny katkomassa puita ja sähköjä. Pitkään jatkuneet helteet koettelevat, ei kumma, jos Eetu vain makailee.

    VastaaPoista
  2. Meillä olen tarkkaillut tuota Killeä 13v. näillä kuumilla keleillä tarkkaan. Pappa kyllä taitaa jaksaa nämä kuumat ihan hyvin.
    Joo muutoksia meillä riittää, välillä tuntuu että olisipa edes hetken ihan vaan tylsää samaa ni sais levähtää.

    VastaaPoista
  3. Voi Eetu ressukkaa, niin se ikä jo alkaa painaa, kuuma ilma verottaa eläimiäkin, tyttären Moona kissakin välillä lopen uupunut.
    Mutta Armas ihana silmäinen ei kun komistuu :)

    VastaaPoista
  4. Tsemppiä tyttärelle opintoihin! :)
    Toivottavasti pian viilenisi niin Eetun olo helpottuisi. Eläimille rapsutukset. Armas on eloisan näköinen - nuorena riittää virtaa. :D

    VastaaPoista
  5. Onnea tyttärelle opintoihin. Meidän Sindi on myös 10v ja vanhuus siinäkin alkaa näkyä. Se ei hömpöttele ja leiki enää niinkuin nuorena. Joskus vielä vähän innostuu. Kuumuus sitä myös vaivaa niinkuin vähän meitä kaikkia.

    VastaaPoista
  6. Tervehdys!

    Kiva, kun kävit jättämässä blogiini kommentin. Sinullahan on täällä vaikka mitä värkkäilyjä. Täytyypä tutustua paremmin ja tulla toistekin kurkkimaan.

    Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
  7. Tsemppiä tyttärelle opintoihin ja sinulle koukun suihkimiseen (tulee niin kaunista jälkeä, että täällä vaan odottelen, mitä seuraavaksi keksit tehdä :-) )

    VastaaPoista
  8. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  9. Tuli sama kommnetti kahteen kertaan, joten poistin toisen :-)

    Toivottavasti saat tietokoneesi takaisin hallintaasi mahdollisimman pian :-)

    VastaaPoista
  10. Kyllä on karvaiset kaverit kovilla näillä helteillä. Täälläpäin oli eläinlääkärin ohje laittaa pyyhe pakastimeen ja eläin sitten makoilemaan sen päälle.
    No kyllä ne kelit ennenpitkää jäähtyy.

    VastaaPoista
  11. Voi Eetu reppanaa! Meillä blogikoira vain makaa ja läähättää, vaikka on vasta 7 vuotta.

    VastaaPoista
  12. Onnea tyttären opiskeluihin. Muistan, kun omat lapseni kirjoitusten jälkeen olivat ihan pihalla opiskelupaikkojen suhteen. Siitä se pikkuhiljaa järjestyi ja kirkastui.
    Kyllä on nyt kotieläimillä tukala aika.

    VastaaPoista
  13. Niin on Eetulla kuin Amillakin ollut kovat ajat tänä kesänä. Paksu turkki ei ole ainakaan helpottanut oloa ja kun ukkonenkin jyrrää yökaudet ja pelottaa, että hampaat kalisee.
    Armas on ihkuihana. Meillä on pojan kissa ollut puolitoista viikkoa hoidossa. Olen kuiskinut sen korvaan että, kun tulevat hakeen, mene piiloon, tule vasta kun ovat lähteneet. Sitä ei tällaiselle höpsölle saisi kenenkään antaa kissaansa hopidettavaksi ;))

    VastaaPoista
  14. Onnittelut tyttärelle opiskelupaikan johdosta!

    Kyllä tää lämpöaalto tosiaan voisi jo hellittää. Tassu lähettää terveiset Eetulle et "Koitetaan kestää!". Ja Susu on ihan lääpällään Armakseen...

    VastaaPoista
  15. Hyvä aine se kulttuuriantropologia on. Mulla on appro yliopistosta kansatieteestä, mikä on lähellä tuota kulttuuriantropologiaa ja siellä varmasti mennään Jyväskylän Yliopiston vaatimusten mukaan, mikä on lähempänä sosiaaliantropologiaa-mielenkiintoisempaa kuin kalastuselinkeinot pohjoisessa-näin Oulussa

    Sanna serkku

    VastaaPoista