keskiviikko 23. kesäkuuta 2010

Ei meiltä kissat lopu :)

Naapuruston perhe oli ilta-kävelyllä koiransa kanssa, niin kappas vain, keskellä kävelytietä oli kaksi kissanpentua. Olivat niin huonossa kunnossa jo, että toinen juoksi karkuun, mutta toinen ei jaksanut enää juuri liikkua. Onneksi pelastivat ne, sillä eivät varmaan olisi enää selvinneet yön yli.
Pirteämmälle pennulle löytyi heti uusi koti, mutta toista ei halunnut kukaan. Viisas, hyvin viisas naapuri tuli minun ovelleni ja kysyi, että löytäisitköhän tälle kotia vai hävitetäänkö. Minä kun olin erehtynyt sen jo syliini ottamaan, niin enhän voinut sitä enää hävitettäväksi antaa.


Reppana on niin laiha, eikä ikääkään ole varmaan kuin joku 4-5 viikkoa. Ensin oli niin arka, että kun koira vähän haukahti, niin samantien lurahti kurat minun päälleni :)
Pikkuhiljaa on annettu ruokaa, vaikka ei se maidon lautaselta juominen oikein vielä sujukkaan.
Nyt se on saanut levättyä rauhassa ja vähän ruokaa mahaansa niin jaksaa jo juoksennella tytön huoneessa. Nyt olisi kissalle ottajiakin jo, mutta eihän tytär enää anna.
Kahdesti on pissannut jo tyttären sänkyynkin, joten eiköhän kotiutuminen ole jo alullaan. Saas nähdä miten meidän entiset kissat hyväksyy uuden tulokkaan.
Ja nimi uudella pojalla on sitten Armas.
---------
p.s. Sukulaiset ja tuttavat, turha tulla huutamaan, kyllä se nyt pysyy meillä :)
Enkä ole tullut hulluksi, ei tarvitse soittaa kyytiä :)
----------

13 kommenttia:

  1. HYVÄ SUDE!!
    Noin meilläkin olisi käynyt. Sait komean kissan ja vanhat hyväksyy, kun antaa vähän aikaa. Luulen että hoitajakin heidän joukostaan löytyy.
    On se ihana, kun on noita enkeleitä vielä maanpäällä.
    HYVÄÄ JUHANNUSTA SINULLE JA PERHEELLESI ;)

    VastaaPoista
  2. Voi miten suloinen pieni.
    Sydän sulaa,Kyllä sun muut kissat hyväksyy kun vaan saavat rauhassa tutustua.
    Hyvää juhannusta koko perheelle.

    VastaaPoista
  3. Voi pientä. Ihanaa, että vielä löytyy ihmisiä, jotka välittävät. Oikein hyvää juhannusta Armakselle ja teille muille myös!

    VastaaPoista
  4. Mikä söpöläinen! Mukavaa juhannusta sinulle!

    VastaaPoista
  5. Älä välitä, minulle kävisi varmasti juuri samoin jos joku reppanan ovelleni toisi. Onneksi ei ole vielä tuonut, onhan noita jo neljä ennestään:)

    VastaaPoista
  6. Voi miten suloinen pikkuinen. Ihanaa, että hän sai hyvän kodin.

    VastaaPoista
  7. Onneksi olet olemassa, ajattelee varmasti pikku-Armas vielä! Aivan hellyyttävän ihana olento. Hyvä Sude!

    VastaaPoista
  8. Voi, miten suloinen Armas. Kukapa tuota olisi pystynyt vastustamaan.
    Oikein hyvää Juhannusta koko porukalle.

    VastaaPoista
  9. Oi miten suloinen Armas:) Ihanaa, että Armas sai hyvän kodin!

    VastaaPoista
  10. Noin suloista ei voi vastustaa ja Armas on paras nimi!

    VastaaPoista
  11. Ihanaa, että pennut saivat kodit. Ja Armas on tosi suloinen reppana :) Oikein hyvä, että sen pelastit! Hyvää Juhannusta! t. Sesse

    VastaaPoista
  12. Onnea uudelle suloiselle perheenjäsenelle. Ihanaa, että maailmassa on sinunlaisiasi suurisydämisiä ihmisiä!

    VastaaPoista