lauantai 26. joulukuuta 2009

Joulupläjäys

Joku oli heittänyt roskikseen pienen ruostuneen joululyhtynsä. Minusta se on ihana ja oli pakko pelastaa se. Enemmänhän tässä on sielua, kuin jossain Tiimarin uutuuttaan kiiltävässä lyhdyssä.

Tämän lyhdyn myötä kaikille lukijoilleni oikein rauhallisia joulunpyhiä!

---


Kaija Tampereelta oli laittanut runsaan Joulumuorin-yllätyspaketin. Ennen en ole kortteja askarrellutkaan, mutta nyt on kokeiltava , kun tuli runsaasti materiaalia. Varsinkin sabluunaa on mukava kokeilla. Lisäksi oli valukuvakehys, johon mahtuu kaikkien kissojeni kuva omaan lokeroonsa kukin. Kehyksen laatikko on niin nätisti "tuunattu", että siinä säilytetään nauhoja tästä lähtien. Paketissa oli myös Ystävyysnauha, itse tehty kännykkäpussi- (tupakka-askipussukka töihin) , tuunattu tikkuaski, mustikkajauhoa ja kuivattuja karpaloita. Näitä herkkuja en olekkaan ennen maistanut ja odotan innolla sopivaa hetkeä herkutella.
Kaijalla ei ole omaa blogia, joten kiittelen tässä sinua oikein paljon paketista. Mukava kokeilla uutta harrastusta ja nuo herkut on tosi mieleiset. Kiitos, kiitos.
------



Joku muu ei ollut tyytyväinen lahjaansa. Whiskas lähetti juuri nnen joulua kissatunnelin, jota Viljari inhoaa suunnattomasti. Mökötti tässä liikkumatta vaikka kuinka kauan. Jouduin lopulta nostamaan sen tästä pois, kun ei suostunut itse liikkumaan.

----



Onneksi lohtua löytyi toisesta huoneesta. Maijan kanssa ovat kohta riisuneet kuusesta kaikki koristeet. Neulaset onneksi pysyy, kun on muovikuusi. Kiva siinä on kissojen kiipeillä ja palloja räpsiä.
---




Mummo-kissa on ylen tyytyväinen uuteen petiinsä ja on sitä saaneet toisetkin kokeilla ja hyväksi havainneet.
------




Samoin Eetu on tyytyväinen lahja-luuhun, mutta Eetu nyt yleensä on tyytyväinen kaikkeen.
-----

Lopuksi täytyy esitellä jo viime jouluna ystävältäni saama kirpputorilöytö-joululahja. Kokonaan käsintehty, pienen pienin pistoin päällystetty tyyny. Sini-valkoinen seppele ympärillä on pienistä helmistä ommeltu. Toinen puoli on punaista samettia. Kuinka joku on voinut luopua tämmöisestä? Meillä se on pidetty arvossaan ja kaivetaan vain jouluksi esille, etteivät elukat pääse rikkomaan sitä.
--
Toivottavasti ajokeli ei huomenna ole kovin huono, sillä lastenlapsien pitäisi tulla Helsingistä mummon luo. Sovittiin, etteivät kumminkaan henkensä kaupalla lähde ajelemaan, jos keli on niin kehno, kuin on ennustettu.
Rauhallista joulun jatkoa kaikille!






6 kommenttia:

  1. Olipas siinä asiaa yhdeksi kertaa ;)
    Ihana lyhty. Minä sain aivan uuden, mutta tosi on, ei yhtään tuon veroinen.
    Viljari on kuin maansa myynyt. Näkee, ettei se nauti lahjastaan, mutta vanha-rouva näyttää viihtyvän.
    Minäkin olen tuossa manannut, kun kuusenkoristeet häipyy ja oksia on pitkin lattiaa. Sanoin ukolle että, huono kuusi sattui, kun oksatkin tippuu, ennen laasin vain neulasia.
    Laitan kuusen kuvia, kunhan ehdin ;)

    VastaaPoista
  2. Täytyypä myöntää, että on komeasti ruostunut lyhty, kauniin näköinen.
    On se hyvä kun Viljarille on muutakin tekemistä kuin mököttää kissatunnelissa, hassu kissa. ;)
    Miten sinulla on mennyt Maijan kanssa? Vieläkö pissii vääriin paikkoihin, vai onko lopettanut moisen touhun?
    Eetu on aina niin ihana, rapsutuksia meidän sakilta koirulille.

    VastaaPoista
  3. Onpa komea kaunis lyhty. se on tosiaan ajan patimoima. Ihmiset nykyään heittävät paljon kaikenlaista hyvää pois. Rahaa on liikaa käytössä? Kyllä sulla on ollut hauskaa kissojen kanssa. Hyvää tapania. Toivottavasti näät lapsenlapsesi piakkoin. Niin se on luvannut sinnepäin Suomea myrskyistä ilmaa.

    VastaaPoista
  4. Hyvää tapania sinnekin kauniisti patinoituneen lyhdyn loisteessa! :)

    VastaaPoista
  5. Hyvä "lyhtypelastus". Mutta Viljarille terkkuja, ettei meidänkään kisut tykkää kissatunneleista.

    VastaaPoista
  6. Tosi pläjäys ja paljon asiaa! Tassu ihmettelee miten joku voi inhota tunnelia! Siellä on niin hyvä väijyä ja hyökätä sitten ohikulkevan kimppuun... Meillä ei ole kuusta, mutta vanhempieni kuusi pysyi pystyssä ja koristeetkin suunnilleen paikoillaan - ihme kyllä!
    Hyvää loppuvuotta!

    VastaaPoista