torstai 16. heinäkuuta 2009

Kisu-uutiset

Pojat on poikia kissamaailmassakin. Maija-tyttönen liikkuu yksikseen, tutkii paikkoja ja oppii koko ajan uutta. Nämä kollin-roikaleet puolestaan ei muuta tee kuin syö, nukkuu ja tappelee. Tämmöinen kihisevä ja sähisevä karvapallo on normaali näky meidän lattialla.
Koiran lelukorikin joutui uuteen käyttöön. Pojat valloittivat sen omaksi vakoilumajakseen. Täytyyhän pojilla aina maja olla. Tässä on Maijakin päässyt leikkiin mukaan, mutta poikien majaan ei saa kurkkia kuin ulkopuolelta. Maija on terävä tyttö ja päihittää kirkkaasti pojat kaiken uuden oppimisessa. Hyvä Maija!
Maija oli yöllä ensimmäistä kertaa kömpinyt minun sänkyyni ja nukkui suloisesti huristen selkäni takana. Kyllä tuntui mukavalta. En meinannut uskaltaa nukahtaa, etten vain kierähdä sen päälle. Hengissä selvittiin yöstä molemmat.

2 kommenttia:

  1. Hei! Kurkkasin ekaa kertaa blogiisi, ja pakko heti kommentoida: tutulta näyttää. Meilläkin on kuukauden ajan, kun otimme toisen poikakissan, liikkunut sähikäinen eli kissoista muodostunut karvapallo. Ja se pallo tai ainakin sen jäsenet tunkee milloin mihinkin koppaan tai laatikkoon möyryämään. Alkoi ihan naurattaa, kun näin nuo sinun kuvasi. Meillä ei ole tyttökissoista ollenkaan kokemusta, mutta hyvä tietää, että ne saattavat olla rauhallisia eikä niiden ole pakko koko ajan todistella, että osataan tässä riehuakin. :)

    VastaaPoista
  2. Sama pörinä näkyy käyvän teillä, kuin meilläkin.
    On vanhaa mieltä elähdyttävää seurata kokopäiväisiä kotivideoita, eikä niihin kyllästy.
    Neito-tyttö on meilläkin järkevämmän tuntuinen. Tipi koheltaa päättömästi joka paikkaan.

    VastaaPoista