lauantai 13. helmikuuta 2010

Hyvää Ystävänpäivää



Tämän Ystävänpäivään sopivan kuvan sain isosiskoltani. Minä pidän näistä mummo-korteista tosi paljon. Näin minäkin tahtoisin viettää vanhuuttani. Ystävän kanssa elämän pikku iloista nauttien ja kujeillen.

Samassa kirjeessä oli myös bambu-sukkapuikot. Kiitos paljon siskoseni, tämä kirje ilahdutti minua kovasti. Vaikka välillä riidelläänkin railakkaasti, niin ainahan on myös sovittu. Kai se kuuluu tähän sisaruuteen.

------



Myös naapurit ilahduttivat kirjeellä näin ystävänpäivän kunniaksi. Tämmöinen lappunen oli ilmestynyt roskakatokseen. Kenellekköhän se mahdollisesti oli osoitettu ???? Minun kissojeni lisäksi rivitalossamme asuu vain yksi muu kissa.

Minun tietääkseni leikatut narttukissat eivät paikkoja merkkaile, eikä niiden pisut paljon haise. Pihassa vieraileville leikkaamattomille kolleille en minäkään mitään mahda.

Ajattelin, että on viisainta , kun en reagoi tähän kirjeeseen mitenkään. Ei meidän kissoista enää saa sisäkissoja mitenkään ja lopettamaan niitä en kyllä ala. Jos riita yltyy, ei auta, kuin ruveta etsimään uutta asuntoa.

---






Neulomiset on olleet jäissä, mutta olen virkkaillut senkin edestä. Valmiina on 38 palaa ja 70 eri vaiheissa, yhteensä 108 palasta. Käytän tähän pelkästään jämälankanyssyköitä ja purkulankaa. Ahneuksissani ostelen kirpparilta halpoja neuleita. Ne kun puran ja pesen, saan edullista lankaa juuri tämän tapaisiin töihin. Olen tehnyt näitä peittoja aika useita, mutta tämä on ensimmäinen joka jää itselle käyttöön .

---

Olen saanut viime aikoina paljon mukavia kommentteja ja muutaman uuden lukijankin. Haluan kiittää teitä kaikkia oikein paljon. Tämmöinen innostaa jatkamaan blogin kirjoittelua ja kohottaa itsetuntoa oikein mukavasti :)

HYVÄÄ YSTÄVÄNPÄIVÄÄ TEILLE KAIKILLE !

17 kommenttia:

  1. Kortti on yliveto ystävänpäivälle. Noin sen pitäisi mennä.
    Laita kirje roskakatokseen: Kevätulva vie tuoksut, jäljelle jää vain rehevä kukkaketo ;)
    Leikattu kissa ei merkkaa, se on tosi ja vapaata kissaa on vaikea tehdä sisäkissaksi, se menee jo eläinrääkkäykseksi, jos niin tekee.
    Ystävällisesti Ystävänpäivää toivotan koko kissaklaanini kanssa Sudelle ja hänen kissoillensa.

    VastaaPoista
  2. Hyvää ystistä sinulle Sude! :)

    VastaaPoista
  3. Mahtava kortti, olen joskus ostanut tuota sarjaa, mutta en ole aikoihin nähnyt missään.
    Ikävää tuollaiset naapurin viestit, aika tyypillistä monelle suomalaiselle tuo kyttääminen ja sanominen.Jotkut ei tykkää kissoista ja siksi vaan valittaa1

    Upeita virkkauksia, on sulla kärsivällisyyttä ja taitoa!

    Hyvää ystävänpäivää ja viikonloppua!

    VastaaPoista
  4. Hauskan kortin olet saanut siskoltasi. Hyvää ystävänpäivää ja laskiaista myös.

    VastaaPoista
  5. Hauska kortti :)
    Oikein Hyvää Ystävänpäivää Sinulle!

    VastaaPoista
  6. Kiva kortti.
    Hienot virkkaukset sulla on menossa.Hyvä idea, ostaa kirppiksestä.. purkaa ja pese.
    Hyvää Ystävänpäivää Sinulle.

    VastaaPoista
  7. Minäkin tykkään noista mummo-korteista, niissä on kunnon menoa. :)

    Hyvää ystävänpäivää sinullekin.

    VastaaPoista
  8. Hyvää ystävänpäivää!
    Toivotaan, ettet joudu uuden asunnon etsimiseen.

    VastaaPoista
  9. Ihana kortti! Hyvää Ystävänpäivää myös sinulle!

    VastaaPoista
  10. Hyvää Ystävänpäivää Sinulle ja Kissoille!

    VastaaPoista
  11. Hyvää Ystävänpäivää myös sinulle ja koko eläinseurueelle ja sille pöljälle naapurille - jos vaiks tulis vähän paremmalle tuulelle;-).

    Olet sä kyllä viitseliäs noiden purkuhommien kanssa - tosin niin olin minäkin ennen lankakauppaa...

    Toi kortti on mainio!

    VastaaPoista
  12. Hyvää Ystävänpäivää myös sinulle!

    VastaaPoista
  13. Minäkin tykkään noista mummokorteista! Niissä on kaikkea mukavaa ja kujeellista, mitä voisi itsekin tehdä! ;D

    Aurinkoista ystävänpäivää ja laskiaista sinullekin, blogiystäväni! :)

    VastaaPoista
  14. Hauska blogi sulla. Tässä sen huomaa ettei ikä ole kui käsite, numeraalinen luku. Hauskat ja mukaansa tempaavat tekstit. Tykkään kovasti, pitää tulla useamminkin poikkee täällä lukemassa :)
    Niin joo, löysin tänne ja tulin vastavierailulle blogini kautta. Kiitos käynnistä :)

    VastaaPoista
  15. Kivaa Ystävänpäivää Sinulle ja laita tuommosen naapurin postin roskikseen!

    VastaaPoista
  16. Korttisi on tosi hieno!

    Eläimet tuntuvat jakavan mielipiteitä; meillä on jo asunnonetsintä meneillään.

    VastaaPoista
  17. Pakko antaa kommentti tuohon leikatun nartun merkkaushaluun....itsellä on kaksi sisäkissaa... kolli ja narttu. molemmat on leikattu ja niin ikävää kuin se onkin.... On tällä narttukissalla tapana merkkailla mattoja.... SISÄLLÄ.....
    eli kyllä se on niin kovasti siitä kissasta kiinni, miten toimii, ei ehkä juuri leikkaamisesta.

    VastaaPoista