sunnuntai 30. toukokuuta 2010

Valmis.....lopultakin

Tein siskolleni tämmöisen ristipisto-seinävaatteen noin 40 vuotta sitten. Kangasta ja lankaa kun jäi, niin ajattelin tehdä itselleni samanlaisen. Into vain loppui ja siellä se on keskeneräisenä pyörinyt laatikkojen pohjalla.
Malli on silloisen anoppini vanhasta lehdestä. Pisto kerrallaan laskeskelin kuvasta, kun ohjetta ei ollut. Anoppi on jo kauan ollut taivaassa ja lehtikin hävöksissä.
Nyt päätin kumminkin, että loppuun se on tehtävä, ennenkuin itsestä aika jättää :) Fuskasin sen verran, että taustalle laitoin vain pari kerrosta liimakangasta. Ihan itse naulasin sen suoraan seinään niin että yksi kulmakin meni vinoon. Ei haittaa minua, valmis se kumminkin on nyt, eikä vienyt kuin 40 vuotta valmistuakseen.


Perjantaina vein kaikki virkatut elukkani myymälään. Pupu-neito näytti niin orvolta siellä kaikkien kissojen joukossa, että pakko oli tehdä sille poikakaveri. Edellisen vei Liisa mennessään kotiinsa. Mukavahan näitä on tehdä ja samalla voi laistaa siivouksesta hyvällä omallatunnolla.
Siivous onkin hyvällä alulla. Olen sentään nostanut jo kaikki ryönät nurkista keskelle lattiaa. Nyt pitäisi vain lajitella, mikä menee roskiin, mikä kirpparille ja mitkä säästetään (varmaan suurin osa). Enhän minä muuten niin olisi innostunut siivoamaan, mutta poika sanoi viimeksi meillä käydessään: " Ajattelitko vähän siivota ennen juhlia". Hmmm....kai se sitten on vähän pakko :)

11 kommenttia:

  1. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan;)

    Kauniit värit seinävaatteessa!

    Osanottoni siivousurakan suhteen & tsemppiä!:)

    VastaaPoista
  2. Kaunis ja erikoinen ristipistotyö. On siinä ollut laskemista!
    Hauska pupupoika.
    Pitäisi keksiä jokin naamiointikonsti kaikelle tarpeelliselle ryönälle, olisi tarpeeseen täälläkin.

    VastaaPoista
  3. Upea ristipistotyö, hieno saavutus.

    VastaaPoista
  4. Kannattipa odottaa 40 vuotta. Nyt se voi olla saman ajan senällä. On hyvin kiinnikin;)
    Sitten kun olet päässyt siivouksen alkuun, se loppuu ja virtaa tuntuu vielä olevan, niin meillä olis joku nurkka kans kohennuksen tarpeessa ;)))

    VastaaPoista
  5. Upea seinävaate, todella!
    Pitäs täälläkin siivota, kaupungissa, kun mökillä kaikki vapaa menee.
    Mukavaa viikon alkua sinulle :D

    VastaaPoista
  6. Minullakin on monta ristipistotyötä kesken, saapa nähdä tuleeko aika että teen sen loppuun. Hienoja käsitöitä sinulla blogi pullollaan.
    Iloa alkavaan viikkoon!

    VastaaPoista
  7. Kaunis vanhan-ajan ristipistotyö.
    Jotkut ristipistoprojektit tuppaavat venymään, minullakin muutama.
    Pupu on tosi söpöläinen.

    VastaaPoista
  8. Tosi upea työ, ei ihme että siihen aikaa kului ;) Tuosta saat olla kyllä ylpeä :)

    VastaaPoista
  9. On tosi kaunis pistely ja ihan todellinen Ufo.

    Taidokkaasti käyttää poikasi yhtä mainiota suomen kielen lausetta joka on "Epäsuora vihjauslause".

    Kait ne vieraat tulevat onnittelemaan juhlakalua eikä nurkkia katselemaan.

    VastaaPoista
  10. Kaikenlaisia kauniita käsitöitä olet tehnyt! Ihastuttava seinävaate!

    VastaaPoista
  11. Hieno on ristipistotyö ja onpa nyt sitte kuitenkin valmiina ja en ihmettele,vaikka jäi vuosikymmeniksi odottelemaan,kun olit jo yhden samanlaisen tehnyt.
    Upea,ihana pupupoika.
    Jaa,että siivoukset. Mä en ole mitään muuta tehnytkään kuin siivonnut. Pessyt ja pessyt alakertaa remontin jäljiltä ja nyt pitää alkaa taas kaikelle tavaramäärälle löytää siellä paikka.

    VastaaPoista