maanantai 7. syyskuuta 2009

Kissakuvahaaste; 10 minuuttia

Meidän viiden kissan perheessä sattuu ja tapahtuu koko ajan, joten on vaikeus valita milloin kuvaa. Päätin nyt kuvata nuorimmaisten aamupuuhia 10 minuutin ajan. Tämmöistä meillä on jatkuvasti ja huonompi hermoinen olisi jo varmaan luopunut kissoista.Ensin syödään aamupala tietenkin. Salaattihan on terveellistä, joten äidin kukka saa jälleen typistystä . Siitä EHKÄ riittää vielä huomiseksikin.
Sitten aloitetaan paperipussin rapistelulla. Ei tarvita herätyskelloja, kun pussista lähtee niin mukava ääni näin aamusella.

Keittiön ruokapöydällä on hyvä istua kurkkimassa, josko lintuset olisi jo heränneet


Kirjahylly on syytä tarkistaa taas, ettei yöllä vain mitään unohtunut pudottaa. Onpahan äidillä taas puuhastelua päivällä, kun keräilee tavaransa lattialta

Välillä on hyvä ottaa kunnon painit, että kunto pysyy korkealla ja jäsenet notkeina. Siinä touhussa ei mitkään kamerat pysy mukana.

Koulukirjojen tarkistus. Emine on tämän jättänyt lattialle, pissaiskohan päälle pieneksi muistutukseksi. Oppisi pitämään parempaa huolta tavaroistaan.

Olipas huonosti laitettu kassi kaappiin, kun ihan "vahingossa" tipahti lattialle. Maistuu aika pahalle, syytä tarkistaa löytyisikö sieltä jotain parempaa.

Hei, täältä löytyi vielä yksi hengissä oleva kukka. Tuo kannu on turhaa rihkamaa, joten se joutaa lattialle, hupsista vaan.

Välillä on syytä tarkistaa, mitä se äiti tänne koneelle kirjoittaa. Jos se samalla vahingossa sammuu, niin mitäs tuosta.

Sitten me päästiinkinn lujahtamaan oven raosta pihalle karkuun. Seuraava tunti oli niin mukavaa, kun äiti juoksi aamutakkisillaan pitkin pihaa meidän perässä. Väitti että täällä on pienille vaarallista. Harmi kun se lopulta sai meidät kiinni, mutta nyt voikin mennä vähän päiväunille.
Tämä kaikki tapahtui tosiaan yhden kymmenminuuttisen aikana. Suunnilleen tämmöistä meillä on toistaiseksi joka ikinen päivä. Huhhuh. Viskettä ja vilinää, mutta kumminkin niin ihanaa.









14 kommenttia:

  1. Huomenta päivää, kyllä nuo pienet kissat saa paljon aikaan pienessä hetkessä. Tyttärellä oli kissa joka oli välillä minulla hoidossa. Yksi kissa sai aikaan vaikka mitä, niin jos on useampi kissa, niin mitä ne sitten saa aikaan. Ihania ne ovat, mutta allergian vuoksi en voi pitää kissaa enkä koiraa. Hyvää alkavaa viikkoa sinulle.

    VastaaPoista
  2. Touhukkaita katteja. Nuorena jaksaa. :)

    VastaaPoista
  3. Juu kaikesta hommasta ja hyörinästä huolimatta nuo ovat suloisia,somia ,ihania karvapalleroita!

    VastaaPoista
  4. Olet hyvin kuvannut, aivan näkee kuinka maailmaa on tutkittava ja opeteltava. Hienot kuvat!

    VastaaPoista
  5. En saa naurultani oikein kirjoitettuakaan mitään. On niin samanlaista, kuin meillä. En vain ole vielä ehtinyt ottaa kameraa esille, mutta onhan tässä aikaa.
    Hauskasti ja elävästi kuvattu kymmenen minuuttia kissan elämää.

    VastaaPoista
  6. Minulla ei ole enää kissoja, mutta tyttärelläni on. Hän arvelee, että kohta varmaan saa häädön, kun kissat yöllä kolistelevat ja puottelevat tavaroita. Tuo punainen pentu on ihan hänen kissaneitonsa näköinen.

    VastaaPoista
  7. Paljon ehtii kymmenessä minuutissa kun oikein pistää tuulemaan!

    VastaaPoista
  8. On ne kissat sitten NIIN ihania :D

    VastaaPoista
  9. :) Todella hauskasti (,ja tiedän, todenmukaisesti, muistan tuon ajan!) kirjoitettu.Hienot kuvat, ja mahtavan kekseliäät kisut!

    VastaaPoista
  10. Ihana kisu-raportti! Meilläkin olis varmaan kissoja mut avokki on niille vähän allerginen (onneks ei oo pupuille).
    Pakettikortti tuli meille eilen joten paketti odottaa postissa, haen sen tänään kun tuun töistä kotiin.. Jännittää!!

    VastaaPoista
  11. On se hyvä jotta äiskäs pysyy kunnossa. Pitäkää vaan kova jöö huushollissanne. Terkuin kylän komein ja karvasin Röllö :D

    VastaaPoista
  12. Voi elämän kevät ☺ Tapahtuiko tuo kaikki todella kymmenessä minuutissa? Harmi kun kisu päätti mennä päivä unille, mitä lie vielä tapahtunut seuraavan tunnin aikana...huh huh. ♥♥♥ Halit kaikille kisuloille täältä Iloniemestä ;)

    VastaaPoista
  13. Voi pieniä, kylläpä teillä riittää vilskettä :D Täytyy kyllä sanoa että minä olisin jo luovuttanut - nimittäin luovutin jo kauan aikaa sitten eikä meiltä enää löydy yhtään ainoaa kannua, maljakkoa tai koriste-esinettä joka olisi edes teoriassa mahdollista tiputtaa ;)

    Mikähän siinä onkin että kissat vaikuttavat olevan aivan mestareita läppärin sammuttamisessa? Minä kyllä luulen että se on välillä ihan tarkoituksellista..

    VastaaPoista
  14. ..tuntuu omat touhupyllyt ihan eläkeläisiltä näihin verrattuna:DD Kerkiäväisiä kavereita!

    VastaaPoista