torstai 17. joulukuuta 2009

Kierrätystä tämäkin



Poika puhui jo kesällä, kuinka olisi mukava saada hirvensarvet mökille. Maksavat vain niin julmetun paljon.Minä tietenkin laitoin jutun korvan taa hautumaan. Kirpparilla käy monta hirvimiestä päivittäin kahvilla ja minähän olen pitkin syksyä kysellyt jos halvalla sarvet saisi. No viime viikolla sitten ilmestyi kotiani näin hienot sarvet. On valmiiksi keitelty ja laiteltu. Koira on ihan vauhkona, kun luulee saavansa ne.
Minulla puolestaan on pyörinyt lahjaksi saatu viskipullo vuosi tolkulla pölyyntymässä. Annoin sen sarvien tuojalle ja muuta hän ei halunnutkaan. Taidettiin molemmat olla oikein tyytyväisiä vaihtokauppaan.


Toiselta ihmiseltä sain vielä poronsarvet. Laitoin tähän rinnakkain, että näkyy kuinka valtavat nuo hirvensarvet ovatkaan.
Kyllä nyt mahtaa poika olla tyytyväinen lahjoihinsa. Kerrankin muuta kuin niitä iän ikuisia villasukkia, (niillekin on kyllä ollut käyttöä, mutta liika on liikaa).

5 kommenttia:

  1. Aika komeat sarvet; poronsarvet näyttävät ihan pikkuisilta siinä vieressä!

    VastaaPoista
  2. No, olethan saanut erikoiset lahjat pojallesi. Muistan lapsuudestani, että mummolan tuvan seinällä oli isot hirvensarvet ja vielä hirventalja seinällä.Enoni oli ne saanut hirvimetsällä. Rauhaisaa Joulun odotusta

    VastaaPoista
  3. Meilläkin on kahdet sarvet puhdistumassa. Komeathan ne ovat kooltaan.

    VastaaPoista
  4. Komeat sarvet. Pistää miettimään miten suuri niiden omistaja onkaan ollut. Mainio vaihtokauppa!

    VastaaPoista
  5. Upeat sarvet ja mahtava vaihtokauppa :)

    VastaaPoista